Laihdutus synttärilahjaksi?

  • Viestiketjun aloittaja Tinka-Riina
  • Ensimmäinen viesti
Tinka-Riina
Eli, nyt kaivataan aikasta paljon tukea ja apua tähän alkuun kaiketi.. :ashamed:
Joku aika sitten mieheni ilmoitti minulle riidan päätteeksi, että minä en todellakaan vastaa häne seksi-ihannettaan. Ei ihme, sillä olen lihonut ihan muodottomaksi nyt toisen lapsemme jälkeen!! En uskalla edes vaalla käydä, mutta kamalat lukemat siellä on, sen tiedän!! :'( :'(
Itseäni nämä kilot vaivaavat myös, varsinkin nyt, kun minulle kerrotaan se totuus jonka jo tiedän. Eihän todellakaan kukaan voi lihavaa ihmistä pitää seksikkäänä?
Pystyn syömään lähes kuinka paljon tahansa, ja se näkyy. Olen miettinyt jopa, että onko minulla jokin syömishäiriö, että en voi olla syömättä. Onko sellaista olemass? :/ Karkkia voisin syödä pitkin päivää, joka päivä...

Ok, nyt sitten olen valvonut öitäkin jo tuon kamalan lauseen takia jonka mieheni minulle laukoi. Olen monet itkut itkenyt, ja nyt on mitta täys.
Mieheni täyttää juuri vuosia, ja päätin antaa hänelle laihtumiseni synttärilahjaksi. :p Olen nyt päättänyt onnistua, ja nythän epäonnistumisen mahdollisuutta ei ole, kun se tulee synttärilahjana.
Aion siis laihduttaa nämä kamalat kiloni pois, itsenikin takia, mutta hänelle ikäänkuin lahjana. Onko ihan älytön ajatus?
Hän ajattelee että olen pahoittanut mieleni tuosta iäksi, mutta aionkin yllättää hänet, ja ilioisena ilmoittaa että aion laihduttaa ja se alkakoon nyt!! =) =)

Antakaahan neuvoja aloittelijalle. Älkääkä sanoko vaan että mene painonvartioihin tai käyt kutrin sivuilla. Ei sellasia, vaan ihan siis kunnon käytännön tapoja jotka olette havainneet hyviksi.
 
Liiku, liiku,liiku ja juo vettä. Syö-vähän kerrallaan, usein ja paljon kasviksia. Mielitekoon xylitol-purkkaa, hampaiden pesua ja kuppi kahvia tai teetä. Ja ennen kaikkea, tee se itsesi vuoksi. Hienoa, jos lahjaksi antaminen lisää motivaatiota, mutta muista aina, teet sen itsesi vuoksi.

Palkitse itsesi onnistumisesta, mutta älä ruoalla.

:headwall: Niinpä, helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa.

t: toista päivää laihiksella oleva
 
minä syön "laihdutuskeittoa", sellaista on kaupassa maitotiskillä ja siinä on vain 9 kcal / 100 g. tuota kun laittaa puuron joukkoon tai syö sellaisenaan niin saa jotain makeaa, mutta kaloreita tulee todella vähän.

keiju
 
MUN mielestä on todella väärin laihduttaa toista varten, jos puoliso ei pidä toisen ulkonäöstä niin sitten on suhteessa jo jotain muutakin vialla... Tosin jos hän on samanlainen kuin oma ukkokultani niin hän ei sanomisellaan mitää vakavaa tarkoita, vaan sanoo sen vaan loukatakseen riidan aikana..

Meillä homma meni niin että sovittiin kun pääsen ihannepainooni niin teemme kolmannen lapsen.. Terveellisempi minulle ja mukava kannustin! Olen jo muutaman vuoden pyöriskellyt vauvakuumeessa joten eiköhän nyt se päämäärä taoiteta, ennemmin tai myöhemmin!

Olen nyt vajaa 3kk ollut painonvartioitten pisteillä ja -10kg! Tosin tää viikko on taas menny heikosti kun on kaikki maistunu enemmän kun hyvälle et varmaan on jo 3kg plussaa..

Tervetuloa tuohon meidän kilopinoon jonka taas maanantai aamuna laitan, tai nirzu vois laittaa (meen kuuteen töihin..)Sinne ilmoitetaan aina viikon välein pudotukset tai painon nousut ja haetaan kannustusta kanssasisarilta!
Hyvä on tietty laittaa kanssa miten paljon aikoo pudottaa! Mulla itellä on vielä tuo parikymmentä jäljellä :ashamed:
 

Yhteistyössä