Laiska mies

Mieheni jäi työttömäksi syksyllä firman lopettaessa toimintansa. Olin itse hoitovapaalla, mutta minun oli pakko keskeyttää se ja lähteä töihin. Teen tarkkuutta vaativaa toimistotyötä ja olen illalla monesti todella väsynyt.
Kun tulen kotiin, mies ei ole tiskannut, ei siivonnut. Monesti odottaa, että veisin lapsen ulos leikkikentälle, että saisi omaa aikaa.
Olen niin pohjattoman väsynyt. Työ on stressaavaa ja ilmapiiri töissä huono. Muutenkin on jo pinna kireällä, että pitää heti töistä tullessa täyttää tiskikonetta ja alkaa leikkiä lapsen kanssa.

Viikonloput menee siihen, että kannan mattoja ulos ja siivoan ja leivon pakkaseen pullaa ja teen ruokia seuraavalle viikolle. Olen niin pohjattoman väsynyt, että iltaisin en jaksaisi muuta kuin itkeä.
Mies siihen vielä päälle valittaa, että en huomioi häntä tarpeeksi. Kun illalla lapsi menee nukkumaan, haluaisin vain köllähtää sohvalle ja katsoa telkkaria.

Minä en ymmärrä, miksi hän ei voi päivän aikana edes tiskiä laittaa koneeseen ja imuroida joskus. Hänellä olisi koko päivä aikaa. Mutta aika tuntuu kuluvan kivojen kavereiden seurassa erilaisilla foorumeilla. Kun tulen töistä kotiin niin *hups*, huomataan, että mitään ei ole saatu aikaiseksi. Joten minun pitäisi heti alkaa imuroimaan ja siivoamaan.

Miten teillä muut, joilla on mies kotona? Miten saisin miehen tajuamaan, että voisi tehdä päivän aikana jotain,
 
Oonanäiti83
Älä siivoa....tuli vaan mieleen et enemmän miehes on kotona...kyllä silläkin jossain vaiheessa alkaa ärsyttään sekaisuus ja astiat... se oppii että sinä teet kaiken niin sit se ei tee ainaskaan...leiki lapses kanssa mut älä siivoa...kato kuinka kauan jaksaa olla pa"""n keskellä...tämä on mun neuvo...

oma mies kyllä siivoaa ja touhuaa...=)

voimia sulle!! :heart:
 
Maarit
Onpa vastuuntunnotonta. Tee selväksi, että et jaksaisi töiden jälkeen heti tehdä toista työpäivää. Monesti miehet ovat tottuneet siihen, että naiset tekevät kaiken ja odottavat samaa silloinkin kun ovat työttömänä.

Itse nostaisin seinälle tuollaisen lurjakkeen. Onneksi oma mies tekee kotitöitä ja on lapsen kanssa.
 
Eikös se ois reiluu et miten sinä menettelit kotona ollessasi kuuluu myös miehes hoitaa asiat nyt niin.Itte oon sitä mieltä et koti hommat yhtä raskaita kun työssä käydessä.ja kotona oot kuitenki 24tuntii töissä vaan 8tuntii.
 
Ätyliini
Mutta lopeta stressaaminen niiden kotihommien takia ja tee vain pakollinen. Eli ei kait se leipominen ihan välttämötöntä ole ja imurointi varmaan riittää siitä siivouksesta tee vaikka kuukausittain sitten parempi siivous. Olisiko sinulla vain jäänyt sellainen ylikierros päälle noiden kotihommien takia. Teeppä niin että lähdet itse illalla sen lapsen kanssa sinne puistoon, siinä se hermo lepää ja saa ulkoilmaa. Tietysti hieman vaikea samaistua kun meillä mies tekee kyllä ihan kaikkea kotona ja pyytämättä, lasten kanssa hän on aivan huippu leikkimään ja tekee sitten todella herkullista ruokaa.

 
Voi kurja mikä tilanne. Mä en katselisi kyllä. Olen sitä mieltä, että kotona oleva vanhempi hoitaa kodin, oli se sitten kumpi tahansa: toki jos puolison työ sallii, niin vapaa-ajalla (iltaisin viikonloppuisin) hommat hoidetaan puoliksi. Mutta pääpiirteittäin: ei tämä kotona olo oikeasti ihan niin rankkaa sentään ole, ettei kotihommia jaksaisi tehdä. :whistle: Vapaa-ajan ymmärrän kyllä, että sitä haluaa ilman lasta/lapsia, mutta eikö senkin voisi hoitaa yhdessä sopimalla sun kanssa kuinka sulle myös sopii? Mä sanoisin suoraan päin naamaa mitä mieltä olen: ja olen itseasiassa sanonutkin omalle miehelleni (joskaan ei ole koti-isänä, mutta muissa merkeissä) : ei tuollainen vetele. Pistätä kova kovaa vasten vaan. :hug:
 
a-k79
no mulla oli mies kans puoli vuotta kotona ja mä itse töissä eikä tehnyt yhtään mitään.. mut ei mua se stressaa ku itse olen yötyössä ja päivät kuitenkin kotona, mut jos olisin samas tilantees ku sinä että päivisin 8h töissä ja äijä kotona niin aivan varmasti sais tehdä normaalit päivähommat eli tiskit ja ruuat.. Itse en anna miehen pyykinpesukoneeseen koskea, mut imuroi kyllä välillä.. ja pistää tiskit koneeseen (nyt tällä hetkellä ei ole kyl)..
Mut jos on päivät kotona niin pistä äijä töihin tai ovesta ulos tavaroineen..
 
Äiti -64
Jospa hän ei itse hoksaa, että pitäisi tehdä kotitöitä. Jospa hänen mielestään kaikki ovat ihan kunnossa. Laita lappu mitä minäkin päivänä pitää tehdä. Onhan se härkiä, mutta oiskohan siitä apua.
 
Meiju
työssä käynti ja pieni lapsi on tosi raskas yhdistelmä jos työilmapiiri lisäksi huono. meillä ollut tilanne, että menin töihin äitiysloman jälkeen ja mies kotona. kaikki siivoukset kuuluivat hänelle. yleensä ruoanlaitto ja kaupassakäynti myös. lapsen kanssa halusin esim. viikonloppuna viettää aikaa ja iltaisin, ja jos mies ei ollut lapsen kanssa saanut siivottua sai sitten tehdä suursiivouksen kun minä olin lapsen kanssa.

joskus minäkin kävin töiden jälkeen lapsen kanssa kaupassa lähikaupassa ja ostin ruokaa josta pidän ja valmistin joskus ruoan. mutta omasta halusta jos huvitti. jos väsynyt töiden jälkeen niin mies kyllä sai laittaa ruoan. jos hän olisi valittanut väsymystä niin olisin kyllä hyvin voinut syödä voileipiäkin kun töissäkin söin lämpimän ruoan eikä lapsikaan kuole jos joskus harvoin purkkiruokaa syö. mutta ei muistaakseni koskaan tullut riitaa mistään tuollaisesta. mies teki enempi kuin pyysin ja minäkin tottakai mielelläni kävin lapsen kanssa iltaisin kävelyllä ym, että mieskin joskus sai vapaa-aikaa.

vaikutat tosi väsyneeltä. nyt pistät siihen äijään vipinää. teet sille listan töistä. pullanleivonta ym. on meidän isä opetellut myös kun oli työttömänä vähän aikaa, minä töissä ja raskaana lisäksi joten en oikein jaksanut mitään muuta kuin työn ja pienen lapsen kanssa olla sitten kotona.
nyt vaikka olen kotona vuorostani ja mies töis niin täytyy kyllä myöntää että mies auttaa mua nyt siivoomisessa. lapsia enemmän myös nyt ja enempi töitä kotona. mutta kyllä sitä ruoka yleensä oottaa ja aamupäivästä siivoan mut kun kuopus ehtii tosi äkkiä saada taaas paikat uuteen järjestykseen, joten joudutaan molemmat illallakin tehdä työpäivää...

en mäkään mikään kone kuitenkaan oo. kyl on oikeus olla väsynyt ja sanoa et syödään voileipaa tai purkista joskus.

Mutta sano miehelles että oot poikki. tee sille lista töistä (mun suurpiirteinen lista):

8. aamupalan laitto lapsille ja jälkien siivous
9 -10 siivousta, puhtaan pyykin laittamista kaappeihin, imurointia, ym ym
10-11 ulkona lasten kaa
11-12 ruoan laitto lapsille ja syönti (mies voisi viikonloppuna tehdä ruokia, tai iltaruokaa tehdä reilusti)

12-13 päiväuniaika, jolloin saa levätä tai siivota tai opiskella ym

13 leikkii lasten kaa

14 välipala
.... no joo, tajuut kuvion..

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2004 klo 12:56 NeitiNasu kirjoitti:
Voi kurja mikä tilanne. Mä en katselisi kyllä. Olen sitä mieltä, että kotona oleva vanhempi hoitaa kodin, oli se sitten kumpi tahansa: toki jos puolison työ sallii, niin vapaa-ajalla (iltaisin viikonloppuisin) hommat hoidetaan puoliksi. Mutta pääpiirteittäin: ei tämä kotona olo oikeasti ihan niin rankkaa sentään ole, ettei kotihommia jaksaisi tehdä. :whistle:

Onneks mun mies katselee mua, vaikka en ole välillä kotihommia jaksanut tehdä... Kun valvoo välillä yön pojan kanssa, sitä mielellään vaan lepää päivän. Ruoan olen tehnyt päivittäin, mutta muut hommat on useimmiten jäänyt. Että kyllä se kotona olo voi olla rankkaakin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.12.2004 klo 10:00 Katti kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2004 klo 12:56 NeitiNasu kirjoitti:
Voi kurja mikä tilanne. Mä en katselisi kyllä. Olen sitä mieltä, että kotona oleva vanhempi hoitaa kodin, oli se sitten kumpi tahansa: toki jos puolison työ sallii, niin vapaa-ajalla (iltaisin viikonloppuisin) hommat hoidetaan puoliksi. Mutta pääpiirteittäin: ei tämä kotona olo oikeasti ihan niin rankkaa sentään ole, ettei kotihommia jaksaisi tehdä. :whistle:

Onneks mun mies katselee mua, vaikka en ole välillä kotihommia jaksanut tehdä... Kun valvoo välillä yön pojan kanssa, sitä mielellään vaan lepää päivän. Ruoan olen tehnyt päivittäin, mutta muut hommat on useimmiten jäänyt. Että kyllä se kotona olo voi olla rankkaakin.
Kyllä se on asenteesta kiinni. Väsynyt myönnän lapsen kanssa olleeni, mutta rankaksi ei sitä voi sanoa. Ja jatkuva hommien tekeättä jättö on eriasia kuin se ettei ikinä mitään. Turha sun yrittää taas vääristellä sanojani. ;)
 
jyräys
Miehen neuvo: jätä se "omanonnensa nojaan". Laita ruokaa vaan lapsille ja siivoa välttämättömät. Älä esimerkiksi pese sen kalsareita jne lainkaan. :kieh: Kyllä mä alkaisin tajuamaan pikkuhiljaa kun olisinkin vain ulkopuolinen.
Tosin mietin että mitäs sit jos sitä ukkoos ei haittais... No, mut toi on väärin jo koko juttu, annat sille vähän käskyä peliin ja ukko hommiin :) Ja voihan sitä selittää järkisyillä sille. (kenelläköhän sitä aikaa olis kotitöitä tehdä)

Jokatapauksessa voimia töihin ja kotiin.
 

Yhteistyössä