Lapsettomuudesta kärsivät, mitä teille saa lapsista ja raskaudesta puhua? Vai saako mitään?

[zxc]

"Mutta sitähän ei voi tietää, kärsiikö toinen lapsettomuudesta vai nauttiiko siitä. Tai sitten asia ei ole ajankohtainen. Toiset puhuvat tuosta asiasta avoimesti, toiset eivät. Pitäisikö sitten kysyä, että miksei teillä ole lapsia, ja saako lapsista puhua? Musta sekin menisi tungettelun puolelle."


Valitettavasti en osaa tuota hiena lainausta, joten vastaan näin. Se onkin ehkä vaikeaa, jos ei tiedä käsriikö toinen lapsettomuudesta. Itse lapsettomuudesta kärsivänä olen osalle ystävistä kertonut ja osalle en. Ne, joille olen kipeän asian kertonut, ovat niitä ihmisiä, joita pidän ymmärtäväisinä ja hyvinä ystävinä. Heiltä odotan asiassa siis hienotunteisuutta.

Samaa en tietenkään voi odottaa niiltä, jotka asiasta eivät tiedä, mutta lähes kaikki sen luultavasti arvaavat. Kuulutan tässäkin asiassa yleisiä käytöstapojen ja toisen huomioonottamisen perään. Vaikka ei tiedäkään toisen tilannetta, niin näissä lapsiasioissa kannattaa aina olla varovainen. Katso, miten ystäväsi reagoi, kun kerrot lapseesi liittyviä asioita. Jos hän niistä innostuu puhumaan, niin varmaan häneltä tulee vastakaikua. Mikäli huomaat, että hän ei lämpene lapsikeskusteluihin, niin rakentakaa ystävyyttänne ja keskusteluja muista teitä yhdistävistä asioista.

Maailma olisi niin paljon parempi elää, jos me kaikki yritettäisiin ymmärtää toisiamme. Pitkän katkeruuden jälkeen olen tosissani yrittänyt ymmärtää lapsen saaneiden ystävieni iloa omasta lapsesta. edelleenkään se ei ole helppoa ja sydäntä lämmittä kovasti ne ihmiset, jotka jaksavat ymmärtää näitä vaikeita tunteita omasta onnestaan huolimatta. Yleensä ajattelinkin, että niiden ihmiset, joilla kaikki on hyvin, pitäisi tukea vaikeassa tilanteessa olevia eikä niin, että esim. lapsettomuudesta kärisvän pitäisi täysin rinnoin iloita toisen lapsesta ja jäädä yksin surunsa kanssa.

No näin olen yrittänytkin toimia. Tietenkin yritän ymmärtää miltä tuntuu, kun haluaa lasta, eikä saa. Olenhan tavallaan itsekin samassa tilanteessa, kun minulla on jo yksi lapsi, mutta haluaisin toisen. Lapsettomuudesta, edes sekundäärisestä, tässä tuskin on kyse, vaan siitä, että miehelleni kuulemma riittää tämä yksi lapsi, piste. Tekee välillä tiukkaa kuulla vauvauutisia muilta, kun vielä itsekin haluaisi sellaisen. En silti halua tehdä asiasta mitään numeroa, vaan koitan sisukkaasti kestää...

Toisaalta, kyllä minä kärsin siitäkin, että jos esim porukalla tavataan suht harvoin ja lähes kaikilla siinä porukassa on lapsia, niin kukaan ei saisi kertoa kuulumisiaan jos joukossa on yksi lapseton ihminen. Koko ilta pitäisi sitten puhua vain tätä ihmistä kiinnostavista asioista. Kuulostaa kärjistetyltä, mutta näin on tapahtunut. Tai olisi tapahtunut, ellemme me "lapselliset" olisi sitten vähän vaivihkaa, ikäänkuin salaa puhuneet lapsistamme. Tämäkin varmasti tulkittiin sitten selän takana puhumiseksi.

En mitenkään väheksy lapsettomien tuskaa, mutta vaikea minun on omaa elämäänikään salailla ja piilotella. Ei ole helppoa mitenkään päin.

 

[yritystänyt1,5v.]

"..Sitten taas, jos valitat, että vauva ei nukkunut yöllä vaan itki vatsavaivojaan, niin prkl, kun et osaa olla kiitollinen siitä, että sulla on vauva...
Tämä nyt oli kärjistetysti kirjoitettu, mutta tältä usein tuntuu näin lapsia saaneena. Eli ovatko vauvat ja raskaudet kokonaan tabu?
Minulla on pari kaveria, joilla ei ole lapsia, vaikka ovat pitkään olleet parisuhteessa. Kumpikaan ei ole minulle kertonut kärsivän lapsettomuudestaan, mutta voihan näin olla. En todellakaan halua loukata näitä kavereitani, mutta lapset ovat osa elämääni, ja heidätkin tulee varmasti aina mainittua puheissani.[/QUOTE]"

Minusta kaikilla saa olla oma mielipiteensä ja hieno asia että oot miettiny tätä,
se jo kertoo että välität niistä läheisistäsi, jotka ovat lapsettomia.
Näin omasta kokemuksestani voisin sanoa, että ainakin itsellä asioihin suhtautuminen on kausittaista, välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa. Mutta.. ..korviin särähtää tuo negatiivinen asenne minkä ainakin luulen paistavan viestistäsi läpi, ymmärrän että lapsen saaneena ihmisenä voi olla turhauttavaa olla tilanteessa joka saattaa olla kiusallinen eikä tiedä ikinä miten päin olisi tai miten tekisi oikein, mutta ihan oikeasti jos ajattelet, ( itse olen pienten vauvojen kanssa tekemisissä työn kautta ja minulla on läheisiä lapsiperheitä ja kummilapsia, että pysyn ja olen lapsille mahdollisimman turvallinen, mukava ja luotettava lähellä oleva aikuinen, en pura katkeruutta heihin, sillä eihän minun lapsettomuuteni heidän syynsä ole) niin onhan se lapsi suurenmoinen ihme, varsinkin ne ihmiset joille sen saaminen ei ole ollut yksinkertaista ja itsestään selvää, osaavat ehkä arvostaa pieniäkin asioita, lapsettomuus on kuitenkin hiljainen ja vaiettu tuska, jota kukaan muu ei voi ymmärtää jos ei ole sitä kokenut, sen kanssa täytyy opetella elämään, vaikka sitä itsekin vielä opettelen.. Arvostan, että haluat toimia mahdollisimman hienotunteisesti ystäviäsi kohtaan, ehkä paras keino olisi kysyä suoraan, miten he haluavat asian kanssa toimittavan, puhutaanko vai ollaanko puhumatta asiasta. Ihmiset reagoivat eri tavalla ja uskon että he arvostavat, että otat kysyessäsi heidät huomioon.

 

[Peppi1981]

Mie olen aika hyvin näiden vuosien aikana tottunut noihin juttuihin lapsista ja raskauksista, vaikka itse en ole lasta saanut. Minulla riippuu ihan päivästä, miten otan vastaan raskaus-uutiset, ym. Sillloin, kun on oikein paha päivä, yritän olla omissa oloissani. Ei se ole muiden syy, että en ole raskaaksi tullut. Vasta olin kaverini lapsen syntymäpäivillä ja sinne tuli sitten pari alle vuoden ikäistä lasta. Aluksi se tuntui pahalta, koska sinä päivänä oli alkanut taas varmistumaan, että alkion siirto ei ollut onnistunut. Mutta sitten se olo parani, koska ne lapset olivat niin suloisia.

 

["pieras"]

No älä ainakaan JOKA KERTA kun puhun sinulle lapsettomuudestani, muista kertoa että teillä tärppäsi ekalla kierroksella, kuten yksi tuttuni tekee. Muuten ei väliä, mielelläni haluan tietää läheisteni lapsista jne.

 

[yli 10 vuotta lastentekoa]

Yhdeltä palstalta luin, että eräs ihminen ei aio lähettää lapsestaan koskaan kuvajoulukorttia kenellekään, koska sellaiset loukkasi häntä, kun hän kärsi lapsettomuudesta. Minusta aika kurjaa, jos lapset pitäisi pitää jotenkin piilossa ihmisiltä, ettei vaan ketään loukkaisi.

Mun täytyy tunnustaa, että meillä kun nuo raskaudet on ottaneet oman aikansa ja yksi vauva menetettykin juuri joulun aikoihin, niin mä en tykkää yhtään lapsikorteista. En edelleenkään vaikka mulla on nyt kaksi elävää lasta. Muistan edelleen kuinka ne kortit teki todella kipeää raskauksien yritysten ja vauvan menettämisen aikoihin vaikka ajatus ja tarkoitus on kaunis. Siksi mä en halua lähettää omista lapsistanikaan kenellekään minkäänlaisia kortteja, annan sitten valokuvia erikseen isovanhemmille ja kummeille.

 

[Chala]

Kauhean surullista miten jotkut suhtautuvat ihmisiin joita väittävät ystävikseen, oli sitten kyse lapsettomasta tai lapsia saaneesta. Katkeruutta, epärehellisyyttä, suuttumista ennen kuin toinen on edes sanonut tai tehnyt yhtään mitään. Tosi hyviä ystäviä..

 

[Hopping]

Mulla on esikoinen ihan luomuna tullut 10 vuotta sitten, eli en ole lapseton, mutta kärsin raskaaksi tulemisen vaikeudesta. Eli 7 vuotta ollaa yritetty toista lasta ja hitosta tuloksettomia hoitoja on takana. Ja on raskasta ja on satuttavaa ja ihmisenä alan olla sen verran rikki, etten tiedä kumpi satuttaa enemmän - toivon ylläpito vai päätös lopettaa? Eniten mua loukkasi ystäväni kommentti kun kerran taas olin läpikäynyt raskaan koeputkihedelmöityksen ja saanut siitä negatuloksen (edellisenä päivänä). Kuvittelin saavani kaverilta pikkuriikkisen tukea ja ihan vain olkapään jota vasten "itkeä" sen yhden kipeän hetken, jonka jälkeen olisin taas jaksanut ottaa etäisyyttä pettymykseen ja miettiä muita asioita, mutta sen sijaan ystävä kertoi olevansa itse "samassa tilanteessa". Hän oli aloittanut pikkukakkosen haaveilua kuukausi sitten ja esimmäinen yrityskierto pillereiden pois jättämisen jälkeen oli päättynyt vuotoon. Samassa tilanteessa? Pientä tilannetajua? Daiju. Yksinkertaisesti. Samaan hengenvetoon myös totesi, että "ensi kuussa meidän pitää kyllä saada miehemme makaamaan päällämme 24/7"... Totesin väsyneenä, etten usko meillä oikein makaamisen auttavan, mutta onnea heille...
Pientä tilannetajua siis peräänkuuluttaisin. Minä ainakin pidän lapsista, eikä häiritse lapsista puhuminen, mutta jos ihmisen itse aloittaa keskustelun lapsettomuushoidoista tai juuri tapahtuneista pettymyksistä, paras apu on vain empaattisuus ja kuunteleminen. Asiaan ei oikeasti ole paljonkaan sanoja ja lohduttaminen jopa on joskus mahdotonta. Jopa niin yksinkertainen kommentti kuin "Kyllä te joskus, usko pois!" voi satuttaa. Sillä hetkellä se voi lähinnä saada sellaisen reaktion aikaan, että "Mistä vitusta sä sen tietäisit?" Oman vauvan jutuista voi puhua jonain toisena päivänä kun asia ei ole niin raaka lapsettomuuden kanssa painavalle (kriittisimpiä siis ovat juuri ne päivät negatuloksen jälkeen ja päivät keskellä rankinta hoitoputkea, esim. piikityksiä).

*lainaus jäi jonnekin matkan varrella, joten poistin alusta "samaa mieltä" kun se ei näin sopinut asiaan.