Lapsellisen keskenmeno - aavistitko?

Itselläni on yksi raskaus takana, josta tuloksena hurmaava tyttönen, reilun vuoden nyt. Ja mitä ilmeisimmin nyt on takana myös toinen raskaus, spontaani keskenmeno rv6+0 (ensi viikolla gyn.polille ultraan, tarkistetaan tilanne). Ja aivan alusta saakka, jo ennen kuukautisia tiesin olevani raskaana, mutta koko ajan oli olo, että kaikki ei ole kunnossa. Esikoisestakin tiesin ennen kuukautisia kyytiläisestä, mutta silloin vain pelkäsin, ettei kaikki ole kunnossa. Tässä ilm. päättyneessä raskaudessa tiesin, että tämä ei ole terve.

Te, joilla on aiempia hyvin päättyneitä raskauksia ja sittemmin keskenmeno, tiesittekö asian etukäteen?

 

En tienny. Helvetti irtos ihan yllärinä rv 12. Oireita oli samalla tavalla kuin esikoisen kanssa. Sain sit toisenkin keskenmenon heti perään. Sen jälkeen tulinkin onnellisesti raskaaksi. Tuo vika raskaus oli sellanen et ajattelin et kaikki menee vikaan. Eli ei aina aavistukset ja mitä sit tapahtuu mee aina yksiin. :ashamed:

 

Ekalla kerralla en tiennyt, silloin ei silti ollutkaan onnistunutta raskautta vielä takana. Mutta sitten esikoisen jälkeen kun meni kesken tiesin sen jo paljon ennen. Tunsin vain ettei kaikki ollut kunnossa ja oireet loppui kuin seinään.
Viime kerralla en oikein tiennyt mitä odottaa, km:a oli jo uhkailtu mutta pahoinvointi ja oireet oli kovat. Ultrassa sitten selvisi että kohdussa oli kuolleet kaksoset ja hcg oli korkeammalla kuin normaalisti joten oireet vielä jatkuivat mutta nekin sitten loppuivat jo ennen tyhjennystä.
Tuulimuna raskaudessa epäilin jo alussa asti ettei kaikki ollut hyvin, koska se ei tuntunut yhtään normaalilta raskaudelta. Masu oli iso, tissit oli isot, mutta pahoinvointia ja väsymystä ei ollut. Tiesin sen tuulimunaksi jo ennen ultraa..

 

Ikävä kyllä - olen aavistellut pahinta kaikissa kolmessa menetyksessäni. Ensimmäistä lasta odottaessani en epäillyt mitään pahaa missään vaiheessa. Toista odottaessani olin hyvin epäileväinen. En voinut uskoa, että saisin lapsen todella syliini asti. Oli vain paha aavistus, mutta yritin sen peittää, sillä olin niin onneni kukkuloilla etten halunnut uskoa mitään pahaa... Kakkonen oli kuitenkin vakavasti sairas.
Kolmosta en viitsinyt edes testata ennen kuin vuoto sitten alkoi. Sillä vain varmistin, että olin tiennyt oikein eli olin raskaana.
Nelosesta kerroin lähimmilleni, että olen raskaana, mutta pahoin pelkään ettei hänellä ole välttämättä sydäntä... Oli vain niin kurja tunne, vaikka taas halusin uskoa parasta. Viikon kymmenen alkaessa heräsin yhtenä aamuna, varasin lääkärille ajan ultraan, ja kerroin olevani raskaana, mutta lapsi on kuollut. Näin oli. Kyseessä oli siis keskeytynyt keskenmeno. Hain lääkkeet samana päivänä sairaalasta, ja aloitin surutyön jälleen yhdestä menetyksestä...

 

Kahdessa toisessa raskaudessa voin pahoin rv18 asti. Tässä keskenmenneessä pahoinvointi lieveni yks kaks rv9. Sikiö kuoli tuolloin. En kuitenkaan tätä aavistellut vaan olin iloinen että selvisin vähemmällä pahoinvoinnilla :'(

 

Esikoista odottaessa olin alusta asti varma, että nyt tulee meille vauva. Ja tulikin. :heart: Luojalle Kiitos hänestä.
Kun toinen raskaus alkoi, aavistin alusta saakka että kaikki ei ole kohdallaan. Lapsi todettiinkin vakavasti sairaaksi, raskaus päättyi keskeytykseen rv:llä 18+0.
Kolmas raskaus alkoi ja oli ihmeen tyyni olo, melko varma fiilis että nyt kaiken on pakko mennä hyvin. Silti mielessä kummitteli että verenvuoto alkaa vaikka pientä tuhrua kummempaa ei koko aikana ollut ja kaikki meni hyvin ja oli hienosti. Mutta niinpä vaan taas tiesin, keskenmeno alkoi veren vuodolla ja kesken meni viime lauantaina äitienpvän alla rv:llä 19+0.

Saa nähä monta noin pitkille raskasvkoille ehtinyttä menetystä mun tielle on vielä tarkotettu.

 

Tästä viimeisestä km:sta aavistin jo pari viikkoa ennen, että kaikki ei ole hyvin, kun raskausoireet vähenivät ja tuntui, että maha kutistuu. viikkoja oli 10+4 siis, kun todettiin tuulimunaraskaus. Ensin kätilö meinasi kyllä mennessäni sairaalaan, että kun ei ole kunnon vuotoa, niin voi olla ettei tutkita. Oli rusehtavaa vuotoa. Jotenkin vain tunsin, että kaikki ei ole hyvin, sillä koskaan normaaliraskaudessani ei ole ollut vuotoja tässä vaiheessa. Olin pari päivää aiemmin miehelleni sanonut, että kaikki ei ole varmaan hyvin. Onneksi pääsin heti kuitenkin tutkittavaksi ja lääkkeet päälle, enkä joutunut odottelemaan. Odotus on mielestäni kauheaa silloin, kun tietää, että kaikki on ohi. Mielestäni toipuminen todellakin pääsee alkamaan sitten, kun "tapahtuu jotain", eikä tarvitse odotella. Itse olin toissapäivänä sairaalassa aamusta iltaan osastolla, kun odoteltiiin, että km alkaa kunnolla. Ja sitten vasta kotiutettiin. Sain olla yksin huoneessa. Ainut mikä häiritsi siellä oloa oli, kun kuului välillä vauvojen itkua käytävältä... se kuulosti niin ihanalle korviin...

 

Kyllä olen aavistanut nämä valitettavat asiat. Ja olen nähnyt kahdessa km:ssa unen yönä jolloin pienemme sydän on pysähtynyt.

 

Esikoista odottaessa ei ollut mitää epäilyksiä vaan tiesin että vauvatulee!Saimmekin ihanan terveen tytön!Myös toista odottaessa olin levollisin mielin ja terve ihana poika tuli!
No kolmatta kun odotin oli jotenkin koko raskaus ajan sellanen olo ettei kaikki ole hyvin ja mainitsinkin siitä neuvolassa!Mutta siellä rauhoteltiin että kaikki hyvin ultrissa ollut ja sydänäänetkin hyvät!Mutta kun poika syntyi huomattiin heti etti kaikki ole kunnossa ja hän elikin vain kolme tuntia! Tänään tuleekin kaksi vuotta pojan menetyksestä :'(
Neljättä rupesin odottamaan melkein heti ja mulla oli pari viikkoa vuotoa raskauden alussa, mutta silti oli sellanen tunne että saamme pitää pikkusen ja loppu raskaus menikin hyvin!(Paitsi olihan se henkisesti rankkaa, kun sitä kuitenkin vähän pelkäs ettei menekkään kaikki ok!) Nyt meillä on aivan ihana reilun vuoden ikänen pikku mies!
Nyt muutama kuukausi takaperin tein positiivisen raskaus testin, mutten oikein jaksanut uskoa että kaikki on hyvin: sanoinkin että mulla on elko että kesken menee: Pientä pahoinvointia oli ja huimausta muttei juuri muuta kun yleensä olen oksennekkut ekat kolme kuukautta, oli mulla välillä tosi rajuja alamaha kipu kohtauksia ja siitä kai aavistikin etti nyt ole kaikki kohalla!Rv 7+ lorahti housuihin jotain kirkasta nestettä ja kohta alkoi pieni vuoto, muutaman päivän päästä tuli tosi rajuja supistuksia ja alkoi kunnon vuoto hyytymillä ym!
Menetykset on tosi rankkoja varmasti jokaisella! Voimia kaikille saman kokeneille! :hug:

 

Vastaan vaikken lapsellinen olekaan. :ashamed: Mulla takana vaan yksi keskenmennyt raskaus, ja koko ajan pelkäsin että koska menee kesken. En millään tohtinut uskoa että meille tulee vauva, eihän mulla nyt voi olla niin suurta onnea, kaikki menee kuitenkin pieleen. Mies rauhotteli mua varmaan joka ilta kun peloissani olin ja pelkäsin ettei kaikki ole kunnossa. Ja eihän sitten ollutkaan..

 

Aavistin, koska raskausaika oli niin oireetonta, mikä ei oikein sopinut aiempiin normaaleihin raskauksiin, ja vuotelu ei tiennyt hyvää, eikä sitä normiraskauksissa ollut koskaan ollutkaan... jotenkin siis aavistin jo alusta, ettei kaikki ole niinkuin pitäisi, ja raskaus meni kesken 12+4.

 

minä näin myös unen että joudui sairaalaan ja lääkäri sano ettei mitä tehtävissä ja näin ison hautakummun.hautasimme kaksoset lasten riville mikä on hautuusmaalla.voimia teille kaikille

 

kaksi kertaa tiesin varmasti vaikkei ollut vielä lasta. Oli vaan niin vahva tunne ettei kaikki ole hyvin. Sillä kertaa kun lapsen sain kotiin saakka niin alusta asti tuntui että kaikki menee hyvin ja saan vauvan Samoin kuin nyt ja ainakin vielä kaikki on hyvin (nyt rv 14+2).

 

Minäkin aavistin. Raskauden oireet vaan hävisivät, ei enää tuntunut kuvotusta eikä jotenkin olo "raskaalta". Juttelinkin näistä miehelleni juuri edeltävänä iltana, seuraavana aamuna alkoi sitten vuotaa verta.. :'(

 

Aavistin ja näin jatkuvasti unia, että lapsi vietiin väkisin käsistäni. Sitten aina monet yöt etsin lastani tuloksetta itku kurkussa. Se tunne ja nuo unet olivat selkeä merkki, että kohta lapsi viedään pois jonnekin lämpimään, pois kohdusta. Vaikka silloin kaikki oli vielä hyvin.

 

Mäkin tiesin. Ekalla kerralla kaikki meni hyvin ja aika huolettomasti (en tosin ehkä osannut silloin vielä pelätä mitään, vaikka kyseessä olikin riskiraskaus). Tokalla kerralla oireet katos viikon 9 paikkeilla ja ryntäsin kirpparille ostaan vauvanvaatteita ihan vaan vahvistaakseni raskaanaolotuntemusta. Eihän se tietenkään mitään auttanut. Kyseessä oli keskeytynyt keskenmeno; vaavi tosin oli menehtynyt jo viikkoja aiemmin. Kolmannella kerralla tiesin ihan alusta asti, ettei kaikki ole kunnossa, sillä oireet oli niin lievät. Raskaushormoni nousi kuitenkin hienosti. Vaadin päästä ultraan ja siellä todettiin, että kohdunulkoinenhan se on. Ei ihme, etten ollut tuntenut "painontunnetta" eikä ollut tarvinnut yöllä käydä pissalla.