Lapselle huutaminen

Meneekö teillä äidit hermo koskaan lapsen kanssa, siis huudatteko ja mitä sitten tapahtuu. Itsellä menee kerran päivässä ja silloin tulee karjuttua 2 vuotiaalle, en mahda sille mitään, et tytön kiukutteluun palaa pinna ihan totaalisesti. Ennen en näin räjähdellyt, nyt ei vaan enää jaksa. Sitten rauhoituttuani iskee masennus, miten huono äiti olen. Kuinka huutaminen vaikuttaa pieneen lapseen? Onko keinoja miten kestäis paremmin lapsen kiukuttelua ja rääkymistä?

 

minä kyllä huudan 3,5v tytölleni. eikä mielestäni ole yhtään säikympi tai erilaisempi kuin muutkaan ikäisensä. ei ne lapset kai niin herkkiä voi olla että rikki siitä menis. jos on enemmän rakkautta ja hyvää kuin huutoa ja pahaa niin pärjäävät kyllä. kai niitä tunteita äitikin voi joskus tuulettaa. toki sitä itsellekin huono omatunto siitä huutamisesta tulee, mutta on täällä maailmassa pahempaakin kuin huuto.

 

Oma äitini oli herkkä huutamaan, joskus liian herkkä. Muistan jo pienenä ojatelleeni, etten huuda omille lapsilleni. Näin ei aina ole, mutta kyllä mä kaikkeni teen, etten nostaisi turhaan ääntä. Yritän muutenkin välttää EI:tä, ja kieltää muillä sanoin.

Kun välillä tuntuu, että nyt väsymys vie voiton ja pian räjähdän, kun silloin hermot kestää niin sitä on sen jälkeen tyytyväinen itseensä ja saa hyvän mielen. En huutanut vaikka raivon/väsymyksen tunteet oli niiiiiin pinnalla. Seuraavalla kerralla on jo helpompaa pitää päänsä kylmänä kun tietää, että se on näin parempi lapselle ja myös itselle. Annetaan lapsille onnellinen lapsuus! Välillä huudetaan, enimmäkseen ei!
Jaksamista.

 

mä olen huomannut, että tuosta huutamisesta ja ei:n hokemisesta tulee herkästi kierre. mitä enemmän huutaa ja hokee ei:tä, sitä useammin lapsi antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. palaa se pinna mullakin joskus, mutta sitten yritän taas tsempata ja ottaa rennommin. parhaaksi olen huomannut, että kotona kannattaa kaikki sellaiset tavarat nostella pois lapsen ulottuvilta, mihin ei saa koskea ja kaikki kaappien yms ovet patentoida kiinni, minne ei lapsella ole asiaa. silloin ei tule niin paljoa niitä tilanteita, joissa joutuisi kieltämään. ja joskus kannattaa vaan antaa itsekin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos lapsen kitinät. esim joskus meidän tyttö tulee viereen ja kitisee ja kuitenkin näkee, että hänellä ei ole mitään hätää, niin minä kylmän rauhallisesti olen noteeraamatta koko lasta. hän toteaa yleensä noin puolen minuutin jälkeen, että kitinä ei tehoa ja menee leikkimään omilla leluillaan. ja joskus on vaan helpompi kerätä ne 2000 paria kenkiä, jotka lapsi on ympäri kämppää kannellut sitten kun hän on mennyt nukkumaan kuin käydä koko päivän tahtojen taistoa siitä saako niihin koskea vai ei...

 

\

mä olen huomannut, että tuosta huutamisesta ja ei:n hokemisesta tulee herkästi kierre. mitä enemmän huutaa ja hokee ei:tä, sitä useammin lapsi antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. palaa se pinna mullakin joskus, mutta sitten yritän taas tsempata ja ottaa rennommin. parhaaksi olen huomannut, että kotona kannattaa kaikki sellaiset tavarat nostella pois lapsen ulottuvilta, mihin ei saa koskea ja kaikki kaappien yms ovet patentoida kiinni, minne ei lapsella ole asiaa. silloin ei tule niin paljoa niitä tilanteita, joissa joutuisi kieltämään. ja joskus kannattaa vaan antaa itsekin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos lapsen kitinät. esim joskus meidän tyttö tulee viereen ja kitisee ja kuitenkin näkee, että hänellä ei ole mitään hätää, niin minä kylmän rauhallisesti olen noteeraamatta koko lasta. hän toteaa yleensä noin puolen minuutin jälkeen, että kitinä ei tehoa ja menee leikkimään omilla leluillaan. ja joskus on vaan helpompi kerätä ne 2000 paria kenkiä, jotka lapsi on ympäri kämppää kannellut sitten kun hän on mennyt nukkumaan kuin käydä koko päivän tahtojen taistoa siitä saako niihin koskea vai ei...

tuosta kaappien ovien "teippamisesta" kiinni sen verran että meillä ei sitä koskaan harrastettu. jos lapsi meni luvattomaan paikkaan haettiin pois ja sanottiin se kuuluisa "ei" myös. samoin kukkapurkit oli lattialla entisillä paikoillaan ja aika pian oppivat ettei niitä saa kaivaa ei sormin eikä lusikalla. ja taas se "ei" ja lapsen hakeminen pois.
kun lapsi oppi kotona sen että on paikkoja minne ei mennä ja tavaroita mihin ei saa koskea, niin saattoi kyläillä lapsettomien tätienkin luona. eikä me koskaan mitään posliineja kirjahyllyistä rikottu!
sitten taas työkaverini joka oli tyyliä "ei koskaan ei lapselle" oli hankaluukissa kun lapsia ei sitten kylässäkään voinut kieltää ja siinä sitten talon "täti" hädissään nosteli tavaraa hyllyillä ylemmän ja meidän tenava uskoi kerrasta ettei sinne hyllylle mennä.
jos et lapselle voi sanoa ei niin miten teet vaikka tilanteessa jossa lapsi joutuu vaaraan ja sinulla ei ole aikaa selittää ja perustella asiaa miksi niin ei saa tehdä tai ei tietenkään "ei saa tehdä" vaan miksi asia pitäisi tehdä toisin.
"älä juokse tielle" napakasti sanottuna puree varmaan paremmin kuin lempeä pyyntö tulisitko takaisin pihaan... tai jos vaikka pikkusisko pissannut lattialle niin kiljaise "ei" tai "pysähdy" tehoaa vai selitätkö että "kierrätkö kultapieni sen lätäkön ettei varpaat kastu" kun kyse vain sekunnin osista ja ennen kuin lause lopussa niin sukat on jo märkänä??
nämä nyt oli vain kokemuksia "vain" kolmesta omasta ja muutamasta sivustaseuratusta viimeisen reippaan kolmenkymmenen vuoden ajalta (joskus 30 v sitten hoisin aika paljon serkkujani ja osallistuin myös "ein sanomiseen")
tapansa kullakin ja meillä lapset on tottuneet siihen että ääntäkin korotetaan mutta ehkäpä meillä myös tuodaan nuo positiiviset jutut herkemmin esille, lapsen nähden voidaan jopa pussatakin. hui kauheaa!!! ei sitä saa lasten nähden.....

 

tuosta kaappien ovien "teippamisesta" kiinni sen verran että meillä ei sitä koskaan harrastettu. jos lapsi meni luvattomaan paikkaan haettiin pois ja sanottiin se kuuluisa "ei" myös. samoin kukkapurkit oli lattialla entisillä paikoillaan ja aika pian oppivat ettei niitä saa kaivaa ei sormin eikä lusikalla. ja taas se "ei" ja lapsen hakeminen pois.
kun lapsi oppi kotona sen että on paikkoja minne ei mennä ja tavaroita mihin ei saa koskea, niin saattoi kyläillä lapsettomien tätienkin luona. eikä me koskaan mitään posliineja kirjahyllyistä rikottu!
sitten taas työkaverini joka oli tyyliä "ei koskaan ei lapselle" oli hankaluukissa kun lapsia ei sitten kylässäkään voinut kieltää ja siinä sitten talon "täti" hädissään nosteli tavaraa hyllyillä ylemmän ja meidän tenava uskoi kerrasta ettei sinne hyllylle mennä.
jos et lapselle voi sanoa ei niin miten teet vaikka tilanteessa jossa lapsi joutuu vaaraan ja sinulla ei ole aikaa selittää ja perustella asiaa miksi niin ei saa tehdä tai ei tietenkään "ei saa tehdä" vaan miksi asia pitäisi tehdä toisin.
"älä juokse tielle" napakasti sanottuna puree varmaan paremmin kuin lempeä pyyntö tulisitko takaisin pihaan... tai jos vaikka pikkusisko pissannut lattialle niin kiljaise "ei" tai "pysähdy" tehoaa vai selitätkö että "kierrätkö kultapieni sen lätäkön ettei varpaat kastu" kun kyse vain sekunnin osista ja ennen kuin lause lopussa niin sukat on jo märkänä??
nämä nyt oli vain kokemuksia "vain" kolmesta omasta ja muutamasta sivustaseuratusta viimeisen reippaan kolmenkymmenen vuoden ajalta (joskus 30 v sitten hoisin aika paljon serkkujani ja osallistuin myös "ein sanomiseen")
tapansa kullakin ja meillä lapset on tottuneet siihen että ääntäkin korotetaan mutta ehkäpä meillä myös tuodaan nuo positiiviset jutut herkemmin esille, lapsen nähden voidaan jopa pussatakin. hui kauheaa!!! ei sitä saa lasten nähden.....
[/quote]

Tää oli hyvin kirjotettu!

 

Juu nyt kyl täytyy yhtyä viiskytluvunäiteehen ja mamma72:seen, maailma on semmonen paikka jossa ei voi aina tehä mitä tahtoo ja se EI tulee VARMASTI joskus vastaan. Mitä aiemmin sen oppii, sitä helpompi ja luonnollisempi asia se on. Joskus vaan meinaa hermo loppua sen tuhannennen ei:n sanomiseen samasta asiasta mutta jos kenkien raahaaminen tai tyynyjen heittely on kerran kielletty niin kielletään vaikka viisituhatta kertaa jotta pieni muistaa. Perustelut voi säästää isommalle iälle, yksivuotias kun niitä ei ymmärrä eikä muista kuitenkaan.
Huutamista tulee kyllä harrastettua, huono äiti minäkin... :/ Vaikka se on yhtä turhaa kuin ne perustelut, joskus pinna yksinkertaisesti loppuu turhanpäiväiseen kiukkuiluun tai tahallaan sotkemiseen. Tyttö selvästi kokeilee rajojaan ja on jo jossain uhmaiässä (1v 3kk), ja joskus ainoa konsti on pieni "konahdus". Tuskinpa se traumatisoi ketään muuta kuin äitiä, itselle kai siitä pahempi mieli tulee - tai näin ainakin meillä. =)

 

Minä kannatan enemmänkin positiivista kasvatustapaa kuin jatkuvaa ei, ei, ei. Olen sitä mieltä, että kyllä se vain on niin, että EI tulisi kokemaan meidän perheissä inflaation jos sitä jatkuvasti käytettäisiin. Mutta ennen kaikkea itseäni ärsyttää suunnattomasti jatkuva lapsen kieltäminen EI-sanan kanssa. Pidän sitä enemmänkin tapana ja tottumuksena. Mennään siitä mistä aita on matalin. Itse pyrin muotoilemaan kiellot muutoin, lauseisiin. Ja tietenkin hätätilanteet ovat asia erikseen. Silloin kun minä karjaisen, että EI tai PYSÄHDY!!!, niin luotan täysin lapsiini (2V ja 7V) että he toimivat käskyni, huutoni, kieltoni jne. mukaisesti.

Oma äitini sanoi minulle kerran, että hän ihailee minun kärsivällisyyttäni ja taitoani selvitä pulmatilanteissa. Hän myös kehuu lapsiani hyväkäytöksisiksi, niinkuin sukulaiset aina... Äitini sanoille annan suuren arvon, sillä hän tietää kuinka suuria ponnisteluita ein sanomatta jättäminen ja huutamatta oleminen vaatii. Hän oli meidän kolmen sisaruksen yh-äiti.

Mutta... jokainen tyylillään. En tuomitse teitä, jotka huudatte tai kiellätte jatkuvasti viiskytluvun tyyliin. Mutta toivon, ettei minuunkaan kohdistu niin valtavaa vastustusta jos vain haluan välttää tuota EI:n sanomista....

Vähän parempi äiti lapselleni, vähän parempi mieli....

 

Kyllä vaan,huudettua tulee vanhemmalle lapselle. Siis ikävä kyllä... Usein kyllä jutellaan asiasta rauhallisesti sen jälkeen kun ollaan molemmat rauhoituttu. Kieltämättä kadehdin äitejä,jotka pysyvät tyynen rauhallisina,vaikka mitä tapahtuisi. Itse vaan pyrin joka päivä olemaan vähän parempi äiti omille nuppusille.

 

Ainahan ei toimi niinkuin ihanteensa. Silloin kun tulee huutaneensa voi ehkä onnitella itseänsä siitä, ettei lyönyt lasta???
En usko, että kukaan on raskausaikana suunnitellut huutavansa lapsille sitten paljon ja kovaa. Joskus elämä vain on sellaista, että on aika yksin lapsien kanssa, väsynyt, tylsistynyt ja neuvoton pärjäämään taas yksin tämän shown keskellä. Huudan lapsille ja pyydän parin minutin kuluttua anteeksi. Viisas naapurin täti sanoi, että häntä kaduttaa se, että kun lapset olivat pieniä, hän huusi lapsille, vaikka oikeastaan olisi pitänyt huutaa miehelle ja pakottaa se osallistumaan/ auttamaan enemmän. Yritän pitää tämän mielessä ja muistaa, että minun kiireeni ei ole lasten syytä. Silloin kun lapsia oli yksi, niin malttini säilyi aina, mutta ei enää nykyään. Esikoinen neljä, keskimmäinen pian kaksi ja sitten vielä vauva...

 

Haluaisin tietää, että te jotka ette sano EI lapsillenne niin miten sitten kiellätte jos jotain ei saa tehdä tai jonnekkin ei saa mennä? Kertokaapas esimerkkejä.

 

\

Meillä ei koskaan huudeta pojulle 2v10kk koskaan. Ei ja älä ym. sanoja käytetään todella harvoin.

Miten kiellätte jos ei ja älä- sanat ovat käytössä vain harvoin?
Annatteko tehdä mitä vaan?

 

\

\

Meillä ei koskaan huudeta pojulle 2v10kk koskaan. Ei ja älä ym. sanoja käytetään todella harvoin.

Miten kiellätte jos ei ja älä- sanat ovat käytössä vain harvoin?
Annatteko tehdä mitä vaan?

niin ja vaikka kotona ei sanota koskaan "ei" tai "älä" niin joskus maailmassa nuo kiellotkin tulee vastaan. viimeistään koulussa. mitäs sitten jos kullanmurua ei ole koskaan kielletty mistään ja opettaja sanookin "ei".
maailmassa on niin paljon sääntöjä ja määräyksiä, kieltojakin. ja aina on ollut. montakos niistä kymmenestä käskystä onkaan itseasiassa kieltoja?? no ei kuulu tähän mutta tuli vaan mieleen sekin.

 

Se että vältämme ein sanomista ei tarkoita ainakaan meillä, että kaikkea saa tehdä. Säännöt ja rajat ovat selkeitä. Se mitä saa, ja mitä ei saa tehdä, on pojillani kyllä hyvin tiedossa. Ja se, että nimenomaan pyrimme välttämään ei:tä ei tarkoita, ettemmekö tuota sanaa käyttäisi. Käytämme kyllä, mutta harkitusti. Silloin se mielestäni menee paremmin perille, sillä on kuin enemmän painoarvoa. EI saa lyödä! Ei saa nimitellä!

Ei:n vastapainoksi...

Poika2v tulla tepsuttelee sängystään...

Täältäkö unimatti sinut löytää. Hopi hopi takasin sänkyyn.Vien hänet takaisin tai juosta tepsuttelemme molemmat kilpaa... Jäätyään snkyyn hän suutahtaa ja kiukkuaa... Sanon vain A-aaa, pian unimatti unen tuo! En sano, että ei saa enää nousta sangystä... Senhän hän tietää jo muutenkin.... Pieni esimerkki arjesta

 

Niin, sellainen oma ohjeeni on myös ollut, että saatan kyseenalaistaa pojan 7v tavan käyttäytyä. Esim. Ei ole aivan äidin mieleen, nyt olis aika keksiä muuta puuhaa, Kotikonttori kutsuu sisälle toisiin hommiin.... Huumori toimii monesti hyvin suolana kehoituksille, sillä kehoitukset monesti kaikuvat kuuroille korville kun muu touhu on mielenkiintoisempaa. Olaan taas vaaravuohykkeellä niin huudon kun ei: suhteen. Tilanteet vaativat ennakointia ja lapsen tuntemista.

Sellainen asia vielä tuohon kysenalaistamiseen ja kaikenlaiseten vaihtoehtojen tuomiseen/esittämiseen, että on hyvä aina välillä muistuttaa lasta, että hän on rakas teki hän mitä vain, mutta äidin ei aina pidä kaikesta mitä hän tekee. Äitiä ja isää halutaan aina mielyttää ja niinpä meidänkin poika käyttäytyy mielestäni aika hyvin kun ollaan ulkosalla. Hyvät tavathan opitaan kotoa ja mallia otetaan vanhemmista. Edessä on joskus vielä huutava teini jos kotona vain huudetaan, niin meillä ainakin oli siskoni kohdall. Itse taisin silloinkin jo olla hiukan sisaruksiani rauhallisempi.

Kye on ennenpitkää kärsivällisyydestä. Ei kurittomien lasten muovaamisesta...

Mutta kyllä se pinna aina välillä palaa minullakin :\| ja poika 7v osaa jo kysyä, että oletko äiti väsynyt....

 

Onneksi on olemassa näitä täydellisiä äitejä ja täydellisten äitien täydellisiä lapsia jotka tottelevat heti ensimmäisestä kerrasta vaikka ei-sanaa ei käytetäkkää..

 

\

Onneksi on olemassa näitä täydellisiä äitejä ja täydellisten äitien täydellisiä lapsia jotka tottelevat heti ensimmäisestä kerrasta vaikka ei-sanaa ei käytetäkkää..

Kuka väittää olevansa täydellinen?

 

Tulee huudettua tuolle esikolle,ehkä liiankin usein :ashamed: Menee vaan hermot kun ei usko mitään,ei kertakaikkiaan mitään.
Vaikka tiedän ettei se huutamalla kummene,mutta silti joskus vaan menee täysin hermot kun pitää tehä niin paljon piruutta ku olla ja voi vaan mahollista \|O

 

Naps! Oli mukavaa lukea mielipiteitäsi asiasta. Fiksuja sellaisia. Ei ole mitään lisättävää. Kärsivällisyyttä vain vanhemmille ja katsokaa itseänne useammin peiliin ja huoltakaa itseänne fyysisesti ja henkisesti. Muistakaa halia läheisiänne usein!!! :xmas:

 

Täytyy myöntää, että 4-v-uhma on saanut mut huutamaan yhä useammin tytölleni. Joskus yksinkertaisesti ei jaksa. Mutta olen huomannut, että huudon jälkeen jos ei keskustele lapsen kanssa huutamiseen johtaneista syistä, lapselle jää pitkäksi aikaa paha mieli (ja siitä minulle vielä pahempi mieli). Mutta jos kaymme huudon syyt heti läpi (lapset eivät ole tyhmiä!!!), on molemmilla mieli parempi ja anteeksipyynnöt tulevat suoraan molempien sydämestä. Eli kertokaa lapsellenne miksi huudatte (väsymys, masennus, turhautuminen....) ja miettikää yhdessä miten tilanteet saisi kierrettyä. Eivät lapset kuitenkaan huutamisesta rikki mene tai ei heistä sen "huonompi" lapsia tule isona. Huutamista vähän, rakastamista paljon

 

\

Täytyy myöntää, että 4-v-uhma on saanut mut huutamaan yhä useammin tytölleni. Joskus yksinkertaisesti ei jaksa. Mutta olen huomannut, että huudon jälkeen jos ei keskustele lapsen kanssa huutamiseen johtaneista syistä, lapselle jää pitkäksi aikaa paha mieli (ja siitä minulle vielä pahempi mieli). Mutta jos kaymme huudon syyt heti läpi (lapset eivät ole tyhmiä!!!), on molemmilla mieli parempi ja anteeksipyynnöt tulevat suoraan molempien sydämestä. Eli kertokaa lapsellenne miksi huudatte (väsymys, masennus, turhautuminen....) ja miettikää yhdessä miten tilanteet saisi kierrettyä. Eivät lapset kuitenkaan huutamisesta rikki mene tai ei heistä sen "huonompi" lapsia tule isona. Huutamista vähän, rakastamista paljon

Aivan! Samaa mieltä ja näin myös meillä. Huudan ensin, sitten kun on pahimmat höyryt tulleet ulos, sanon, että äiti on väsynyt, enkä jaksa teidän tappelua, kiukuttelua tms. Lapset ovat jo oppineet, että nyt on tosi kyseessä ja yleensä rauhottuvat. Tietysti, jos huutaa usein, niin eihän tälläinen tehoaisi. Olen pitkäpinnainen, onneksi! Illalla väsyneenä, sitä odottaa jo omaa 1/2 - 1 tuntistaan, että ei jaksa kaikenmaailman vetkuiluja, niin silloin sattaa pinna palaa. Kuitenkin lapset nukahtavat aina lempeisiin hyvän yön toivotuksiin ja tietoisina siitä, että äiti rakastaa heitä.

 

Meidän perheessä on 12v tyttö ja kohta 7v adhd poika.Oltiin keväällä pojan kanssa perhekoulu popissa suositus saatiin lastenlinnasta.Ei ole sen jälkeen meidän perheessä huudettu eikä pahemmin muutenkaan ennen kevättäkään. Paljon saimme eväitä ja oppia siellä(tarkoitettu adhd/muuten ylivilkkaille lapsille joilla diagnoosi epäselvä)Jos poikamme koettelee hermojamme ollaan käytetty miettimisjakkaraa johon menee istumaan hän saattaa protestoida mutta istuu siinä ja kun mikään ei auta hän lopulta huomaa että huuto,jalkojen tömistely ei tehoa niin rauhoittuu siinä.Meillä on ehdottomasti kielletty että toista ei saa lyödä hän kun yrittää suuttuessaan siskoa läppästä silloin joutuu heti istumaan.Isompi lapsemme jos suuttuu niin ei se huutaminen auta ollenkaan vaan enemmän pistäisi pökkyä pesään oon sanonu silloin tytölle että ole hyvä ja mene huoneeseesi mun ei tartte kuulla tommosta.Ja se on menny perille.Aina on perusteltu lapsillemme miksi niin ei saa tehdä tai miksi äiti/isä on vihainen ja pojallemme vielä tehostettu pcs-kuvin ja tukiviittomin että äiti on nyt vihainen ja ei pidä tuosta käytöksestä.Kyllä hän on silloin ymmärtänyt.Minulle on lapsena jouduttu huutamaan,sekä on ollut kotiarestia,vihtaakin oon saanu nyt aikuisena on juteltu äidin kanssa ja että viisaamminkin olisi voinut toimia mutta kun he ovat saaneet vanhanaikaisen kasvatuksen niin sitä helposti tekee omien vanhempiensa virheet ja äiti on kovasti etsinyt tietoa miten toimitaan adhdlapsen kanssa ja ymmärtää ihan eri tavalla paremmin kuin aikoinaan minun kohdallani.Ei se huutaminen auta ollenkaan enemmän lisää vaan kapinointia lapsessa ja hän isompana huomaa että kun hänellekkin on huudettu niin se on oikein hänkin tekee niin.Meillä lapset tottelee ja käyttäytyy ihan eri tavalla kuin esim.vuosi sitten kiitos perhekoulu popin

 

On sitä joitain kertoja tullu ääntä korotettua, vaikka yleensä riittää vakavammin sanonuttu nimi ja sormi koholla!
Meillä on sitä EItä yritetty sillai välttää, että on kielletty vaan tosissaan tärkeät jutut eli ei saa lyödä eikä raapia, eikä koirankakkaa ottaa maasta ja sen semmosta. Kotona kirjahylly on täynnä kirjoja ja lehtiä eikä ne enää sieltä "itsekseen" lähde pois. Kaikki semmoset turhat kamat hyllyn päältä, jotka vois mennä rikki ja satuttaa, on nosteltu pois, sillä vaikka niihin ei kosketakkaan kun äiti on kieltänyt, niin josku ihan takuulla tekee mieli vähän mennä hiplailemaan, ja sitten voikin tulla iso vahinko.
Kyllä sitä eitä pitää käyttää, mutta minun mielestä tosissaan vain sellasissa "tosissaan tärkeissä" jutuissa.
Poika on rasavilli ja välillä uhmassa, mutta silti mun mielestä kiltti...