Lapsi huijannut verkossa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jenni"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Jenni"

Vieras
Eli tämmönen pieni ongelma ilmeni, kun 15-vuotiaan tyttäreni netinkäyttöä seurailin. On kehittänyt itselleen ihan uuden identiteetin ja ilmeisesti ainakin puoli vuotta sillä eräällä keskustelupalstalla esiintynyt. Koko juttu on ihan puutaheinää, asuu muka ulkomailla, läheisiä kuollut vaikka kuinka monta ja ihan kaikkea mahdollista, mitä ei todellakaan ole oikeasti tapahtunut.

Mä itse aion tästä jonkin sopivan rangaistuksen antaa, tietokone siirtyy mun valvonnan alle olohuoneeseen ja tulee melkoisen tarkat rajoitukset, miten paljon sitä saa käyttää ja millä sivuilla liikkua. Kuitenkin siis, voisiko tästä tulla tytölle jotain seuraamuksia viranomaisten puolelta? On siis kuitenkin pitkän aikaa järjestelmällisesti ihmisille antanut väärää tietoa itsestään ja on myös koko ajan ollut yli 15-vuotias ja siten rikosoikeudellisesti vastuussa tekemisistään.
 
mites oma vastuusi, miten sait asian selville? urkkimalla?

eipä tuo nyt hirveän vaaralliselta kuulosta, huomionhakua ja todellisuudenpakoa. onko asiat teillä kotona hyvin? sun roolisi ei oo rangaista pelkästään, vaan miettiä mistä johtuu.
 
Siis onko itsestään valheiden kertominen muka joku rikos? Eri asia toki jos on saanut jotain taloudellista hyötyä valheista. Esiintyyhän täälläkin monet aikuisetkin ihan muina ketä oikeasti ovat.
 
Sinä se tässä teet rikoksen.
Et saa mennä toisen henk koht kirjoituksia lukemaan..
Älä sitten itke täällä, että miksi tyttäresi on tehnyt itsemurhan ja alkanut käyttämään huumeita.
Kasvatuksesi on perseestä.
 
Mä en ole koskaan kertonut täällä mitään totuutta itsestäni. valehtelen aina vähän, ettei minua tunnisteta.

Mitä jos ap:n tytär kehitteleekin kirjan päähenkilöä tms?

Hauskaltahan tuo tavallaan kuulostaa - se vaan, että hänen pitäisi keskittyä koulunkäyntiin eikä sivupersoonan ylläpitämiseen...
 
Voihan tuo olla moraalisesti arvelluttavaa, mutta ei varsinaisesti väärin eikä edes rikos, ellei ole esiintynyt jonain toisena olemassaolevana henkilönä.

Mielestäni tuosta ei pidä tulla mitään sanktioita. Luultavasti juttelisin lapsen kanssa motiiveistaan ja kertoisin, että jotkut saattavat ottaa hänet todesta ja "elää" hurjissa tarinoissaan, mutta en sen enempää.
 
mites oma vastuusi, miten sait asian selville? urkkimalla?

eipä tuo nyt hirveän vaaralliselta kuulosta, huomionhakua ja todellisuudenpakoa. onko asiat teillä kotona hyvin? sun roolisi ei oo rangaista pelkästään, vaan miettiä mistä johtuu.

Periaatteessa urkkimalla. Näin kerran tytön kirjoittelevan tälle kyseiselle sivulle ja toisella kerralla näin nimimerkin, jolla hän kirjoitteli. Nämä kirjoitukset ovat netissä nähtävissä ihan kaikille, niin en kyllä koe tehneeni mitään pahaa kirjoittaessani kyseisen nettisivun ja tytön nimimerkin googleen.

Ei meillä kotona ihan hirveän hyvin aina mene, viimeisen vuoden aikana on lähtenyt menemään huonosti, keskusteluyhteys takkuaa ja varmaan hakee sitä lohtua netistä. Mä en meidän perheen taustoja halua kokonaisuudessaan nyt alkaa julkisesti ruotia, mutta ei siis ole alkoholismia, väkivaltaa tai mitään muutakaan kovin radikaalia kuitenkaan, ei siitä tarvitse muiden huolestua.
 
Voihan tuo olla moraalisesti arvelluttavaa, mutta ei varsinaisesti väärin eikä edes rikos, ellei ole esiintynyt jonain toisena olemassaolevana henkilönä.

Mielestäni tuosta ei pidä tulla mitään sanktioita. Luultavasti juttelisin lapsen kanssa motiiveistaan ja kertoisin, että jotkut saattavat ottaa hänet todesta ja "elää" hurjissa tarinoissaan, mutta en sen enempää.

Mun mielestä ainakin valehtelu on väärin, etenkin jos kyse ei ole mistään pienestä valkoisesta valheesta. Oikeasta henkilöstä ei tytön mukaan ollut kyse, vaan oli päästään kaiken keksinyt, ei siis onneksi ainakaan mikään identiteettivarkaus ole.

Mä ajattelen valehtelun todella pahana asiana ja sitä oon lapsillenikin yrittänyt opettaa, joten siks olen todella pettynyt tähän löytöön. Asiasta tullaan keskustelemaan, mutta kyllä mä aion noi rangaistuksetkin pitää. Ei nyt loppuelämää, mutta ainakin jonkin aikaa kone on valvovan silmän alla.
 
Minä en varsinaisesti rankaisisi lastani, jos hän ei ole suoranaisesti ole esiintynyt jonkun toisen identiteetillä, vaan nettipersoona on täysin kuvitteellinen.
Mutta keskustelisin kyllä asiasta hänen kanssaan ja puhuisin siitä, että kenties kuitenkin tälläisen valepersoonankin tekaistuilla sanoilla ja tarinoilla voi olla vaikutusta jonkun todellisen ihmisen elämään. Olennaista toki tässä olisi se, olisiko tämä valehenkilö antanut netissä lupauksia jostakin, tekeytynyt ystäväksi tms. kerjännyt muutakin kuin huomoita tms.


Minusta valehenkilön luojalla on kuitenkin jonkinasteinen vastuu siitä, miten hänen sanansa lukijoihinsa vaikuttavat. Vaikka lukija itse tunteistaan vastaakin. Mutta jollainlailla vastuuttomana pitäisin esim. sellaista, että loisi persoonan, jolla ihastuttaisi ( siis sillälailla perinteisesti ihastuttaisi. ) jonkun ihmisen itseensä ja salaisi tyystin sen, että onkin vain virtuaaliverbaalikan tuotosta. Kenenkään tunteilla ei saa leikkiä.


Joskin valepersoonan luominen on kuitenkin osoitus luovuudestakin, ja kenties kirjallisista ansioistakin. Jos sellaisia on, kannattaisi ne ehkä valjastaa käyttöönsä laajemminkin ja kirjoittaa romaani, jossa sitten kaikki ihmiset olisivat kuvitteellisia ja voisi itse rakentaa sen, miten kukakin toisten sanomisiin vastaa.
 
Minusta tyttäresi toimii fiksusti.
On ihan älytöntä tuon ikäisenä esiintyä omana itsenään!
Mietippä sitä, jos tyttäresi kertoisi kaiken itsestään asuinpaikastaan jne ja chattailisi jonkun pedofiilin kanssa!
Sinä se et sitten osaa aatella yhtään!
Sinun kuuluisi kannustaa tytärtäsi!
 
valehteluhan on tärkeä taito.

Työelämässä varsinkin. Ei siinä työnteossa, vaan työnhaussa, pomon ja kollegojen kanssa toimeentulemisessa. Esim. pomoa ei kannata kritisoida juuri ollenkaan.

Minä en ainakaan rankaise lapsiani jos "kuulustelen" heitä jostain tapahtuneesta ja syyllinen valehtelee.
Sillä katsos, Suomessa saa syytetty oikeudessakin valehdella oman nahkansa pelastamiseksi minkä ehtii. Todistajat eivät saa, mutta syytetty saa.
 
No itsehän tyttäresi kasvatat.
Eiköhän tuo aika selväksi ole tullut mitä muut tästä ajattelevat.
En ihmettele kyllä yhtään miksi teillä on viileät välit.
Kun itse olin 12 vuotias, äiti opetti minulle ensimmäiseksi netin käytöstä:
Älä usko mitä muut ihmiset siellä netissä sanovat.
Loin itselleni uuden identiteetin ja elin haavemaailmassa.
Olisi ollut aivan kamalaa, jos joku olisi vienyt sen minulta...
Jos esiintyy omana itsenään ja mokaat jotenki niin sitäpä ei kuule mitenkään korjata.
Pystyin opettelemaan paljon asioita, joita en olisi pystynyt oppiman omana itsenäni.

Mutta teeppä niin kuin haluat.
 
Ompas hassun monta viestiä samallaisella rivipituudella ;)

Rikos varmaa olisi tapahtunut vain jos olisi jotain hyötyä itselleen tavoitellut. Tyyliin keräystä kuolemaisillaan olevan tädin leikkaukseen.
Onhan tuo vähän kurjaa. Mutta niin, tosissaan paljon parempi vaihtoehto kuin omalla nimellä kirjoittelu ja huomion saaminen kyseenalaisilla motiiveilla kirjottelevilta miehiltä. Ja kuka sanoo, että sielä ne vastauksetkaan olis todellisilta henkilöiltä.
Mutta hyvä jos saat ymmärtämään että tuollainen on väärin..noloa, hävettävää, eikä tuollaiselle ole mitään tarvetta. Kerro että ihan omana itsenäänkin voi kirjoitella. Nää keskustelupalstathan on vähän niin kuin kirjeenvaihto ennen vanhaa. Tarinoiden kertomiselle ja tunnereaktioille on teatteriharrastus.
 
lapsesi kapinoi tuolla varmaan yksinkertaista ankaraa arvomaailmaasi vastaan. kun lapsen ei anneta olla oma itsensa, niin lapsi alkaa pakenemaan fantasiamaailmoihinsa ja huvituksiin, joissa esitetaan olevansa joku muu. ei tietysti aina ole mitenkaan patologista vaan kuuluu myos ikaan ja nettiin yleensa.
 
Mun poika on kans kanssa huijannut verkossa ja hän on huijannut rahaa. Hän pyysi vuosi sitten valtuuksia avata joku pörssipankkitili. Oikeesti ajattelin, että on jotain leikkiä. Mut eipä se oo. Sitten se usein iltapäivällä "pelaa" siellä, mutta oikeella rahalla. Ja on tienannut ihan sievoisen summan rahaa. En tosin ihan oo varma onko ne oikeeta rahaa vai jotain "pörssirahaa". Sen se näytti että tilin joku "arvosaldo" on 1200 euroa!!!

Siis jotenkin musta vaan tuntuu, että tossa on jotain hämärää, mutta en oo viittinyt estää kun en noista mitään tajua. Mies sanoo, että ihan sama kun ei velkasi pelaa. Mutta mies sano kans et noi osakkeet voi yhtenä päivänä olla 1000 euron arvosia ja sitten voi tulla romahdus tosta vaan.
 
[QUOTE="Äiti76";29782257]Mun poika on kans kanssa huijannut verkossa ja hän on huijannut rahaa. Hän pyysi vuosi sitten valtuuksia avata joku pörssipankkitili. Oikeesti ajattelin, että on jotain leikkiä. Mut eipä se oo. Sitten se usein iltapäivällä "pelaa" siellä, mutta oikeella rahalla. Ja on tienannut ihan sievoisen summan rahaa. En tosin ihan oo varma onko ne oikeeta rahaa vai jotain "pörssirahaa". Sen se näytti että tilin joku "arvosaldo" on 1200 euroa!!!

Siis jotenkin musta vaan tuntuu, että tossa on jotain hämärää, mutta en oo viittinyt estää kun en noista mitään tajua. Mies sanoo, että ihan sama kun ei velkasi pelaa. Mutta mies sano kans et noi osakkeet voi yhtenä päivänä olla 1000 euron arvosia ja sitten voi tulla romahdus tosta vaan.[/QUOTE]

Ei tuo huijaamista ole. Mutta miehes on oikeessa. Osakkeiden kurssit voi olla mitä vaan. Mä sain joskus 2000-luvun alussa Nokian osakkeita valmistujaislahjaksi. Niiden arvo oli reippaasti yli 1000 euroa. Sitten kun myin ne pari vuotta sitten, niin arvo oli 40 euroa! Ihan oikeesti aika törkeetä.
 
Mulla on aina ollut "nettipersoonia". Tuon ikäisenä ei nettiä toki vielä ollut, joten kirjoittelin fiktiivisiä tarinoita itsestäni. Toki se on kiinnostavampaa, kun on vuorovaikutuksessa muiden kanssa. ;)

Tässä tilanteessa ottaisin huomioon sen, että lapsi ei ehkä tiedä, että tekee väärin. Varmasti tietää, että huijaaminen ja valehtelu on väärin _todellisille_ ihmisille, saavuttaakseen etua tai vahingoittaakseen toista. Joten ennen mitään rangaistuksia olisi älykästä keskustella asiasta. Ja ennen kaikkea, nyt tarkkana, tämä on tärkeää! Kuunnella. Kuuntele,mitä lapsesi sanoo. Niin usein vanhemmat menettää herkkyyden ymmärtää lasta tämän murrosiän möyrynnässä, langettaa kohtuuttomia rangaistuksia, ei pyri keskusteluun tai anna mahdollisuutta korjata käytöstä. Sit ihmetellään, kun keskusteluyhteys katoaa.
 
Ei tuo rikollista ole, ellei käytä jonkun muun kuvia, nimiä tai hyödy huijauksesta jotenkin rahallisesti.

Mä en oikein ymmärrä miksi sun pitäs rankaista sitä kun se on vaan pelleillyt.
 
En rankaisisi mutta olisin kyllä hyvin huolissani lapsestani jos tekisi noin. Ei tuo ole oikein tervepäisen hommaa sumuttaa toisia noin kauan. Lapsella nyt saattaa vielä mennä nuoruuden typeryyden ja kokeilunhalun piikkiin mutta silti keskustelisin lapsen kanssa ja tarkkailisin onko hänellä kaikki kunnossa elämässään. Onko kavereita, pystyykö puhumaan vanhemmilleen asioistaan jne.
 

Yhteistyössä