Lapsen uhmasta kysymys

[uhmiksen äiti]

Onko teillä lapsen uhmaan liittynyt jatkuvaa vastaanväittämistä ja jankkaamista? Meillä 3,5v on nykyään ihan mahdoton kun hänelle ei voi mitään sanoa ilman että heti alkaa huutamaan ja väittämään vastaan. Esim. "No nyt alkoi ulkona sataa", johon lapsi "ei, ei, ei, ei siellä sada, ei siellä sada yhtään", "Isi lähti töihin", johon lapsi karjuu " eikä, ei isi mihinkään töihin ole lähtenyt"... Näitä esimerkkejä kyllä riittää kun ihan kaikesta tuo on eri mieltä. Tänäänkään ei herran suusta ole tullut mitään muuta kuin vastaanvänkäämistä. Ei huvita kohta puhua lapselle mitään... Onko muilla ollut samanlaista ja miten olette reagoineet lapsen sanomisiin?

 

[ov]

Tuttua. Meillä reilu 6v jänkäjoonas kanssa on joskus tuollaisella tuulella ja se ei ole kovin hauskaa. Ja toinen mikä hänessä on välillä tuskastuttavaa, että kun sanoo jonkin asian. Niin se ei mene perille, vaan hän vastaa tyyliin häh tai täh tai mitä? Ja sitten asian saa toistaa uudelleen ja ei mene sittenkään perille vaan on toistettava asia kolmanteen kertaan. Usein sitten tuhahdan lapselle, että antaa olla, kun et hoksannut tai tajunnut tai ymmärtänyt. Sitten lapsi kuitenkin sanoo asiasta niin, että hän onkin sen ymmärtänyt.

Tai sitten lapsi välillä harrastaa sitäkin, että samaa asiaa pitää kysyä monta kertaa. Tai jos häntä jokin asia askarruttaa, niin samasta asiasta pitää kysyä monella eri tapaa.

 

[*]

Suurimmaks osaks tulee käytettyä käänteispsykologiaa. "tuutko syömää"... "ei, ei, ei, en tule"... "no älä tulekkaa, en mä mitää ruokaa sulle laita" ja lapsi on pöydässä huutamassa että anna mulle ruokaa. "iskä meni töihin"... ""ei menny"... "No ei mennykkää, mennääs ettimään missä se täällä sit majailee"..

Joo aina on pakko sanoa ei ekaks...

 

["vieras"]

Meillä myös yksi 3,5 v. vastarannan kiiski. Riippuen vähän asiasta, mistä väittää saatan todeta vain esim. jaa, minun mielestä asia on kyllä toisin. Jos kyse jostain välttämättömästä, niin sit yritän selittää miksi pitäisi toimia kuten äiti sanoo ja vähän houkutella mukaan toimintaan.... Mutta kyllä on välillä todella turhauttavaa..

 

["a p"]

Suurimmaks osaks tulee käytettyä käänteispsykologiaa. "tuutko syömää"... "ei, ei, ei, en tule"... "no älä tulekkaa, en mä mitää ruokaa sulle laita" ja lapsi on pöydässä huutamassa että anna mulle ruokaa. "iskä meni töihin"... ""ei menny"... "No ei mennykkää, mennääs ettimään missä se täällä sit majailee"..

Joo aina on pakko sanoa ei ekaks...

Meillä ei oikein tuo käänteispsykologia auta, kun siitä tulee kahta kauheampi huuto ja vääntö. Lapsi menee ihan tolaltaan. Ymmärrän uhman kyllä tietynlaisissa tilanteissa, just esim. että ai suostu pukemaan tai tule ulkoa sisään kun pyydetään tms., mutta kun ihan kaikesta sanomisesta pitää olla eri mieltä. Esimerkkinä tuo että "nyt ulkona sataa" "ei, ei ei sada yhtään", vaikka ihan lapsikin näkee että todella sataa. Mä olen vaan sitten tehnyt niin, että en jää vastaan väittämään. totean vaan, että " kyllä siellä sataa" ja sitten vaihdan puheenaihetta tai olen olevinaan kuin en huomaisi vastaväitteitä. En tiedä, miten pitäisi reagoida.

Rasittavaa kyllä on ja kun sitä saa kuunnella heti aamusta alkaen, ei oma fiilis ole kovin kiva. Tulee tosiaan välillä tunne, että ollaan sitten ihan hiljaa jos kerran kaikki sanottu on ihan väärin ja tyhmää.