Laihdutusohjelmien ruokamäärät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "AnskuK"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"AnskuK"

Vieras
Tarkoitan nyt siis niitä ruokia, joita kuulemma ihmiset näissä ohjelmissa ovat kertoneet syövänsä/pitäneet päiväkirjaa syömisistään, ja jotka sitten kasataan kauhisteltavaksi.

No siis, olenko ainoa, joka ihmettelee sitä, että kuinka valtavia määriä roskaruokaa nää ihmiset omien puheittensa mukaan syö, ja usein eivät kuitenkaan ole mitään valtavan lihavia.

Siis jotenkin vaan ihmetyttää, että kun sitä on itse saanut itsensä lihoamaan ihan kunnolla jo reilusti pienemmälläkin määrällä liikaa ruokaa ja paino nousee vähemmästäkin, niin ei voi kuin ihmetellä, että miten ne ihmiset ei ole paljon lihavampia.
 
Keho ei pysty varastoimaan vuorokauden aikana loputtomia määriä ekstraenergiaa, joten lihomisen kannalta on oikeastaan aika sama syötkä +500 vai +5000 kaloria päivässä yli kulutuksesi. noin kärjistetysti.
 

Yhteistyössä