Lapsen esiintymispelko

Voiko tämä olla jokin vaihe vai tälläkö mennään...
Lapsi on pienenpänä ollut paljon mukana harrastuksissa (muskari, baletti, liikunnallinen ryhmä ym.) Nyt 6- vuotiaana jännittää aivan älyttömästi esiintymisiä. Tässä keväällä on ollut pari esiintymistä päiväkodissa ja niiden perusteella olen valmis myöntymään siihen, ettei hänen tarvitse mihinkään esiintymiseen mennä mikä on vapaa-ehtoista. Toiminko oikein?

Näissä kevään esiintymisissä hän esiintyy hyvin pelokkaana, miltein surullisen näköisenä. Kysyin mitä hän eniten pelkää, niin viimeksi hän vastasi, että pissaa vielä alleen.... Eli ei kiva hänelle. Hän tekee kyllä mitä pitää esiintymisissä: laulaa ym. Mutta jännitys näkyy kyllä... ja viime kertaisen esiintymisen alussa näytti siltä, että kohta tulee lapselle itku... Ihme, ei tullut.

Kurjaa, kun hän oli 4-vuotiaana vielä innoissaan harrastuksissa ja nyt hän ei halua mennä enää mihinkään (nyt keväällä ei käyty missään harrastuksessa). Lapsi on nyt 6-vuotias.

Onko jollain kokemuksia tai vinkkejä, mitä kannattais tehdä? Pakollisia esiintymisiähän tulee kyllä. Koulussa esitelmät ym.

 

Väkisin kun pakotat sen esiintymään saa lapsi traumoja ja kasvu vaihe menee ikäänkuin ohi. Tekee kaikkensa että ei tarvi esiintyä, öitsaa, valehtelee, riehuu etc. Juttele psykologille aika ja vie sinne, se saa lääkityksen tai päähoitoa psykiatrin toimesta.

 

Olisko vain joku vaihe. En tekisi tuosta isoa numeroa vaan rauhassa seuraisin tilannetta ja koittaisin muullatavoin tukea lapsen itseluottamusta. Esiintymispelko on normaali reaktio ihmiselle. Tottumisen kautta se vähenee. Ei ole siis mikään sairaus sinänsä.

 

Hyvinkin tyypillistä kuusivuotiaille! Kuuluu ikään. Moni haluaa tämänikäisenä myös paljon syliä, läheisyyttä ja turvaa vanhemmiltaan.
Anna lapsesi olla rauhassa ujo ja "pieni." Sitä varmemmin hän palautuu taas omaksi itsekseen, kun annat hänen olla se mikä nyt on, etkä tee tästä turhan suurta numeroa.

 

Kattele rauhassa äläkä pakota. Sillä keinolla asia vain pahenee. Hän on 6v, ei menossa vielä pitämään kouluesitelmiä.

 

Meillä oli tytöllä ongelmia jännityksen kanssa tuossa iässä. Tai ongelmaksi se muodostui vasta koulussa, mutta oli jotenkin havaittavissa jo eskarissa. Meillä tyttö jännitti ilmeisesti myös ihan tavallisia luokkatilanteita (osittain ehkä johtui myös paikallaan olemisen vaikeudesta ja lievästä toiminnan ohjauksen ongelmasta). Joulu- ja kevätjuhlan esiintymistä ja harjoituksia jännitti niin, ettei pystynyt syömään aamupalaa niinä päivinä. Tilanteeseen puututtiin vasta toisella luokalla, kun jännitys jo tosissaan haittasi koulutyötä. Minulle tytön ongelmat tulivat sillä tavalla yllätyksenä, ettei pienempänä jännittänyt mitään eikä ujostellut vaan on ollut aina puhelias ja sosiaalinen vieraitakin ihmisiä kohtaan. On kyllä aika herkkä.
Tyttö kävi sitten psykologilla noin puolisen vuotta ja se kyllä auttoi jännittämiseen. Luulen, että opettajan vaihtuminen vaikutti myös asiaan positiivisesti (oli aivan ihana ihminen,joka ymmärsi). Nyt tyttö on neljännellä luokalla ja ei ole ollut ongelmia. Osallistui jopa vapaa-ehtoisesti joulujuhlaan kuorossa. Yksin esiintymistä tosin jännittää, mutta se ei ole sellaista paniikinomaista enää.
Pointtini oli siis se, että kannattaa puuttua ajoissa. Itse syyllistin itseäni silloin, että annoin tilanteen mennä niin pahaksi.

 

Pitäkää taukoa esiintymisist yms. jos ei välitä niistä enää, lapsella on mahdollisuus siihen, aikuisella ei aina. Löytää varmaan harrastuksen uudelleen kun siltä tuntuu. Älä hyvä ihminen pakota kulkemaan aina samoissa urissa

 

Hei ap! Meidän 5-vuotiaalla on tuota samaa. Aluksi oli vaan nuo päiväkodin esiintymistilanteet vaikeita, mutta nyt pelkää jo todella paljon muutakin. Esimerkiksi tanssikerhossa keväällä ei suostunut enää osallistumaan, kun alkoi sitäkin jännittää. Itkuksi meni se kerho kokonaan ja lopulta jätettiin menemättä, kun oli sellaista hysteeristä panikointia.

Olen todella neuvoton asian suhteen ja miettinyt jopa psykologia. Toivottavasti vaan jokin vaihe. :/

 

Jos nyt seurailis sitten tilannetta, eikä tekisi suurta numeroa siitä. Mutta, jos esikoulun aikana ei ala laantua pelko, niin sitten voisi koittaa vaikka sitä psykologia?

Jotkut on sanonut, että reippaasti vaan uusiin esintymisiin tai tilanteisiin, kyllä se pelko siitä lähtee....

Molemmat vanhemmat ollaan oltu suht ujoja kouluikäisinä. Mutta näin nuorena ei vielä edes "tajunnut" jännittää... Ala-asteellakin oltiin tiernapojissa sun muissa jutuissa innolla mukana. Vasta ylä-asteella alkoi hiljaisempi vaihe. Nyt vanhempana ei ole sen kummemmin ongelmaa. Mut just toi, että näin nuorena "älyää jo jännätä esiintymistä, ihmetyttää mua. Onko vaihe vai luonteenpiirre... Se selviää sitten jatkossa.

ap

 

Nyt on niin pienestä lapsesta kyse että ei pidä pakottaa ettei tule kammoa loppuelämäksi.kaikista ei tarvi tulla esiintyjiä...sen tajuaa myös hyvä opekin niin että laittaa esiintyyn vaikka ryhmissä tai pareittain.anna armoooo lapsellesi

 

Joo en pakottaisi, vaan kattelisin tilannetta. Meillä tokaluokkalaisrlla iski kanssa hirvittävä esiintymispelko. Koulussa kun vaan oli pakko esiintyä ja tyttö kyllä itki niitä viikko etukäteen ja oli pelokas. Yritin tukea parhaani mukaan ja antaa tytön tuoda esiin tunteet. Koko kakkosmuokka siis oli tätä. Opettaja otti hyvin huomioon ja järjesti likalle pieniä vuorosanoja ja tuki myös. Keväällä oli luisteluesitys harrastuksen puitteissa, jotta jännitti mutta meni kuitenkin. Se oli hyvä kokemus, kun sai porukassa eiäsiintyä. Nyt kevätjuhliin sanoi ettei Se tunnu enää pahalta vaan on aika kiva mennä.

 

Ei missään nimessä pakottamalla. Enemmin hurjia kehuja niistä kerroista, kun on esiintymään uskaltautunut (vaikka takarivissä katseilta piilossa). Jännityksestä kannattaa myös puhua. "Ei haittaa, että jännittää. Useimpia esiintyminen jännittää."

Meillä esikoinen oli hurjan reipas esiintyjä 5-vuotiaaksi. Silloin hän vielä juonsi yksin päiväkodin joulujuhlan. Sen jälkeen esiintyminen tuntuikin vaikealta (paitsi oman urheilulajin suorituksissa) ja esim. alakoulun kuoron esiintymisessä hän vain itki. Vielä nyt, kasiluokkalaisena hän mietti, mitä töitä voi alkaa tekemään, kun ei halua puhua kenellekään. Ei myöskään ole halunnut viitata tunneilla, ettei kerää huomiota itseensä. Kokeista saa lähes pelkkää kymppiä, mutta tuntiaktiivisuuden puutteen vuoksi todistuksiin on jäänyt enemmän ysejä. Nyt, ihan viime kuukausien aikana hän on rohkaistunut ja uskaltautui jopa tukioppilaaksi (vaikka siinä pitää puhua!!). Myös todistuksen arvosanat ovat kivunneet monissa aineissa kymppiin ja wilmaan on eksynyt mainintoja tuntiaktiivisuudesta. Ehkäpä tämä ujous olisi nyt selätetty

 

Itse olen ala-asteelta asti kärsinyt esiintymispelosta.... tai jännityksestä. Luulenpa, että kaikki lähti liikkeelle vähemmän mukavasta englanninopettajasta, jonka vuoksi aloin jännittämään etenkin eglannintunteja ja esiintymisiä.. hän melkein nauroi kun en osannut jotain. Jonku kerran pyörryinkin englannintunnilla. Ja siitä kolmosluokasta lähtien olen alkanut jännitämään kaikkea esiintymistä, pelkona mokaaminen ja pyörtyminen. Ja yläasteella eikä sen jälkeenkään esiintyminen ole ollut mieluista, aina jännittää oma suorittaminen (mitäs jos esitys onkin huono? sanon jotain väärin? muut nauravat?) ja monesti alkaa pyörryttämään kesken esityksen (tosin pyörtynyt en ole esityksen aikana mutta kuitenkin se tunne on)...

Nyt olen työelämässä ja ihanaa kun ei tarvitse pitää esityksiä! Mutta olen kyllä miettinyt jatko-opintoja mutta jännittää se että sitten taas joutuu luokan eteen esiintymään.

Mutta toivon, että kannustatte ja kehutte lastanne jotta itsetunto kasvaa.