Laitoin kirjekuoreen ehkä väärän paikkakunnan, meneekö silti perille postinumeron ollessa oikein?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vieras."

Vieras
Kävin postissa ja sieltä lähdettyäni alkoi vaivaamaan että laitoinkohan paikkakunnan nimen väärin. Kyseessä paikkakunta jonka voi nimen perusteella helposti sekoittaa toiseen (esim. Kauhajoki ja Kauhava.) Postinumero oli kuitenkin varmasti oikein. Kumpaa postinjakelijat katsovat ensisijaisesti, paikan nimeä vai postinumeroa?
 
Jos postinumero on väätin, harhailee viikon, joten uskon, että numeroilla pelaavat.

Aikoinaan opiskellessani Ruukon maatalousoppilaitoksessa ja plin kirjeenvaihdossa nykyisen vaimoni kanssa, olivat nerokkaasti kerran vaihtaneet postitoimistossa postitoimipaikan ja postinumeron. Posti koululle oli joskus vuosikymmen aiemmin kulkenut sitä reittiä. Kirje tuli perille viikkojen kuluttua. Kuoresta/käsialasta näki että mikä oli lähettäjän laittama osoite. Että tällaistkin Suomessa viimevuosituhannella.
 
Hei!

Posti pyrkii toimittamaan lähetykset perille pienistä osoitevirheistä huolimatta. Niistä koituu usein pientä viivästystä ja ellei oikeaa vastaanottajaa ole mahdollista lähetyksen merkinnäistä päätellä, ne palautetaan lähettäjille.

Tässä tapauksessa kirje löytänee kyllä perille.
Toivomme, että voit olla palveluumme tyytyväinen.

T: Postin asiakaspalvelu
 

Yhteistyössä