minulla on reilu 2-vee tyttö erittäin tempperamenttinen tapaus! Muiden mielestä oikein enkeli vaaleine luonnonkiharoineen mutta ihanan ulkokuoren sisältä todellakin löytyy tulta ja tappuraa.
tänäänkin illalla poltin hihat ja heitin hanskat tiskiin ensin pidettyäni tytölle puhuttelun jatkuvista kiukkukohtauksista ja suuttumuksista, kerroin ettei näin voi jatkua ettei tämä maailma tai edes meidän pieni perhe (isi, iso veikka ja äiti) pyöri hänen pienen napansa ympärillä ja äiti ja isi on ne jotka sanoo mitä ja miten asiat tehdään. Iltapalaa ei jälleen kerran syöty vaan nukkumaan mentiin tyhjällä vatsalla suuren sinfonian kera ja tuhansista vaatimuksista huolimatta äiti lakkosi ja isi vei lapset nukkumaan joten kiukussani pärräilin täällä ja löysin tämän:
SUORA LAINAUS TIITIÄISEN TEKSTISTÄ
... sellaisena kuin hän on, koska hän on tärkein mitä olen ikinä saanut itselleni.
Hän saa minut nauramaan, itkemään ja olen oppinut katsomaan maailmaa taas lapsen silmin, että kaikkella ei ole yksin kertaista selitystä. Ja miten ihmeellinen voi olla tavallinen kivikin.
(onko jostain laulusta?)
luettuani tämän tuli hieman paha mieli..taas kerran olin ollut jyrkkä ja pistänyt tytön tunteet syrjään (joka oli varmaankin loppupelissä ihan viisas teko mutta..) ja ajatellut omaa napaa ja pettymystä...miksi meille on siunattu juuri tämä lapsi joka huutaa ja raivoaa puolet päivästä, miten saan tämän pienen ihmisen hillitsemään raivonsa tai edes käsittelemään sitä, miten saan opetettua tälle pienelle ihmiselle että yöt voi nukkua ilman kiukkua ja ettei sitä kiukkua helpota yhtään pään hakkaaminen lattiaan tai miten itse jaksan tätä enää päivääkään?
tänäänkin illalla poltin hihat ja heitin hanskat tiskiin ensin pidettyäni tytölle puhuttelun jatkuvista kiukkukohtauksista ja suuttumuksista, kerroin ettei näin voi jatkua ettei tämä maailma tai edes meidän pieni perhe (isi, iso veikka ja äiti) pyöri hänen pienen napansa ympärillä ja äiti ja isi on ne jotka sanoo mitä ja miten asiat tehdään. Iltapalaa ei jälleen kerran syöty vaan nukkumaan mentiin tyhjällä vatsalla suuren sinfonian kera ja tuhansista vaatimuksista huolimatta äiti lakkosi ja isi vei lapset nukkumaan joten kiukussani pärräilin täällä ja löysin tämän:
SUORA LAINAUS TIITIÄISEN TEKSTISTÄ
... sellaisena kuin hän on, koska hän on tärkein mitä olen ikinä saanut itselleni.
Hän saa minut nauramaan, itkemään ja olen oppinut katsomaan maailmaa taas lapsen silmin, että kaikkella ei ole yksin kertaista selitystä. Ja miten ihmeellinen voi olla tavallinen kivikin.
(onko jostain laulusta?)
luettuani tämän tuli hieman paha mieli..taas kerran olin ollut jyrkkä ja pistänyt tytön tunteet syrjään (joka oli varmaankin loppupelissä ihan viisas teko mutta..) ja ajatellut omaa napaa ja pettymystä...miksi meille on siunattu juuri tämä lapsi joka huutaa ja raivoaa puolet päivästä, miten saan tämän pienen ihmisen hillitsemään raivonsa tai edes käsittelemään sitä, miten saan opetettua tälle pienelle ihmiselle että yöt voi nukkua ilman kiukkua ja ettei sitä kiukkua helpota yhtään pään hakkaaminen lattiaan tai miten itse jaksan tätä enää päivääkään?