mammammaa
Vieras, jos haluat vastaukset, niin lue mainitsemani kirja. (kirjoitettu tositapahtumien "perusteella") Itse luin sen yli 10 vuotta sitten, ja olen siitä ammentanut valtavan määrän voimaa tämän ajan kuluessa. Ja siellä todellakin on vastaus kysymykseesi.
mammammaa
Kysymys ei ole "urhaamisesta", niin kuin se monesti ajatellaan. (ulkopuolisen tahdosta tehty, kuten vaimonpoltot Intiassa) Valotan nyt sen verran, että ns. sielut (tai miksi kukainenkin haluaa niitä kutsua) ovat "taivaassa" jo ennen syntymäänsä maan päälle. Ja tänne tullaan kasvamaan ja hankkimaan kokemuksia asioista, joita "taivaassa" ei voi kokea.
Itse koin myös valtavan odotus - menetys -tapahtuman muutama vuosi takaperin ja voi sitä suuttumuksen, katkeruuden ja kyynelten määrää! Nyt jos tapahtumaan vaikuttanut henkilö tulisi kadulla vastaan, niin en kertakaikkiaan voisi tehdä muuta kuin halata ja kiittää kauniisti siittä, mitä tapahtui, sillä olen saanut niin paljon hyvää "tilalle."
Kauniisti ja osuvasti on sanottu myös "Sound Of Music" -elokuvassa: "Kun Jumala sulkee oven, hän aukaisee jossakin ikkunan."
Ystäväni ovat monta kertaa ihmetelleet, miten jaksan "nousta tuhkista" kerta toisensa jälkeen. Ja vastaus on yksinkertaisesti se, että luotan siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Kaikki ei selviä heti, ei edes vuosien tai kymmenien vuosien kuluttua, mutta katkeroituminen söisi minut elävältä eikä olisi oikein läheisiäni kohtaan. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, ja jokaisella on mahdollisuus valita, kuinka sitä aikoo jatkaa. Jatkamatta jättäminen aiheuttaa sen, että sielu joutuu opetteleman samaa läksyä uudelleen ja uudelleen. Minun oppituntini uskoakseni on juuri joku odotukseen ja menetykseen liittyvä, olen sen kokenut niin monta kertaa.
Sympatiani ovat täysin aloittajan luona, sama olisi voinut tapahtua minullekin esikoista synnyttäessä (imukuppisynnytys, lääkäri toheloi yli puoli tuntia uudella imukupilla, jota ei ollut ennen käyttänyt). Ja tottakai pelottaa, että tuleva synnytys on yhtä vaikea/vaikeampi. Luottamus lääkäreihinkin on ihan nollalukemissa.
Siltikin, que sera, sera...
Yksi asia, mitä voimme kaikki tehdä, on rukoilla aloittajan ja perheen jaksamisen puolesta, kaikki omalla tavallamme vilpittömin mielin, pyytää heille ajatuksissamme hyvää.
T: mammammaa tippa linssissä
Tuo oli suoraan kirjasta, jonka perään kerrotaan esimerkki pultsarista, joka on ennen syntymäänsä päättänyt tällaisen polun elämälleen, toista ihmistä auttaakseen. Me kaikki olemme henkimaailmassa sopineet toistemme auttamisesta, vaikkemme edes tuntisi täällä toisiamme.
Itse koin myös valtavan odotus - menetys -tapahtuman muutama vuosi takaperin ja voi sitä suuttumuksen, katkeruuden ja kyynelten määrää! Nyt jos tapahtumaan vaikuttanut henkilö tulisi kadulla vastaan, niin en kertakaikkiaan voisi tehdä muuta kuin halata ja kiittää kauniisti siittä, mitä tapahtui, sillä olen saanut niin paljon hyvää "tilalle."
Kauniisti ja osuvasti on sanottu myös "Sound Of Music" -elokuvassa: "Kun Jumala sulkee oven, hän aukaisee jossakin ikkunan."
Ystäväni ovat monta kertaa ihmetelleet, miten jaksan "nousta tuhkista" kerta toisensa jälkeen. Ja vastaus on yksinkertaisesti se, että luotan siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Kaikki ei selviä heti, ei edes vuosien tai kymmenien vuosien kuluttua, mutta katkeroituminen söisi minut elävältä eikä olisi oikein läheisiäni kohtaan. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, ja jokaisella on mahdollisuus valita, kuinka sitä aikoo jatkaa. Jatkamatta jättäminen aiheuttaa sen, että sielu joutuu opetteleman samaa läksyä uudelleen ja uudelleen. Minun oppituntini uskoakseni on juuri joku odotukseen ja menetykseen liittyvä, olen sen kokenut niin monta kertaa.
Sympatiani ovat täysin aloittajan luona, sama olisi voinut tapahtua minullekin esikoista synnyttäessä (imukuppisynnytys, lääkäri toheloi yli puoli tuntia uudella imukupilla, jota ei ollut ennen käyttänyt). Ja tottakai pelottaa, että tuleva synnytys on yhtä vaikea/vaikeampi. Luottamus lääkäreihinkin on ihan nollalukemissa.
Siltikin, que sera, sera...
Yksi asia, mitä voimme kaikki tehdä, on rukoilla aloittajan ja perheen jaksamisen puolesta, kaikki omalla tavallamme vilpittömin mielin, pyytää heille ajatuksissamme hyvää.
T: mammammaa tippa linssissä
mammammaa
:hug:
En odotanutkaan, että oma kymmenen vuoden pohdiskelu avautuisi hetkessä. Ja kysymyksiä on auki vielä monia... Mutta tuossa on hyvä alku. Sanoisin, että kaikkein ihaninta ja samalla kamalinta tässä ajattelussa on se, että "ukko ylijumala" ei hallitsekaan meidän elämää, vaan olemme itse saaneet päättää, mitä elämäämme haluamme. Kenellekäähän ei anneta enemmän kuin jaksamme kantaa. Yksi ystäväni kantaa kaunaa jumalalle, kun hänen äitinsä kuoli nuoressa iässä. Vihainen saa olla, oman aikansa, mutta tuntuu kamalalta ajatella, ettei hän voi päästää irti siittä kaikesta katkeruudesta. :'(
En odotanutkaan, että oma kymmenen vuoden pohdiskelu avautuisi hetkessä. Ja kysymyksiä on auki vielä monia... Mutta tuossa on hyvä alku. Sanoisin, että kaikkein ihaninta ja samalla kamalinta tässä ajattelussa on se, että "ukko ylijumala" ei hallitsekaan meidän elämää, vaan olemme itse saaneet päättää, mitä elämäämme haluamme. Kenellekäähän ei anneta enemmän kuin jaksamme kantaa. Yksi ystäväni kantaa kaunaa jumalalle, kun hänen äitinsä kuoli nuoressa iässä. Vihainen saa olla, oman aikansa, mutta tuntuu kamalalta ajatella, ettei hän voi päästää irti siittä kaikesta katkeruudesta. :'(
\
En ehkä ole kanssasi täysin samaa mieltä tai siis en todellakaan ole, mutta uskon, että ajatuskulkusi kohtaa jossain määrin omani. En usko, että pieni lapsi voitaisiin riistää vanhemmiltaan vain tarkoituksena vanhempien henkinen kasvu, mutta allekirjoitan että lapsen menetys toki kasvattaa henkisesti ehkä enemmän kuin mikään. Ei mielestäni voida silti sanoa jonkun tarvitsevan haudata lapsensa vain sen vuoksi, että voi kasvaa henkisesti. Uskon, että "Jumala" tai miksi kukakin haluaa tällaista voimaa kutsua, ei voisi olla niin täysin epäinhimillinen, että päättäisi pienen lapsen elämän tällaisen asian vuoksi. On olemassa varmasti helpompiakin teitä henkiseen kasvuun. Toivottavasti!Alkuperäinen kirjoittaja 07.12.2005 klo 12:16 mammammaa kirjoitti:
mammammaa
\
Uskon tähän asiaan todella vahvasti, koska Betty J. Eadie kirjoittaa kirjassaan omasta rajakokemuksestaan. Eikä hän ole ainoa, joka on kokenut vastaavaa. Monet leikkauspöydälle kliinisesti kuolleet, ja henkiin elvytetyt ovat kertoneet vastaavia tapahtumia. Lisäksi he ovat pystyneet kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti leikkaussalin tapahtumista sillä aikaa kun heidän sydänkäyränsä on näyttänyt suoraa vivaa. Jossakin tiedeohjelmassa jopa kerrottiin, että tutkijat ovat paikallistaneet ns. sielun, joka irtaantuu kehosta kuolinhetkellä/vähän sitä ennen. En siis usko joidenkin tahojen selityksiin "hapenpuutteesta johtuvaan hallusinaatioon" tms. kun puhutaan rajakokemuksista. Jokainen ennen vanhempiaan menehtynyt lapsi odottaa vanhempiaan "pilven reunalla". Ihmiselämä on loppujen lopuksi lyhyt.
PS: kaksoissisareni kuoli synnytyksessä eikä minulle "hankittu" muita sisaruksia. Olin lapsena tästä surullinen, mutta siitäkin on löytynyt hyvät puolensa. Äitikin on päässyt asian yli, ja on nyt "kauhuissaan", että miten aiot pärjätä kahden kanssa...
Nyt menee valitettavasti rumaksi, mutta "Jumala" ei ole se, joka asiasta päättää. Asia on sovittu kaikkien osapuolten kesken ennen maan päälle syntymistä. Elämän vaikeimpien asioiden kohdalla tämä on äärimmäisen hankala hyväksyä, sitä haluaisi vaan syyttää jumalaa tms. Syyttäminen ja katkeroituminen on kuitenkin varma stoppi henkiselle kasvulle. Elämän pitää jatkua, ja välillä voi pysähtyä kysymään itseltään, "miksi"? Joku päivä vastaus saattaa olla ihan nenän alla.Alkuperäinen kirjoittaja 11.12.2005 klo 22:29 JemiJassu kirjoitti:
Uskon tähän asiaan todella vahvasti, koska Betty J. Eadie kirjoittaa kirjassaan omasta rajakokemuksestaan. Eikä hän ole ainoa, joka on kokenut vastaavaa. Monet leikkauspöydälle kliinisesti kuolleet, ja henkiin elvytetyt ovat kertoneet vastaavia tapahtumia. Lisäksi he ovat pystyneet kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti leikkaussalin tapahtumista sillä aikaa kun heidän sydänkäyränsä on näyttänyt suoraa vivaa. Jossakin tiedeohjelmassa jopa kerrottiin, että tutkijat ovat paikallistaneet ns. sielun, joka irtaantuu kehosta kuolinhetkellä/vähän sitä ennen. En siis usko joidenkin tahojen selityksiin "hapenpuutteesta johtuvaan hallusinaatioon" tms. kun puhutaan rajakokemuksista. Jokainen ennen vanhempiaan menehtynyt lapsi odottaa vanhempiaan "pilven reunalla". Ihmiselämä on loppujen lopuksi lyhyt.
PS: kaksoissisareni kuoli synnytyksessä eikä minulle "hankittu" muita sisaruksia. Olin lapsena tästä surullinen, mutta siitäkin on löytynyt hyvät puolensa. Äitikin on päässyt asian yli, ja on nyt "kauhuissaan", että miten aiot pärjätä kahden kanssa...
suru on suuri
Minulla on edessä raskas synnytys,koska vauva ei tule selviämään synnytyksen jälkeen kuin hetken,jos jaksaa edes viimeiset raskausviikot,joita jäljellä 4 tai jos kestää synnytyksen.Vauvalla todella vaikea kehityshäiriö ja epämuodostuma.Käynnistetystä synnytyksestä on ollut puhetta koska vauvan pää kasvaa suhteettoman suureksi muuten,eikä mahtuisi alakautta syntymään,käynnistys olisi puolentoista viikon päästä.Myös leikkaus vaihtoehtona otettu puheeksi.Todella surullista,pelottaa ja hirvittää se päivä kun lapsi syntyy ja kun tiedän että hänestä tulee enkeli.Voimia kaikille lapsensa menettäneille,asiat eivät aina mene niinkuin suunnittelee.
Jousimiesvauva
Sanat eivät riitä kertomaan osanoton tunnetta mitä haluaisi teille välittää... Tuhat halausta :hug:
Voimia pahimmasta mahdollisesta selviytymiseen ja sen läpikäymiseen. Ottakaa kaikki tuki vastaan mitä ikinä on tarjolla.
Parhainta onnea myös mahdolliseen uuteen yritykseen tai mitä suunnitelmia teillä nyt ikinä onkaan olemassa jatkoa varten!
Voimia pahimmasta mahdollisesta selviytymiseen ja sen läpikäymiseen. Ottakaa kaikki tuki vastaan mitä ikinä on tarjolla.
Parhainta onnea myös mahdolliseen uuteen yritykseen tai mitä suunnitelmia teillä nyt ikinä onkaan olemassa jatkoa varten!
mammammaa
:hug:
Toivon, että foorumilaiset rukoilevat myös teidän jaksamisen puolesta. Kaikki rukoukset kuullaan, mutta voimakkaimpia ovat B.J.E:n mukaan äitien lapsiensa puolesta esittämät rukoukset.
Toivon, että foorumilaiset rukoilevat myös teidän jaksamisen puolesta. Kaikki rukoukset kuullaan, mutta voimakkaimpia ovat B.J.E:n mukaan äitien lapsiensa puolesta esittämät rukoukset.
mammammaa
... ja uskon, että nämä rukoukset lähtevät yhtä vilpittömästi ja voimakkaasti matkaan.
äiti silti
\
Ei se auta onko harvinaista vai ei, kun omalle kohdalle sattuu. Eikä edes ole niin harvinaista kuin vois kuvitella. Eivät vain näy tilastoissa kovin helpostiAlkuperäinen kirjoittaja 10.10.2005 klo 15:19 vieras kirjoitti:
Osanottoni lapsensa menettäneelle :'(
En voi ymmärtää mikä siinä sektiossa on niin vaikeaa. Kun synnytin poikaamme, sydänäänet romahtivat joka kerta kun tuli supistus. Mieheni hoki vieressä lääkäreille (itse en kyennyt mihinkään) 5 tuntia eikö voisi jo leikata?! No ei voinut kun toipuminen on kuulemma niin hidasta. Lopputulos oli se, että repivät lapsen väkisin ulos imukupilla, oli viikon teho-osastolla mutta jäi luojan kiitos eloon. Napanuora oli siis kaulan ympärillä. Itse olisin aivan varmasti toipunut sektiosta nopeammin kuin imukuppitraumasta puhumattakaan siitä että venyttivät lapsen pään muodottomaksi ja kaulaan tuli verenpurkaumapatti, jonka vuoksi pää ei kääntynyt kuukauteen. Niin että jos tämän olisin tiennyt, olisin kävellyt omin jaloin sinne leikkausaliin.
En voi ymmärtää mikä siinä sektiossa on niin vaikeaa. Kun synnytin poikaamme, sydänäänet romahtivat joka kerta kun tuli supistus. Mieheni hoki vieressä lääkäreille (itse en kyennyt mihinkään) 5 tuntia eikö voisi jo leikata?! No ei voinut kun toipuminen on kuulemma niin hidasta. Lopputulos oli se, että repivät lapsen väkisin ulos imukupilla, oli viikon teho-osastolla mutta jäi luojan kiitos eloon. Napanuora oli siis kaulan ympärillä. Itse olisin aivan varmasti toipunut sektiosta nopeammin kuin imukuppitraumasta puhumattakaan siitä että venyttivät lapsen pään muodottomaksi ja kaulaan tuli verenpurkaumapatti, jonka vuoksi pää ei kääntynyt kuukauteen. Niin että jos tämän olisin tiennyt, olisin kävellyt omin jaloin sinne leikkausaliin.
Osanottoni kaikille lapsensa synnytyksessä menettäneille.
Itse sain suunnitellun sektion synnytyspelon vuoksi. Juuri siksi että en voinut jättää vatsassani olevaa lasta sattumalta työvuoroon ja kohdalleni osuvan lääkärin mielipiteestä riippuvaiseksi. Joku sanoi että voin synnyttää toinen että en.
Pelkäsin että kohdalle sattuu Jumala-lääkäri joka tietää kaiken ja sain tämän vuoksi suunnitellun sektion. Itselläkin on kokemusta siitä kun lähipiiristä lääkäri tappaa läheisen omaa ylimielisyyttään.
Tosin suunnitellun sektion sain vasta etsittyäni pitkään lääkäriä joka ymmärsi pelkoni. Pelkäsin lääkäreiden ylimielisyyttä ja mielivaltaa joka voisi vaarantaa omani ja lapsen hengen. Kyllä siinä oli lääkäreillä raivossa pitelemistä kun kerroin pelkoni syyn ekoille lääkäreille, joilta sektiota pyysin.
Itse sain suunnitellun sektion synnytyspelon vuoksi. Juuri siksi että en voinut jättää vatsassani olevaa lasta sattumalta työvuoroon ja kohdalleni osuvan lääkärin mielipiteestä riippuvaiseksi. Joku sanoi että voin synnyttää toinen että en.
Pelkäsin että kohdalle sattuu Jumala-lääkäri joka tietää kaiken ja sain tämän vuoksi suunnitellun sektion. Itselläkin on kokemusta siitä kun lähipiiristä lääkäri tappaa läheisen omaa ylimielisyyttään.
Tosin suunnitellun sektion sain vasta etsittyäni pitkään lääkäriä joka ymmärsi pelkoni. Pelkäsin lääkäreiden ylimielisyyttä ja mielivaltaa joka voisi vaarantaa omani ja lapsen hengen. Kyllä siinä oli lääkäreillä raivossa pitelemistä kun kerroin pelkoni syyn ekoille lääkäreille, joilta sektiota pyysin.
Aadaliina
Minäkin vaadin sektion juuri sen takia, että jos lapsi ei sovikaan syntymään ja jää jumiin. Ensimmäinen syntyi sektiolla, kun ei laskeutunyut ollenkaan.
Järkyttävä tapaus!
Järkyttävä tapaus!
Järkyttynyt
Olen niin äärimmäisen järkyttynyt kuinka tavallista tämä siis on ettei odottavaa äitiä ja hänen tuntemuksiaan oteta huomioon. Itse jouduin tänä vuonna osastolle seurantaan korkeiden verenpainearvojen vuoksi. Osastolle mennessäni lapsi voi kohdussa hyvin ja tunsin kunnolla liikkeitä. Pikkuhiljaa liikkeet alkoivat vaimeta ja käyrät huononivat. Juotiin sitten varmaankin litroittain mehua ja käänneltiin kylkeä, että saataisiin parempaa käyrää. Pyysin, etteikö jo jotain voitaisi tehdä. Toisen yön valvoin itkien kun lapsen liikket niin vaimeina tunsin. Kolmantena päivänä hermostuin lopullisesti ja vaadin lääkärin paikalle ja ilmoitin hyvin yksi kantaan, että yhtään yötä en enää täällä valvo miettien mikä on hätänä. Pitkin hampain lääkäri suostui käynnistykseen. Lapsi syntyi ja joutui teholle vain muutama tunti syntymänsä jälkeen. Nyt kuitenkin asiat jo hyvin ja pikkuinen onnekseni omassa sängyssä nukkumassa. Mutta siis... JOS TUNNETTE, ETTÄ JOTAIN ON PIELESSÄ VAATIKAA TEKEMÄÄN HETI ASIALLE JOTAIN. Kauhulla vain olen ajatellut mitä olisi tapahtunut jos en olisi ollut niin " hankala ja v.mäinen" potilas joka tietää oman ja lapsensa vointinsa paremmin kuin lääkärit.
Kaikille lapsensa menettäneille voimia ja :hug:
Kaikille lapsensa menettäneille voimia ja :hug:
Osanottoni ja voima halaus! Olen erittäin surullinen että näitä kuolemantapauksia synnytyksissä tapahtuu vaikka nykylääketieteellä ja tietämyksellä ne olisivat olleet estettävissä!
Meillä näin raskaus eteni yliajalle yli 2viikkoa kaikki oli hyvin ja synnytys käynnistettiin. Synnytys käynnistyikin mutta sai aikaiseksi vain kipeät supistukset mutta ei edistystä kohdunsuulla. Olin erittäin väsynyt ja kipeä ja tunsin että en jaksa enää synnyttää (synnytys tuolloin kestänyt 36h). Pyysin sektiota mutta minulle ei sitä luvattu!... Seuraavana päivänä synnytys päätyi hätäsektioon koska lapsi kärsi happenputteesta. Sektiopäätös tehtiin kuitenkin liian myöhään kyse olisi ollut tunneista... Rakas terve lapsemme menehtyi! Olen erittäin katkera jos minua olisi kuunneltu olisivat asiat toisin! Viestini on myös että synnyttäjät uskaltakaa vaatia oikeuksianne älkää luottako liikaa lääkäreihin vain te loppukädessä tiedätte miltä teistä tuntuu!
Meillä näin raskaus eteni yliajalle yli 2viikkoa kaikki oli hyvin ja synnytys käynnistettiin. Synnytys käynnistyikin mutta sai aikaiseksi vain kipeät supistukset mutta ei edistystä kohdunsuulla. Olin erittäin väsynyt ja kipeä ja tunsin että en jaksa enää synnyttää (synnytys tuolloin kestänyt 36h). Pyysin sektiota mutta minulle ei sitä luvattu!... Seuraavana päivänä synnytys päätyi hätäsektioon koska lapsi kärsi happenputteesta. Sektiopäätös tehtiin kuitenkin liian myöhään kyse olisi ollut tunneista... Rakas terve lapsemme menehtyi! Olen erittäin katkera jos minua olisi kuunneltu olisivat asiat toisin! Viestini on myös että synnyttäjät uskaltakaa vaatia oikeuksianne älkää luottako liikaa lääkäreihin vain te loppukädessä tiedätte miltä teistä tuntuu!
manhattan
olen oppinut nyt kolmen raskauden ja viime synnytyksessä henkilökunnan mokien takia, et LUOTAN vaistooni Ja AVAAN SUUNI AJOISSA, viime synnytyksessäkin olisin selvinnyt hädältä ja paniikilta, jos vain olisin avannut suuni. NYRKKKIÄ PÖYTÄÄN ÄIDIT!!
nykypäivänä terveydenhuollossa lääkäri luulee olevansa kaikkitietävä, jokainen tuntee kehonsa parhaiten, jos sitten jotain sanomme/kautta olemme eri mieltä, meitä pidetään idiootteina, "astumme muka toisen reviirille". pitäkää kiinni oikeuksistanne ja vaatikaa!!!
kolmen lapsen äiti ja neljättä odottava!
nykypäivänä terveydenhuollossa lääkäri luulee olevansa kaikkitietävä, jokainen tuntee kehonsa parhaiten, jos sitten jotain sanomme/kautta olemme eri mieltä, meitä pidetään idiootteina, "astumme muka toisen reviirille". pitäkää kiinni oikeuksistanne ja vaatikaa!!!
kolmen lapsen äiti ja neljättä odottava!
peipi80
Voimia ja jaksamista! Mahtavaa, että joku uskaltaa avata suunsa ja kertoa kokemuksestaan!Itselläni todella vaikea imukuppisynnytys takana, sydänäänien romahdus ja hapenpuute, mutta säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa. Esikoinen painoi syntyessään 3530g ja ei mahtunut tulemaan. Pikkukakkosta toivotaan ja seuraavan kohdalla jos ju kun se aika koitaa tulemme ehdottomasti vaatimaan suunnitellun sektion. Aiemmin tuolla joku sanoi kuinka synnytykset ovat erilaisia ja vaikka ensimmäinen synnytys on mennyt huonosti niin toinen voi mennä hyvin. Se varmasti pitää paikkaansa, mutta tuota VEIKKAAMISEN JA ARVUUTTELUN RISKIÄ me emme ainakaan näiden kokemustemme perusteella aio ottaa. Sektiossakin on kyllä omat riskinsä kuten kaikissa leikkauksissa, mutta ahdas lantio tilanteessa SE ON EHDOTTOMASTI TURVALLISEMPI VAIHTOEHTO KUIN IMUKUPPISYNNYTYS! Tämän meille totesi synnytyksemme jälkeen lääkärinikin.
Mekin olimme jo aiemmin pyytäneet sektiota tuon ahdas lantio pelon takia, mutta sitä ei annettu! MUISTAKAA ETTÄ PITÄÄ OSATA VAATIA! Seuraavan kohdalla me ainakin osaamme!Terveyden huollon piirissä otetaan nykyään aivan turhia riskejä synnytyksen "hoidoissa".
Mekin olimme jo aiemmin pyytäneet sektiota tuon ahdas lantio pelon takia, mutta sitä ei annettu! MUISTAKAA ETTÄ PITÄÄ OSATA VAATIA! Seuraavan kohdalla me ainakin osaamme!Terveyden huollon piirissä otetaan nykyään aivan turhia riskejä synnytyksen "hoidoissa".
Hatunnosto
Edelliselle kirjoittajalle iso kiitos! Meitä on siis muitakin, jotka eivät tyydy hoitohenkilökunnan "hoitosuosituksiin". Itse ahtaan lantion omaavana tulen vaatimaan sektiota. Jos eivät Satakunnan keskussairaalassa anna niin siirrän kirjat vaikka Ouluun sukulaisten luokse viimeiseksi kuukaudeksi...antavat Oulussa kuulemma sektioluvan tosi helpolla...lestadiolaisaluetta ja tottuneet siihen, että sektioita tehdään määrällisesti runsaasti, eivät siis tuijota prosettiilukuihin niin kuin muut sairaalat ("meillä vain 8 prosenttia syntyy sektiolla pla,pla..."). Tsemppiä synnytykseen