Tunnetko ketään jonka lapsella on diabetes? Vertaistuki on todella hyödyllistä varsinkin alkumetreillä... Jos et tunne ketään niin pyydä lasten osastolta, sinne vapaaehtoiset jättää yhteystietojansa.
Meillä lapsi sairastui 5-vuotiaana diabeetekseen, aluksi myös minä olin todella järkyttynyt ja itku oli herkässä. Parin päivän jälkeen lähdin osastolta kotiin yöksi nukkumaan ja selvittelemään ajatuksia, ja siitä alkoi sopeutuminen kunnolla.
Menin takaisin töihin n. kolmen kuukauden päästä lapsen sairastumisesta, sinä aikana ehdimme tulla sairauden kanssa suht tutuiksi ja oppia hoidon. Sinänsä sairaus ei ollut minulle uusi, ja pistäminenkin oli tuttua.
Lapsi voi aika pitkälle elää normaalia elämää, jonkin verran tietenkin rajoitaa kun tarvii olla säännölliset ruoka ja pistosajat. Meillä diabeetikkopoika harrastaa jääkiekko, sählyä ja uimista, liikunta on todella tärkeää diabeetikolle!
Joissakin kouluissa diabeetikko saa henk.koht. avustajan, meillä ei, ja kävinkin kovan taiston rehtorin kanssa että sain kouluavustajan avustamaan lasta sairauden hoidossa, diabeteshoitjaja kävi koululla henkilökuntaa opastamassa. Nyt pojan luokassa ei ole enää kouluavustajaa mutta avustaja käy toisesta luokasta ruokailun alla poikaa auttamassa.
Aluksi tulee paljon uutta asiaa, ja olo on tosiaan kuin ois puulla päähän lyöty ja lasta käy sääliksi mutta elömä jatkuu, ja diabeetikko voi tosiaan elää melko normaalia elämää. Suosittelen että puhut paljon, hoitajille, ystäville, ja psykologillekkin ajan saatte, koko perhe.
