• Palvelimen ylläpitotöiden johdosta Kaksplussan keskustelut ovat pois käytöstä aamulla 8.10. n. klo 6.00-7.00. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

    Kaksplus-toimitus

Lapsettomuushoidoissa olevat

Mitenkäs siellä piinapäivät sujuu? Joko olet tehnyt testin? Hienoa kuullä että vaikutti siltä että ovulaatio tapahtui. Minua kiinnostaisi kanssa alkaa seuraamaan lämpöjä, mutta en oikein tiedä miten siihen ryhtyisi/oppisi.

Täällä vasta dpo6 ja aika matelee. Olen viikonloppuna menossa juhliin ja pohdin pitääkö mennä täysin holittomalla linjalla vai miten siihen suhtautuisi. Tästä syystä tein tänään testin, ja aion tehdä huomenna uudelleen. Ovitrelle näkyy positiivisena testissä 10 vrk, mutta ajattelin että näkee ainakin onko viiva huomenna haaleampi vai voimakkaampi, ehkä siitä voisi päätellä jotain. /Vierailija
Eilen vaikutti vielä hyvältä: lämpö oli noussut, eikä mitään oireita, mieli oli jo ihan raskaustiloissa vaan :D Tänään lämpö putosi reilusti, joten luulen että tämä oli tässä, vaikka kramppeja ei olekaan vielä tullut. Tein normitestin eilen (puhdas nega), mutta luin sitten niistä raskaushormonitasoista, että eihän sen vielä pitäisikään näyttää mitään kuin aikaisintaan DPO 11, eli huomenna. Aikaista testiä en viitsi käydä ostamassa. Olen ensi viikolle varannut akupunktion uutta kiertoa silmällä pitäen :) Jos nyt ei menkat ala, niin tarttee viimeistään sitä ennen testata, että osaa hoitaja varoa tiettyjä pisteitä.

Miten onkin aina niin, että kaikki juhlat on juuri tuohon aikaan, kun voi olla jo raskaana, muttei testi välttämättä näytä vielä 😅 Itse varmaan ottaisin jonkun huikan, mutta jättäisin siihen.

Mä ostin nyt ekaa kertaa lämpöjen mittailuun myös ovulaatiolämpömittarin (aiemmin olen siis vain seurannut Ouran lämpöjä), mutta kun ne siirrän sovelluksen taulukkoon, on piirtynyt graafi ihan hassu ja täysin erilainen, mitä Ouran piirtämä (Ourahan ei edes mittaa kehon peruslämpöä, joten eivät ole suoraan verrannollisia). Syy on todennäköisesti, että heräilen ihan eri aikoihin (4-7 välillä). Mittaus kun pitäisi tehdä suusta pisimmän unijakson (mielellään väh. 4h) jälkeen ja aina samaan aikaan, heti herättyä, ennen kuin on noussut sängystä. Tätä nyt sitten harjoittelen itsekin :D
 
Mittailin joskus lämpöjä muutaman kierron ajan ihan perus kuumemittarilla. Aamuisin ennen sängystä nousua. Laitoin lukemat flo-sovellukseen, joka piirsi niistä käyrää. Mielestäni ihan hyvä edullinen menetelmä ja kyllä siitä muutoksen näki. Mittari vaan yöpöydälle ja siitä tuli tapa aika nopeasti. Heti herätyskellon soidessa vaan mittari kainaloon.

Nyt en ole jaksanut enää puoleen vuoteen, mutta mietin pitäiskö taas aloittaa.
 
Hei,
Huomasin, että täällä onkin jo muutamia tuttuja tuolta toisesta ketjusta. Ite voisin kans liittyä tänne, kun nyt ollaan virallisesti julkisella hoidoissa.

Taustaa:
Yritys aloitettu jo 5/23 ja itselleni eka lapsi, puolisolle toinen. Ikää mulla kohta 32 vuotta ja puolisolla 34. Kävin yksityisellä lapsettomuuslääkärillä 10/23-7/24, jonka aikana mulle tehtiin jo aika paljon kaikkia tutkimuksia. Vihdoin 8/24 saatiin lähete julkiselle puolelle hoitoihin. Meille sattui hyvä tuuri ja saatiin peruutusaika ensikäynnille, joten siellä käytiin tällä viikolla. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin seuraavasta kierrosta oi+inssi. Ihanaa, että asiat etenee vihdoin.

Toisaalta en tiedä, mitä pitäisi ajatella, en tiedä, uskonko oi+inssin auttavan tilanteessamme. Tuntuu, että kyseiset hoidot toimii paremmin ihmisillä, joilla ei tapahdu ovulaatiota tai miehen siemennesteessä lievää häikkää. Mulla siis lievää häikkää ovulaatiossa, mutta ovulaatio kuitenkin tapahtuu. Joka toisessa kierrossa ovulaatio tuli hyvin ja joka toisessa huonosti, ovulaatio kp 14-21 välillä.

Oli yllättävää huomata, että yksityisen ja julkisen lääkärillä oli aika erilainen näkemys meidän tilanteeseen, ja arvio hoitomuodoista erilainen tai niiden hyödyistä. Yksityisen kautta diagnoosi on määrittämätön naisen hedelmällisyys ja julkisen kautta munasolun irtoamattomuuteen liittyvä naisen hedelmättömyys.
 
Itellä täl hetkel dpo 4 ja usko onnistumiseen matala, muutenkin jo pitkän aikaa ollu usko onnistumiseen matala, eikä ole ollut mitää oireita, jotka olisivat puoltaneet plussaa, joten ei ole pahemmin tarvinnut piinailla. Mut huomasin, että @ToiveikasToivoton on melko samanlaisessa tilanteessa mun kaa, joten rupesin jo piinailee sun puolesta!

Mä koen ton lämpöjen mittaamisen vaikeaksi, joten en ole niitä mittaillut. Jotenki vaikea uskoa, että onnistuisin joka päivä mittaamaan samanlaisista olosuhteista, jotta tulos olisi luotettava. Kuitenkin kyse vain pienistä eroista lämmöissä.
 
Oliko sulla tätä ennen jo hoitona pelkkä ovulaation induktio vai hypätäänkö suoraan inssiin?
 
Itellä täl hetkel dpo 4 ja usko onnistumiseen matala, muutenkin jo pitkän aikaa ollu usko onnistumiseen matala, eikä ole ollut mitää oireita, jotka olisivat puoltaneet plussaa, joten ei ole pahemmin tarvinnut piinailla. Mut huomasin, että @ToiveikasToivoton on melko samanlaisessa tilanteessa mun kaa, joten rupesin jo piinailee sun puolesta!

Mä koen ton lämpöjen mittaamisen vaikeaksi, joten en ole niitä mittaillut. Jotenki vaikea uskoa, että onnistuisin joka päivä mittaamaan samanlaisista olosuhteista, jotta tulos olisi luotettava. Kuitenkin kyse vain pienistä eroista lämmöissä.
Joo kuulostaa hyvin samalta, samaan aikaan aloitettu yritys ja aika sama matka ollut tähän asti 😊 Ihanaa kun pääsitte kans nopeasti hoitojen alkuun! Aina välillä kuulee myös yllättäviä inseminaatio-onnistumisia, joten pidetään peukkuja 👍 Onhan siinä inssissä erona myös se, että siemenneste pestään (siinä kai voi olla jotain "vasta-aineita") ja viedään perille asti.
 
Mulla ei oo muuten edelleenkään mitään oireita, kp 26, DPO 11. Viime kierrot on olleet juurikin 26 päivää, mutta luteaali yleensä 13-14 päivää, joten jännät päivät. Lämpö on hintsusti positiivisella, mutta ei niin hyvin kuin ekassa raskaudessa.
 
Ei ole kuulunut kutsua Viikon päästä hoitotakuu 3kk tulee täyteen… Hidasta tuntuu olevan.

Kiva että teillä asiat etenee jännää!
Onpa outoa, ettei ole tullut edes aikaa. Oletko tiedustellut onko lähete varmasti käsitelty?

Meille annettiin silloin keväällä aika saman tien, kun lähete hyväksyttiin. Tosin se oli sitten kolmen kuukauden päähän, mutta olipahan ainakin tiedossa.
 
Ainakin meille kirjeellä ilmoitettiin kotiin, että lähete on käsitelty 😊 Täytyy soitella ja tiedustella aikaa jos ei viikon sisään kuulu mitään. Ei vain huvittaisi kysellä perään, sitä toivoisi että noudatettaisiin mitä lakiin on kirjattu 😅 Mutta täytyy se pitää puoliaan jos ei asiat etene.
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka

Mä oon kyl sellane hätähousu ja soittelisin jo perään 😅 Toivottavasti tulisi se aika nyt nopeasti!
 
Mulla ei oo muuten edelleenkään mitään oireita, kp 26, DPO 11. Viime kierrot on olleet juurikin 26 päivää, mutta luteaali yleensä 13-14 päivää, joten jännät päivät. Lämpö on hintsusti positiivisella, mutta ei niin hyvin kuin ekassa raskaudessa.
Meinaatko testailla lähipäivinä vai odotatko menkkoja? Onko sulla yleensä pms-oireita vai melko oireeton aina?
 
Meinaatko testailla lähipäivinä vai odotatko menkkoja? Onko sulla yleensä pms-oireita vai melko oireeton aina?
Ennen esikoista oli ihan oireeton ja kellontarkka 28 päivän kierto. Kun alettiin yrittää tätä toista, aloin huomata kaikkia oireita koko ajan, erityisesti kramppeja ja nipsaisuja yms jopa läpi koko luteaalivaiheen. Nyt tätä edellinen kierto oli kans oireeton, paitsi n. 3 päivää ennen menkkoja tuli tiputtelua ja alkoi krampit. Mietin olisko hyvä merkki, että kierrot muuttuu samanlaisiksi kuin ennen esikoista, koska silloin raskauduttiin helposti. Mut onhan tää outoa, ettei vieläkään mitään. Olisin testannut tänään, mutta lämpö putosi +-0:aan, joten uskon vahvasti menkkojen sieltä olevan tulossa. Jos ne nyt ei huomennakaan ala, niin ennen tiistaina olevaa akupunktiota on testattava. Ja sit keskiviikkona oliskin jo polin testipäivä.
 
  • Tykkää
Reactions: Tyyn3
vierailija
Testi nega! Oli pakko testata, kun ei vieläkään mitään merkkiä menkoista. Ja nyt alkaa aikataulu olla myös sellainen, että seuraava ovulaatio saattaa osua viikonlopulle...

Jännään nyt teidän muiden puolesta, on ihana kun saa odottaa muidenkin piinojen päättymistä ja elää hengessä mukana 💕
Pahoittelut negatestistä, on se vaan kurjaa kun odotus palkitaan tyhjällä testillä. :( Toivotaan, että toinen inssi olisi se jolloin tärppää!

Täällä eletään nyt todellisia piinapäiviä. Olen testannut pe alkaen haalenevia haamuja (Ovitrelle). Tänään on virallisesti 11 päivää irrotuspiikistä, eikä sen enää pitäisi vaikuttaa testiin. Tänään sain sellasen varjoviivan, joka näkyy oikeassa valaistuksessa kun testiä kääntää ja oikein tutkimalla tutkii. Joten nyt hieman toiveikas olo, mut ei sit kuitenkaan! Netissä tosta Ovitrellesta on paljon kokemuksia, että saattaa näkyä testissä jopa 14 vrk :eek: /Vierailija
 
  • Tykkää
Reactions: haaveillen
Pahoittelut negatestistä, on se vaan kurjaa kun odotus palkitaan tyhjällä testillä. Toivotaan, että toinen inssi olisi se jolloin tärppää!

Täällä eletään nyt todellisia piinapäiviä. Olen testannut pe alkaen haalenevia haamuja (Ovitrelle). Tänään on virallisesti 11 päivää irrotuspiikistä, eikä sen enää pitäisi vaikuttaa testiin. Tänään sain sellasen varjoviivan, joka näkyy oikeassa valaistuksessa kun testiä kääntää ja oikein tutkimalla tutkii. Joten nyt hieman toiveikas olo, mut ei sit kuitenkaan! Netissä tosta Ovitrellesta on paljon kokemuksia, että saattaa näkyä testissä jopa 14 vrk /Vierailija
Hirmuisen jännää! Miltä tuntuu katsoa niitä viivoja raskaustestissä tietämättä, voiko niihin uskoa? Että jos nyt olisit raskaana (toivottavasti!), niin uskooko niihin vasta sitten, kun alkavat vahvistua?

Ja kiitos sanoistasi, laitan "kaiken" peliin seuraavaan kiertoon :)
 
vierailija
Hirmuisen jännää! Miltä tuntuu katsoa niitä viivoja raskaustestissä tietämättä, voiko niihin uskoa? Että jos nyt olisit raskaana (toivottavasti!), niin uskooko niihin vasta sitten, kun alkavat vahvistua?

Ja kiitos sanoistasi, laitan "kaiken" peliin seuraavaan kiertoon
Kyllä mielestäni on kivaa, että on tällaista positiivistakin jännitystä/odottamista, vaikka pettymys ehkä sitäkin suurempaa, jos nyt esim. hu testi on nega.

Mielestäni tuntuu siltä, että voisi olla raskaana: alavatsassa jotain pientä tuntemusta, lisäksi ollut hyvin lievää pahoinvointia. Todennäköisesti kuitenkin johtuu Lugesteronista, jota käytän isolla annostuksella. Viime raskaudessa pahoinvointi alkoi rv 7, ja mietin, että eihän periaatteessa muutenkaan pitäisi mitään oireita olla hcg-hormonista, jos ei se edes kunnolla näy testissä.

Työmotivaatio heikkoa tänään, odotan huomista ja uutta testaamista 🙏

/Vierailija
 
Testi nega! Oli pakko testata, kun ei vieläkään mitään merkkiä menkoista. Ja nyt alkaa aikataulu olla myös sellainen, että seuraava ovulaatio saattaa osua viikonlopulle...

Jännään nyt teidän muiden puolesta, on ihana kun saa odottaa muidenkin piinojen päättymistä ja elää hengessä mukana 💕
Harmi, että testi oli negatiivinen☹ Varmasti myös turhauttavaa, ettei menkat oo alkanut ja nyt seuraava ovis saattais osua viikonlopulle, toivottavasti ei osu! Oliko teille suunniteltu monta inssiä toteutettavaksi?

Itellä se dpo 6 ja noudattaa iha samaa kaavaa kuin muutkin kierrot, ei oireita. Ovulaation jälkeinen tissikipuki loppu. Mul on aika paljo kaikkia e-pillereiden lopettamiseen liittyviä oireita, mut pms-oireet melko lieviä yleensä.
 
En malttanut olla soittamatta tänään polille meidän ensikäyntiajasta. Ollaan sentään jonossa, mutta arvio käynnille oli vasta loka-marraskuu 😔 nytkö tässä sitten pitäisi vain pystyä laittamaan jäitä hattuun ja odotella. äh. 🥲
Mun mielestä hyvä, että soitit, mut todella ikävää, että olettettu aika on noi myöhää. Ei taida mennä iha sen hoitotakuun ajassa, mut eipä kait sille ite mitää mahda 🤔
 
vierailija
Hei, silloin tällöin palstaa seuraillut ja nyt meillä menossa eka letrokierto! Taustalla pcos, esikoinen sai alkunsa 1,5v yrityksen jälkeen ilman hoitoja, nyt ehkäisy ollut vuoden jo pois ja yksityisen kautta ollaan hoidoissa. Ens viikolla ultra!
Kierto mulla on aika säännöllinen, ovulaatiota en oo aiemmin tikuttanut mut nyt varmaan ens viikolla saan siihen ohjeet gyneltä 🤔
Ois kiva kuulla onnistuneita kokemuksia letroista ja plussatuulia kaikille 😊
 
Näitä palstoja lukeneena, mulle on tullut käsitys, että letrojen avulla moni on raskautunut aika nopeasti, jos on PCOS. Toki niillä on ollut niitä ovulaatio-ongelmia ja melko pitkiä kiertoja.
 
Okei, lueskelin kanssa et letrot ois tehokkaimmat jos ei kiertoa ole tai kierto on pitkä. 🤔 Löytyy myös vähän ylipainoa joka tietty kans heikentää hedelmällisyyttä, mut kilot on aika tiukassa ja taaperoarjessa vaikea löytää aikaa ja energiaa painonpudotukseen 🫣
 
Yhteistyössä