syysvauva-05
Olen aloittamassa karjatalouden ammattitutkinnon, eli tulevaisuudessa työskentelisin maatalouslomittajana. Pohjana minulla on maatilataloudenperustutkinto, joten persuteet on jo käytynä. Mutta opiskelu ei olekkaan se ongelma, vaan ne lomittajan työajat.
Miten te joilla on pieniä lapsia, ja puoliso kenties vuorotyössä, kuten meillä, onnistutte lasten hoidossa.
Esimerkiksi mieltäni kaihertaa tällaine tilanne, että kun itse menisin mahdollisesti jo aamu viiden jälkeen tilalle aamulypsylle ja mieheni tulee yövuorosta vasta puoli kahdeksan jälkeen,tuntuu kauhealta viedä poika jo ennen viittä hoitoon aamulla :/ Miten teillä on sellainen tilanne ratkaistu. Meillä ei ole sukua/tukiverkostoa täällä, joten selllaseen apuun ei ole mahdollisuutta.
Ammati kiinostaa minua, mutta olen nyt jääny miettimään näitä lapsenhoito asioita niin paljon että olen jo miettint peruvani koko opiskelun ja hakevani jotain muuta. Vaikkakin varmaan on paljon ammatteja joihin lähdetään aamuaikasella ja törmätään samoihin ongelmiin. Olisiko kukaan joka osais neuvoa, kertoa omia kokemuksia?