Lapsellinen isä?

Mieheni on 26-vuotias, itse olen samanikäinen, mutta mies tuntuu toisinaan aivan tolkuttoman lapselliselta. Lähinnä tuo sana tulee mieleen, kun hänen touhujaan katselee.

Halusi hirveesti lasta, nytkin kehuu tyttöä koko ajan miten kiva vauva se on, haluaisi lisääkin lapsia. Silti ravaa koko ajan omissa harrastuksissaan. Mun mielestä viisi treenikertaa viikossa on liikaa, kun perheessä on vauva!! Käy kokopäivätyössä toimistossa, tuossa lähellä, joten sen työn puolesta on poissa noin 40 tuntia viikossa, siihen sitten päälle viisi omaa urheilutreeniä, + sit lisäks tulee vielä ne kerrat, kun sen tarvii käydä parturissa tai baarissa tai kaupoilla tai muuten jotain kaveria moikkaamas jne.... niistäkin tulee helposti melkein joka viikolle vielä yks "oma loma"! Itekin käyn toki jonkin verran omissa harrastuksissa, mutta niitä on mulla kaks kertaa viikossa! Toi kaks kertaa olis mun mielestä miehellekin riittävä, mutta ei. Pakko on mennä, sit jos joskus jää joku kerta väliin niin siitä sit saa kuulla vaikka kuinka kauan, kuinka hän uhrautu.

Ite oon nyt äitiyslomalla, jään kohta muutamaks kuukaudeks hoitovapaalle. Siitäkin on ollu hirvee vääntö, mies haluais mut jo takas töihin. Perustelee sillä, että vauva tarvii leikkikavereita ja pieni on helpompi viedä hoitoon. Joo.

Rahasta on jatkuva kina. Maksaa aina suurielkeisesti laskut + kaupassakäynnit, on niin kuin joku hyväntekijä, laskee hirveen tarkkaan että ei joutuisi maksamaan enempää kuin minä. Mun mielestä aivan naurettavaa, naimisissahan tässä ollaan, yhtä perhettä, yhteiset kulut, yhteinen lapsi!! Hän on tehny selväksi, että meitä ei ala elättää. Meillä on siis se tilanne, että mun äippäraha on ollu kohtuullinen + vielä töissä käydessäni pistin rahaa säästöön, joten pystyn olemaan muutaman kuukauden hoitovapaalla ja maksamaan omat menoni. Eipähän tarvi miehen elättää vaimoaan, mutta kun lastansakaan ei ole valmis elättämään, mua tosiaan vaan patistaa että saman tien töihin!!

Kotona ei kykene tekemään yhtään mitään. Oon yrittäny sanoo, että veis ees kaljatölkkinsä komeroon ettei tarvis pöydälle jättää tai laittas lautasensa tiskikoneeseen, mut se ei kato onnistu, kun mähän olen kotona ja mulla on rajattomasti aikaa. Ja mun mielestä on ihan ok, että teen noi perussiivoukset ja ruuanlaitot jne. mutta just toi ettei ees omia jätöksiään voi YHTÄÄN siivota niin ottaa pannuun.

Sit on jotain näitä hommia, jotka ei multa luonnistu, esim. renkaiden vaihto autoon tai jotku pienet nikkaroinnit. No niistä kun alkaa huomautella niin varma saa olla että muutaman viikon se kestää ennen kuin hommaan kykenee ryhtymään. Esim. pistorasiansuojat on ostettu kesällä, nyt eilen kykeni viimein asentamaan OSAN niistä. Ei kato kaikkia voinu kerralla. Pyysin opettamaan että mä laittasin niin sekään ei käyny (noissa oli jotain kommervenkkiä, ei käyny sellasenaan). Sit hirvee vänkäys ennen kuin laitto noi, että hän tarvii nyt kyllä palkkioksi kaljaa, hän ei tätä muuten tee... Mulla meni hermot totaalisesti ja huusin just tota, että HALOO; TÄÄ ON MEIN YHTEINEN LAPSI; SEN PARHAAAKSI TÄTÄ TEHDÄÄN; ET SÄ OLE MIKÄÄN STANAN HYVÄNTEKIJÄ TÄÄLLÄ!!

Kaiken kukkuraksi mulla ei oo juurikaan omaa aikaa, siis noi kaks harrastuskertaa on, mutta tarkotan ettei täällä kotona... jos haluan olla hoitamatta vauvaa, niin miehelle pitää sanoo joku hyvä syy, esim. tyhjään tiskikoneen/käyn suihkussa, niin sit hän vahtii sen hetken... yleensä tulee vauvan kanssa kurkisteleen jo siinäkin kesken kaiken. Mut täysin mahdotonta, että saisin hetken vaikka lukee lehtee ja mies hoitas vauvaa sen hetken.

Sit jos pyydän häntä vaikka syöttämään vauvalle iltapuuron nyt heti, niin hän ei voi tehdä sitä noin vaan, koska mä olen määrännyt hänet ja hänen tajuntansa mukaan vaimon ei saa antaa määräillä. Siispä hän itse syö ensin vaikka voileivän ennen kuin syöttää vauvalle puuron, niin siinä ollaan sitten päästy sen ongelman yli, että vaimo olisi saanut määrätä tahdin.

Kiitos.

 

Oletko tosissasi? Miten tollasia miehiä voi olla? Tai siis tiedän että on mutta.... että ottaa päähän. Jos se lapsi on yhdessä tehty niin kyllä sitä yhdessä hoidetaan, on toinen sitten ollut päivän töissä tai ei. Eipä taida paljon lapsestaan välittää kun ei halua aikaa hänen kanssaan viettää? Onko mahdollista sinun saada mummit apuun että saisit omaa aikaa?

 

tollaselle äijälle sanotaan suoraan päin pläsiä kunka älytöntä on touhunsa!!! eniten mua ihmetytti toi rahan laskeminen Kiristys on se keino joka ainkin toimii jos ei muuta ole tehtävissä: sanot että yhtä hyvin voit elää lapsen kanssa kahden jos ei perhe-elämä tunnu luonnolliselta.

 

kuulostaa aika samalta ku yks kaveri on kertonu sen omasta elämästä.
muistaakseni uusimmassa kaksplussassa joku psykologi väitti että naiselle lapseen sitoutuminen on itsestäänselvyys, miehen pitää valita. kuulostaa, että joko sun miehes ei ole valinnut, tai sit on valinnut olla sitoutumatta.
mä oon siinä suhteessa onnekas että sain miehelle jo raskausakana päähän taottua että perhe on aina etusijalla, ja mä en tule olemaan vauvan ainoa huoltaja. puol vuotta siinä kesti mut tajusihan se vihdoin....
kyllä vieläki välillä tulee noita päiviä, että riidellään samoista asioista ku silloin esikon raskausaikana, mutta harvemmin. rahasta purnaaminen loppu, kun ilmotin että jos se ei osallistu isommilla tuloillaan menoihin enemmän, ni voi ruveta maksamaan mulle palkkaa siitä, että mä hoidan kotona lapsia, jotka on puoliksi sen.
nykyään kaikki riidanaiheet alkaa olla kadoksissa, asioita on saatu soviteltua ja löydetty meille oikeanlaisia ratkasuja.
kai sen ajan kanssa tasottuu, onhan teillä menossa tavallaan kriisivaihe pienen lapsen vanhempina. vauvan synytymä muuttaa kuitenkin paljon, niin paljon ettei kumpikaan ole välttämättä tajunnut miten paljon se vaatii. ei auta ku yrittää löytää oikeanlainen tapa sovitella menoja ja muita, ja koittaa järkevästi keskustella miehen asenteesta tohon lapseen ja elämäntilanteeseen.
mä muistan kyllä minkälaisia syyllisyydentunteita ja kapinaa se nostatti, ku mies valitti siitä että se elättää mua, mä rajotan sitä yms. minäkö sen siihen tilanteeseen olin hommannu? kahta siihen tarvitaan, toista pelkästään on turha yrittää syyllistää!
niin, enkä mä todellakaan sen elämää rajottanu, sitä rajotti lapsi, jota se oli itse myös halunnut.

 

Tosissani olen, valitettavasti.

Tilanne oli kesällä vielä parempi, kun nuo miehen harrastukset olivat tauolla. Sitten oli puhetta, että alkaa käydä niissä pari, kolme kertaa viikossa. Tää oli tietenkin mulle ok, halusinhan itekin käydä tuon kaks kertaa viikossa omissa harrastuksissani. Yhtäkkiä tilanne kuitenkin luiskahti siihen, että hänellä on ohjelmoitua menoa 5 krt/vk. Meillä ei siis käytännössä ole juurikaan aikaa olla kaikki kolme yhdessä perheenä.

Kyllä oli miehellä eri puheet silloin kun lasta vasta suunniteltiin. Olen aina pitänyt häntä todella lapsirakkaana puheittensa perusteella, mutta totuus on sitten kuitenkin tämä... Samoin tuo mun töihinmeno, oikea "kuuma peruna"... Totta kai ennen odotusaikaa ja vielä lasta odotettaessa oli sellainen puhe, että voin ihan rauhassa olla vauvan kanssa kotona. Nyt joudun loppujen lopuksi siis itse kai tekemään yksinäni sen päätöksen, että olen ne muutamat ylimääräiset kuukaudet kotona, vaikka mies sitä vastaan olisikin. Minulla kerran on sen verran rahaa säästössä, niin teen sitten niin, oman pääni mukaan... Harmittaa vaan todella paljon, turha tässä on sitten mieheltä mitään arvostusta odottaakaan, saa vaan tosiaan kuulla kuinka paljon mulla onkaan aikaa kun vaan luuhaan täällä kotona.... tai jos valitan rahasta tai kuluista, niin vastaus on automaattisesti, että mene töihin tienaamaan. Jos valitan väsymystä, niin vastaus on mene töihin, jos et viihdy vauvan kanssa kotona.

Kerta kaikkiaan ihmetyttää muutenkin, kun itsellä on äitinä niin selvää, että se vauva on ykkönen. Mieheni on suoraan sanottuna itsekäs.

Nyt on taas oikein aikaa märehtiä tätä, hän nimittäin menee tänään suoraan töistä harrastamaan ja tulee kotiin joskus puoli yhdeksältä, jolloin vauva on jo nukkumassa :'(

 

niin se on että lasta suunitellessa tai raskausaikana on helppo puhua vaikka mitä kauniita sanoja, joilla ei ikävä kyllä ole mitään merkitystä kun todellisuus sikee päin naamaa. tai miten sen nyt ottaa.... miten miehelläsi voisi edes vauva-arki iskeä, kun ei se ole kotonakaan? jos kyseessä olisi luotettava isä, jolle voisin uskoa lapseni, jättäisin varmaan hänet viikoksi kotiin vauvan kanssa ja painuisin itse omiin menoihini, myös töihin. saisi ukkokulta esimakua siitä, mitä se vauvan hoitaminen oikeesti on, ja ehkä arvoistaisi sua jo ton viikon perusteella, vaikka todellisuudssahan tossa yhdessä viikossa ei juuri ehdi muuta ku tutustua arkeen.
mistä sainkin loistavan idean... voittehan vaihtaa osia! nykyään on käytössä isäkuukausi, miksette käyttäisi? voit miehen houkutella, että sä lähtisit töihin hetkeksi, ja mies pääsisi "lomalle" ...tai ainaki luulisi päsevänsä. sano suoraan että tahdot vaihtaa osia, ja jos ei mies tähän suostu, voit olettaa että hän tietää että hänellä on enemmän oikeuksia ja omaa aikaa, eikä ole valmis niistä luopumaan, edes vauvan takia. itsekästä.

 

Niin no, ei se töihinmeno niin yksinkertaista ole, mulla loppuu äitiysloma kuun vaihtees ja jään sille hoitovapaalle, enkä mä voisi noin vaan palata työpaikkaani, vaan kyllähän se sinne pitäis ilmottaa jokin aika ennen, enkä vois noin tehä että olisin siellä kuukauden ja sit jäisin taas kotiin, ei se käy... kun kuitenkin haluan vielä olla jonkin kuukauden kotona. Sinänsä idea ois kyllä hyvä, kun mies ei todellakaan ymmärrä miten rankkaa se voi olla kun toista joutuu koko ajan vahtimaan jne. Imetyksen vuoks on aika hankala muutenkin lähtee mihinkään kovin moneks tunniks, en mä halua että vauva joutus kuitenkaan kärsiin, syö vielä tissiä monta kertaa päiväs... pitäs kai alkaa vähentää imetystä hiljalleen.

Anyway, pitää täs katella, nyt kun oon taas valittanu asiasta niin mies on ehdotellu että tehtäis yhes jotain kivaa, mentäs kylpylään tai jotain kaikki kolme. Kai se ajattelee, että yhen päivän kun on yhes meidän kans ja mennään johki mihin haluisin ja tehään jotain mun mielen mukaan, niin oon sit taas muutaman kuukauden tyytyväinen. Mutta kun asia ei oo noin yksinkertanen, ei se yks juhlapäivä välissä paljon auta jos ei arkena koskaan oo kotona. Ja kaikkein eniten kai rassaa se, etten saa tukea siihen hoitovapaalle jäämiseeni. Aina kun kuulee vaan kaikkialta, että miten mies kannustaa että äiti jäisi kotiin, jos vaan mahdollista... mut täällä vaan tökkii ajatuskin!

 

Tulostappas tämä ketju miehelle.. Tunnistaako itsensä

 

kannattaa pitää huoli ettei mies rupea kiristämään tuolla rahalla joillekkin voi käydä niin että rupee vaatiin kuitit ja muut menoista mitä toinen tuhlaa,joillakin miehillä ei se aivokapasiteetti toimi että vauvasta tulee menoja ettei se ole mikään halpa"kapistus" eikä siinä ole palautus oikeutta kun huomaa ettei se olekkaan niin helppoa sen kanssa.
On tuo kyllä sinänsä outoa että mies noin käyttäytyy jos naimisissa olette..Voimia arkeen yritä saada miehesi tajuamaan että sinä tarvitset myös kotona aikaa itsellesi,muuten siinä sekoo jos ei hetkeä saa istahtaa juuri vaikka että vilkaisisi lehden :\|

 

Itelläni vähän samanlainen tilanne aikanaan, mies tosin ei juossu omissa menoissa ku ilmaisin etten tykkää siitä vaan yritti olla kotona. Meni vaan siihen et sulkeutu omiin oloihin, ei ottanu kontaktia lapsiin. Jos niille jotain sano ni se oli tiuskimista ja komentamista pienimmästäkin asiasta. Torju lapsia niin kauan et ne ei enää halunnu lähestyä isäänsä, enemmänki pelkäs sitä. Kaikki mitä asiasta kommentoin oli hänen mielestä syyttämistä... Keväällä mitta tuli täyteen ja laitoin eron vetämään ja pian muutettiin lasten toiselle paikkakunnalle. Kesän aikana valitettavasti tunteet mun ja miehen välillä lämpeni... Ny kokeilussa et mies tulee tapaamaan meitä kaikkia ku työkiireiltään ehtii. Tätä ny ollu kolmisen kuukautta ja miehen täällä ollessa lasten kanssa oleminen alkaa lipsua... tietokoneella alkanu vaan istua.
Kai tässä on paras uskoa ettei tiikeri raidoistaan pääse ja jos väkisin vääntää miehen lasten seuraan ni niiden suhde vaan kärsii :/

 

Siis mikä palvelija sä olet sun miehelles, jos hän ei pysty laittamaan tikkua ristiin koko touhussa, eikä edes omaa lastansa pysty/halua elättää.
Tuntuu aivan uskomattomalta.
Mää sain semmosen käsityksen että mies kulkee vain talossasi syömässä valmiit eväät, vaihtamassa puhtaat, sun pesemät vaatteet päälle ja nukkumassa valmiissa vuoteessa.
Ei voi käsittää ei...

 

Niin, noinhan se käytännössä menee, eli mies tulee töistä niin on ruoka valmiina ja eväät odottamassa jääkaapissa ja pyykit pestynä jne. Nyt se tosin jätti eilisen iltamenonsa väliin - paitsi että oli ylitöissä. Lisäks puhu, että kesällä on sitten paljon aikaa perheelle. Juu, kivasti siis lapsen vauva-aika vilahtaa tässä ohi...

Oon miettiny, voisko täs olla takana olla se, että miehen äiti on aika lailla nk. hassuttanut miehen isää (siis puhe nyt mun anopista ja appiukosta). Anoppi ei oo ikinä ollu missään töissä kunnolla, siis jotain muutamaa tuntia viikossa tekee aina silloin tällöin. Silti ei pistä kotona tikkua ristiin, appi tekee kaiken (eikä tosin paljon sekään). Niillä on hirveen sotkusta, raha-asiat aivan poissa tolaltaan jne... Voisko mies pelätä, että meille tulis samanlaista?! Voisko toi ehkä jotenkin selittää?? Vaikka toisaalta tuntuu kaukaa haetulta, koska mies tietää sen, että mä kuitenkin tykkään aina puuhailla kaikkee hyödyllistäkin, en vaan ravata taidenäyttelyissä niin kuin anoppi...

En mä tätä voi miehelle tulostaa enkä näyttää, se ei tykkää kun surffailen täällä netissä!

 

Se vielä unohtu, että mies aina sanoo että noi urheiluharrastukset on niin tärkeitä, kun se on hieman ylipainonen. Yrittää siis laihduttaa, sillä verukkeella sitten aina lähtee pois. Sitten kun on kotona, niin aina tarvii hakee kaupasta jotain herkkuja kauhee kasa, aika nopsaan niillä saa mitätöityä ton urheilun tuoman hyödyn...

 

ihan rehellisesti sanottuna sun mies kuulostaa kontrollifriikiltä. se siis haluaa kontrolloida omia rahojaan (ja kohta varmaan sunkin rahoja), sun menemisiä, netissä istumisia.....
toi kuulostaa narsistiselta, henkiseltä väkivallalta. voin kokemuksesta sanoa että sitä ei toinen osapuoli jota alistetaan, kestä ikuisuuksiin, ja kun kerran on uhrin asemaan joutunut, ni siitä ei kovin helposti eroon pääse. siitä toipuminen vie aikaa. myöhemmissä suhteissa (jos ton takia eroaisitte) voisin kuvitella että käyttäytyisit miehesi tavoin. et pystyisi sietämään sitä, että sulta pyydetään jotain, koska otat ne käskynä ja pompottamisena, haluat mennä vaan sen takia, ettei kukaan vaan rajottaisi sun menoja.....
olisko miehellä takana siis jotain suhdetta jossa sitä on pompotettu? tai sit se on tosiaan saanu kotoa niin vahvan mallin siitä, miten mistä käskytetään ettei halua sellasta omaan kotiinsa, ja käyttäytyy nyt äitinsä tavoin, pistää vahingon kiertämään....
ilmeisesti sun mies ei tajua että on olemassa myös ns. normaalia perhe-elämää, kun perheessä on kaksi yhdenvertaista ja tasapainoista aikuista, jotka yhdessä hoitavat perheen asioita, ja päättävät asioista yhdessä. kummallakin on omat menosa, jotka toinen hyväksyy ja kannustaa oman ajan viettämiseen. sen vastapainona myös vastuun perheestä pitäis olla yhteinen, ku tällä hetkellä sä yksin kannat koko vastuun, ukkosi leikkiessä poikamiestä.

 

Ensimmäisen kerran luin niin kuin omasta exästäni. Oli kyllä aivan samanlaista. Kun aikani siinä yritin jankuttaa, että hänkin osallistuisi, niin hänpä sanoi, että lähtee sitten pois, kun tämä ei ole enää kivaa.

Sanoi, vielä päälle, että nythän voit sinäkin elää omaa elämää ja nähdä kavereita!!! :kieh: :headwall: :headwall: Lapsen ja eläinten kanssa ja töissäkin pitäisi käydä. Eli päivät niin täynnä kun olla voi.

Ensimmäinen puoli vuotta meni kun hän heilui kavereidensa kanssa eikä ollut kiinnostunut jättämästään perheestä. Nyt on ollut luonani viikonloput "hoitamassa" poikaa. Kuitenkin se koko ajan menee siihen että mies on suunnitellut viikonlopulle pelejä ja menoja tai sitten makaa sohvalla telkkarin edessä ja minä hoidan lasta.

Nyt mies alkoi kinuamaan että poika menisi vain hänen luokseen että saisivat olla kahden. Täälläkään se hoito ei kuitenkaan ole sujunut. Kun minä sen päävastuun joudun kuitenkin kantamaan.

Että kait sellaisia luusereita sitten vain on.