Lapsella outoja "kohtauksia"

  • Viestiketjun aloittaja huoli
  • Ensimmäinen viesti
huoli
6 vuotias kertoi että pyörryttää, päässä kohisee ja kädet on liian isot, näitä olotiloja tulee silloin tällöin, mistä ihmeestä voisi johtua? kohtaus menee kyllä ohi melko nopeasti.
 
Viereas
Lasten migreeniin liittyy joskus noita illuusioita esim juuri koon tai äänten vääristymiä tai ajan nopeutumista. Joskushan lasten migreenilohtsukset on alkuun vain pahoinvointia ja erilaisia aurapireita ja päänsärky tulee kohtauksiin mukaan vasta myöhemmin.
Ainakin jos jommalla kummalla vanhemmalla on migreeniä niin sitä se vois olla. Toki lääkärin tutkimus ja ainakin verenpaineen ja hemoglobiinin mittaus on tarpeen.
 
Vierass
Migreenin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös allergioihin. Sekin on hyvä muistaa, että migreenissä ei välttämättä ole päänsärkyä. Omalla 6-vuotiaallani oli outoja kohtauksia. Hän sai ensin epilepsia-diagnoosin, mutta myöhemmin päänsärkyjen ilmestyessä ja epilepsialääkkeen toimimattomuuden vuoksi saatiin selville, että kyseessä oli allergioista (siitepöly- ja eläinallergiat) johtuva migreeni.
 
"jaahas"
Meillä vastaavat olivat epilepsian oireita, selvisi kun tuli eka sekeämpi kohtaus. Lapsella "happiloppui", päässä humisi, huimasi, hahmotuskyky ei ollut normaali. Toisaalta, voivat hyvin olla myös migreenin oireita, samoin kuin jostakin johtuvan tilapäisen hapenpuutteen tai määrän poikkavuus (allergia, astma, hypervantilaatio, rytmihäiriö jne). Käy lapsen kanssa lääkärissä, mutta voi olla hyvinkin vaaratonta, joten älä panikoi tai odota kaikkea pahinta.
 
"paula"

Mulle tulee migreeni lisäaieista, glutamaateista, eikä muusta. Mitä lallergioita tarkoitat? Siitepölyt eivä vaikuta mitenkään. Ikinä ennen en ole kuullut tuota, mutta ei ole moni kuullut, että niistä glutamaateista tulehtuu suolisto. Kuvittelin joskus, että se johtuu usein niistä lääkkeistä, mitä migreeniin on määrätty - itse kun en ole ensimmäistäkään satsia ostanut, vaikka neljä kertaa on määrätty.

Kysymyksiä tosiaan on paljon, joihin ei aina kukaan koskaan saa vastausta:
ipaa keskustelut • Näytä vastaamattomat viestit
 
"paula"
sh
Niinkuin näistäkin vastauksista huomaa, niin lasta näkemättä on mahdoton sanoa mikä voi olla kyseessä. Varaa lapselle aika hyvältä lastenlääkäriltä ja pyydä kunnon tutkimukset, kouluterveydenhoitajan ajan odottaminen vie vaan turhaan aikaa, häneltä saat korkeintaan labralähetteen ja verenpainemittauksen, mutta diagnoosin tekee kuitenkin lääkäri.
 
vierailija
Meillä vastaavat olivat epilepsian oireita, selvisi kun tuli eka sekeämpi kohtaus. Lapsella "happiloppui", päässä humisi, huimasi, hahmotuskyky ei ollut normaali. Toisaalta, voivat hyvin olla myös migreenin oireita, samoin kuin jostakin johtuvan tilapäisen hapenpuutteen tai määrän poikkavuus (allergia, astma, hypervantilaatio, rytmihäiriö jne). Käy lapsen kanssa lääkärissä, mutta voi olla hyvinkin vaaratonta, joten älä panikoi tai odota kaikkea pahinta.
söi kö sellakkaa jossain muodossa?
 
Yhteistyössä