Lapsellista käytöstä lapselta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsytti ja ihmetytti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ärsytti ja ihmetytti

Vieras
Miten suhtautua tällaiseen tai mitä sanoa...? Olimme kyläilemässä perheessä,jossa 9-vuotias lapsi. Taaperomme innoissaan läppäisi tyttöä selkään leikin tiimellyksessä, ja siitäkös poru alkoi. Tämä isompi tyttö itki, mökötti, valitti, uikutti ja piteli selkäänsä seuraavat 2 tuntia. Lapsemme kyllä pistettiin pyytämään anteeksi ja tilanne muutenkin noteerattiin ja selvitettiin, mutta 9-vuotiaan mökötys vain jatkui. Vanhempansa vuorotellen lohduttivat tyttöä ja tuo läppäisy otettiin puheeksi varmaan ainakin 5 kertaa vierailumme aikana. Olin jotenkin äimänä noin ison lapsen käytöksestä ja vanhempiensa reagoinnista, etten oikein osannut sanoa mitään järkevää, jotta tilanteesta oltaisiin päästy yli. Ja ei ollut ensimmäinen kerta kun vastaavaa sattuu heidän kanssaan. Omani ovat vielä pienempiä, mutta olisin jo heillekin jossain vaiheessa tehnyt selväksi, että jos kerran noin kipeä on selkä , niin sitten lähdetään lääkäriin, muuten saa uikutus loppua kun kerran on tilanne selvitetty, pyydetty anteeksi jne.
 
nojoo, noita aina löytyy ja tilannetta vaan ruokkii se kun vanhemmat siinä ympärillä lohduttelee ja säälii... Vanhempien vikahan tuo periaatteessa on, he ovat luultavasti juuri tuolle ylireagoinnilla opettaneet lapsensa moiseen huomon kerjäykseen.
 
[QUOTE="vieras";26793401]nojoo, noita aina löytyy ja tilannetta vaan ruokkii se kun vanhemmat siinä ympärillä lohduttelee ja säälii... Vanhempien vikahan tuo periaatteessa on, he ovat luultavasti juuri tuolle ylireagoinnilla opettaneet lapsensa moiseen huomon kerjäykseen.[/QUOTE]

Näinhänn se taitaa olla. Itse en vaan jotenkin osannut sanoa mitään järkevää, kun aloin miettiä että olenkohan itse turhan vaativa ja tiukka lapsia kohtaan (tosiaan olisin meidän muksuille jo sanonut tiukasti tuollaisesta turhan valittamisesta).

Käsittääkseni lapsella ei ole ainakaan kovin montaa kaveria. Oliskohan syynä sitten tuo neidin käytös...
 
En tajua vanhempia, jotka tuollaista käytöstä ruokkivat.

Ja kuulostaa sellaisen oloiselta lapselta tuo 9 v, että itse en sietäisi häntä ollenkaan :ashamed:. Draamanhakuisuus, turhasta uliseminen jne on jotain mitä en voi sietää.
 
  • Tykkää
Reactions: erinys
On se vaan kumma, kun lapset ovat lapsellisia.


Juu, ymmärrän kyllä että lapset ovat lapsia ja käyttäytymistä harjoitellaan, mutta silti kun on jo 9-vuotiaasta kyse... Jotenkin harmittaa, että kyläilyt usein heidän kanssaan menevät juuri tuohon, että yksi mököttää ilman mitään syytä ja kaikkien aikuisten pitää jatkuvasti keskeyttää jutut ja tekemiset häntä lepytelläkseen. Ei kyllä meillä onnistuisi, vaan kannustan pääsemään yli tuollaisita tunnetiloista. Ja kun on kerran asia selvitetty, anteeksi pyydetty jne, niin sitten ei siihen enää palata.
 

Yhteistyössä