Meidän pieni prinsessamme on ihan pienestä asti ollut aikamoinen tuittupää 
On jo pian vuoden verran heittäytynyt lattialle ja tehnyt kaikkea muuta dramaattista kun ei ole saanut omaa tahtoona periksi.
Nyt kuitenkin on parina kertana alkanut tulla oikein sellasia kunnon uhmakohtauksia, viimesin toissapäivänä. Ensin sai raivareita pitkin kauppoja, makoili lattioilla yms, siitä selvittiin. Mutta kun tultiin autosta niin neiti sai niin karseat raivarit että jouduin käsistä kantamaan hänet sisälle ja suoraan omaan huoneeseen kun potki ja ja löi. Kantamaan käsistä koska minulla ei olltu rattaita ja kantorepussa vauva.
Tyttö huusi siellä puolituntia, kävin aina välillä kysymässä että joko sovitaan ja että haluaako tulla syliin, ei, huusi vain pahemmin. Puolen tunnin päästä sitten kävin hakemassa raivopään suihkuun ja kannoin spaghetiksi vetäneen tytön suoraan sänkyyn ja jätin sinne. Huuto jatkui vielä toiset puoli tuntia.
Sitten viimeisellä kerralla siskon itku sai havahtumaan ja halusi tulla antamaan siskolle tuttia, 5minuutin kuluttua oli kuin mitään ei olisi ollutkaan ja halusi iltapalaa.
Teinkö väärin kun pidin omassa huoneessa? Mitä tollasessa kiukkuraivo-tilanteessa pitäis tehdä? Hän menee ihan sellaseen ihme tilaan ja satuttaa itseäänkin jos pääsee rauhassa mellastamaan.
Ah tätä ihanuutta, ja pahemmaks vaan pitäis mennä