lapsen leikkaus - äitiä pelottaa

  • Viestiketjun aloittaja pelko persauksissa
  • Ensimmäinen viesti
pelko persauksissa
Meidän kaksivuotias lapsemme on menossa pieneen leikkaukseen. Leikkaus ei sinänsä pelota, koska se on hyvin pieni ja uskoisin sen olevan myös lääkäreille "rutiinia". Mutta se nukutus jotenkin kammottaa hirveästi. En oikein tiedä miksi, mutta kun ajattelenkin koko leikkausta, alkaa pelottamaan todella.

Itse olen parissa leikkauksessa ollut ja ne ovat aina menneet suunnitelmien mukaan, mutta tilanne on aivan erilainen kun kyseessä on oma lapsi.

Lapsi on aiemmin ollut yhdessä toimeenpiteessä, jossa ei nukutettu ja sekin oli tälle äidille jo kärsimystä. Miten äiti voi tottua tällaiseen??
 
ap
Lapsella vaivaa vatsassa, ollut pienestä pitäen. Sairaus on periaatteessa krooninen. Tässä ei enää paljoa ehdi puhella kellekään, leikkaus on jo niin lähellä.

Sairauteen olen tottunut, onhan se ollut lapsella melkein syntymästä saakka. Pahaahan se tekee, kun lapsi on sairas eikä äiti voi auttaa. Onneksi pystyn näyttelemään reipasta, ettei lapsi näe. Toivottavasti se onnistuu myös leikkauspäivänä.
 
Meidän kuopus leikattiin eka kerran 1,5-vuotiaana.Väliin on mahtunut monia nukutuksia että ovat voineet kunnolla tutkia ja nyt taas on edessä tän kuun 28pv nukutuksessa tutkimus mahdollisesti myös leikkaus.Eipä niihin koskaan totu,mutta pitää vaan asennoitua että kaikki menee hyvin. =)
 

Yhteistyössä