Laitanpa tännekin, tukea tarvittais

exän kanssa lasten tapaamisista. Hällä kun on uusi avokki, niin lasten tapaamiset on tässä pikkuhiljaa jääneet unholaan. Tämän vuoden puolella on pitänyt lapsia hurjat 3 kertaa! Kysyin sit miten meinaa kesälomillaan pitää, niin vastaukseksi tuli yhden yön. Mulla kilahti ja tosissaanki kilahti!!!!
Pyysin exältä yksinhuoltajuutta ja sen aikoo minulle antaa, sitä ennen aikoi kuitenkin tehdä minusta lastensuojeluilmoituksen, kun olen hänen mukaansa alkoholisti! Siis joopa joo, ei enää muuta keksi kunhan jotakin vaikeutta saa ja mielipahaa aikaan. Mun tekis mieli kuristaa se ihminen!
Olen yrittänyt puhua miltä lapsista tuntuu, kun eivät enää näe isäänsä samaan tapaan kuin ovat tottuneet, mutta ei se ymmärrä. Suhtautuu asiaan niin, että MINÄ olen vain vailla lapsenlikkaa! Kaikkeni olen tehnyt, että isä tapaisi lapsiaan enemmän, mutta voimani eivät enää riitä. Olen alkanut jo jopa miettimään, etten päästä enää lapsia niille vähäisillekään tapaamisille, unohtaisivat nopeampaa koko turjakkeen! Mietin vaan miten tästä eteenpäin.
 
Meillä oli aika samanlainen tilanne, isä ei ottanu lapsia ku tosi harvoin. Sitte vaan ajattelin, että antaa olla, ei oo mun tehtäväni sitä saada lapsia ottamaan. Välillä oli monta kuukautta, ettei lapset ollu sielä ollenkaan, mutta sitte alkoi isäkin miettimään, ku lapset jäi kerran sinne itkien ja nyt tapaamiset on taas menny hyvin. Tuommonen perään soittelu ja kysely vaan pahentaa asiaa, ex:kin kuvitteli, että mun pitää päästä ryyppäämään... Ja uhkas myös tuolla alkoholisti ilmoituksella. Toivottavasti teilläkin asiat selkiytyy :hug:
 
oon kuvitellu että sellainen alkoholismi pystyttäisiin toteamaan verikokeilla (tai miten ne nyt maksaa tutkiikaan?). jos sulla ei kerran ole ko. ongelmaa niin äkkiäkös sen verikokeella todistaa!

korjatkaa jos oon väärässä!
 
aaaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:32 homelitoosa kirjoitti:

Tällainen verikoe on tarkoitettu alkoholin suurkulutuksen toteamiseen:
http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/tutkimukset.asp?id=10095&char=d
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:32 homelitoosa kirjoitti:
oon kuvitellu että sellainen alkoholismi pystyttäisiin toteamaan verikokeilla (tai miten ne nyt maksaa tutkiikaan?). jos sulla ei kerran ole ko. ongelmaa niin äkkiäkös sen verikokeella todistaa!

korjatkaa jos oon väärässä!

Ei ole ongelmaa. En näe kuitenkaan mitään syytä todistella exälleni yhtään mitään. Seuraavaksi keksii jotain muuta. Hänen uhkailuihinsa en aio lähteä mukaan. Sanoinki hälle, että siitä vaan tee ilmoitus jos se oloasi helpottaa.
 
toi on niin hirveää ja kun isää ei valitettavasti voi pakottaa tapaamaan lapsiaan. meillä isä tapaa lapsia nykyään aika harvoin elämäntilanteensa vuoksi. kyllähän minä sen ymmärrän, mutta ei nuo lapset. esikoinen itkee isänsä perään harvase ilta ja jos siitä isälle mainitsen niin hän suuttuu. en jaksa enää lapsia isälle enää tarjota, ottakoon sitten itse yhteyttä jos sattuu kiinostamaan. :/
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:50 nöppönen kirjoitti:
toi on niin hirveää ja kun isää ei valitettavasti voi pakottaa tapaamaan lapsiaan. meillä isä tapaa lapsia nykyään aika harvoin elämäntilanteensa vuoksi. kyllähän minä sen ymmärrän, mutta ei nuo lapset. esikoinen itkee isänsä perään harvase ilta ja jos siitä isälle mainitsen niin hän suuttuu. en jaksa enää lapsia isälle enää tarjota, ottakoon sitten itse yhteyttä jos sattuu kiinostamaan. :/

:hug: Sanopa muuta, juuri samanlainen tilanne. Esikoinen itkee, isänsä on hälle niin tärkeä :'( . Ei hän voi ymmärtää sitä miksi isällä ei enää kiinnosta. Aikani puhuin, että isällä on niin paljon töitä, mutta enää en tiedä kannattaako mun jatkaa sitä valehtelua töistä... Ennemmin tai myöhemminhän se lapsille kuitenkin selviää, että kyse on rakkaudesta eikä työstä :/
 
Taitaa olla itsekkyys-idioottius - kohtaus eksälläsi meneillään. Lapset ei ehkä sovi hänestä ja uudesta kumppanista heidän elämäänsä nyt, mutta ehkäpä isä huomaa virheensä jonkin ajan päästä. Kuulostaa ihan uhittelulta tuo ettei enää ollenkaan halua tavata. Toivottavasti tilanne "tasoittuu". Surku käy lapsia, että osaakin mies olla ajattelematon!!

Voimia sulle :heart: .
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 16:03 vieras kirjoitti:
Ja nyt tuli puhelu ettei hän aio enää tavata lapsia ollenkaan
huh huh! en tiedä mitä sanoisin..aivan uskomaton tyyppi! \|O :headwall: ja mitä hallaa tuolla lapsilleen aiheuttaa! voihan se olla et ajan myötä ukko aikuistuu ja tajuaa mitä on tehnyt, mutta sitten eivät lapset enää halua olla isänsä seurassa. voimia sinulle! rekkaudu ja laita yy:tä jos haluat jutella lisää. ja sen vielä haluan sanoa et mitä ihmettä joku nainen näkee tuollaisessa joka hylkää lapsensa.. varsinkin jos itse haluaa joskus lapsia! :headwall: :headwall:
 
Yhteistyössä