Lahtaajien lakko niistää BKT:sta prosentin ja kasvattaa työttömien armeijaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lepsa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

lepsa

Tunnettu jäsen
22.09.2008
5 196
92
48
PTT: Ahtaajalakon venyminen voi viedä talouskasvusta prosentin
18.3.2010 11:05 | Päivitetty: 18.3.2010 11:27
A A Heikki Arola

Kirjoittaja on taloustoimittaja.

Sähköposti Heikki Arola
Helsingin Sanomat

Pellervon taloustutkimus lietsoo uudessa suhdannekatsauksessaan toiveikkuutta. Tutkijat katsovat, että huolimatta julkisen talouden ongelmista aihetta suureen synkkyyteen ei ole.

PTT ennustaa, että tänä vuonna nähdään melko reippaita kasvulukuja, ainakin väliaikaisesti. Tänä johtuu sekä viime vuoden alhaisesta vertailutasosta että maailmantaloudessa alkaneesta elpymisestä.


PTT ennustaa kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 3,2 prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia.

Teollisuuden uusien tilausten määrä kääntyi viime vuoden lopulla jo kasvuun, ja raportti ennakoi, että maailmantalouden kipuaminen vauhdittaa Suomen viennin kasvua varsinkin tänä vuonna.

Vientivetoisen teollisuustuotannon kasvun odotetaan kuitenkin hidastuvan jo ensi vuonna.


Ahtaajien lakon arvioidaan vähentäneen tuotantoa tähän mennessä vuositasolla pari prosentin kymmenystä. Jatkuessaan vähennys voisi olla 0,5-1 prosenttia.

Työttömyyden kasvun tutkimuslaitos ennustaa hidastuvan tänä vuonna ja alhaisista palkankorotuksista huolimatta tulot kehittyvät kotitalouksilla kohtuullisesti. Viime syksyn palkankorotukset vaikuttavat edelleen kuluvan vuoden tulojen kasvuun.

Palkansaajien tuloverotukseen ei ole tulossa kiristyksiä, sillä kuntaveroprosentin korotusten vaikutus kompensoituu ansiotulovähennysten nostolla.
 
Voi hitto kun työnantajat ei ymmärrä antaa periksi, tämä lakko olis kestänyt päivän tai sitä ei olis tullutkaan jos työnantajapuoli välittäisi vähääkään suomalaisten hyvinvoinnista.
 

Yhteistyössä