Läheisellä mielenterveysongelma

[Villivadelma]

Kaipailisin vertaistukea mielenterveyspotilaiden lähiomaisilta. Itselläni seuraavanlainen tilanne: siskolla todettiin noin vuosi sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö. On ennenkin ollut tosi ailahtelevainen ja omapäinen ja murrosiässä vanhempani olivat ihan helisemässä, peruskilttejä ja rauhallisia ihmisiä kun itse ovat. Sisko on kyllä tietyllä tavalla peruskiltti itsekin eli ei ole tehnyt mitään ihan kauheita töppäyksiä nuorena (ei esim. ole kokeillut huumeita tai varastanut) mutta kiristi teininä vanhempia useinkin uhkailemalla kotoa karkaamisella, itsemurhalla tms. jos ei saanut kaikkea mitä halusi ja vanhemmat eivät uskaltaneet ottaa riskiä ja taipuivat aina. Sisko valittaa myös kärsivänsä huonosta itsetunnosta ja se on kuulemma minun vikani kun lapsena olin niin paljon häntä parempi kaikessa, toisaalta vanhempani nimenomaan välttivät kehumasta minua mistään ettei siskolle tulisi paha mieli ja sisko sai esim. rahaa jos kokeista tuli kasi kun minä en saanut kympeistäkään mitään. Siskon läksyihin ja koulumenestykseen myös kiinnitettiin paljon huomiota, huolehdittiin, tuettiin ja tsempattiin kun taas minä sain pärjätä omin nokin. Toisaalta tuntuu että sisko ei koskaan ole edes halunnut olla hyvä missään koska sittenhän häneltä odotettaisiin enemmän. Jättää paljon asioita puolitiehen tai purkaa jo tekemäänsä koska siitä ei muka kumminkaan tulisi riittävän hyvä, hengaa tarkoituksella sellaisten tyyppien kanssa joilla menee vielä huonommin, halveksii avoimesti korkeaa koulutusta ja kultturelleja harrastuksia, valitsee poikakavereikseen mieluiten tyyppejä joilla on jo valmiiksi päihdeongelmia, rikosrekisteri tai ihmissuhdesotkuja.

Vaikeasta murrosiästä huolimatta sisko kirjoitti ylioppilaaksi ja sai opiskelupaikan mutta tuli sitten tahallisesti raskaaksi silloiselle poikakaverilleen. Pojalla oli päihdeongelma, pikkurikostaustaa eikä mitään haluja perheenperustamiseen saati töihinmenoon. Sisko uskoi kuitenkin että lapsen saaminen muuttaisi kaiken. No, ei yllättäen muuttanut ja suhde päättyi siihen paikkaan. Vanhempani saivat tietysti hepulit mutta eivät voineet siskoa oman onnensa nojaan jättää vaan hommasivat tälle asunnon, tukivat rahallisesti ja auttoivat lapsen hoidossa todella paljon niin että sisko sai opiskeltua. Pienoiseksi yllätykseksi sisko sai kuin saikin valmistuttua ja töitäkin löytyi ja uusi miesystävä jonka kanssa hän päätyi hyvin lyhyen seurustelun päätteeksi naimisiin ja tuli raskaaksi. Pari vuotta meni ihan hyvin, oli ihan ookoo asunto ja asiat kunnossa. Sitten siskoa alkoi tympimään. Piti saada muutosta elämään. Mies kilttinä ei osannut sanoa vastaankaan. Sisko ihastui vanhaan täysremonttia kaipaavaan puutaloon ja painosti miehen asunnonvaihtoon ja vanhempani lainantakaajiksi - minä onneksi pysyin lujana ja kieltäydyin vaikka sisko vaatimalla vaati.

Alkuun sisko oli tosi ihastunut uuteen kotiinsa ja sinne piti hankkia lemmikkieläimiä ja perustaa puutarhaa ja vaikka mitä. Kaikkeen tähän meni niin paljon aikaa ettei sisko halunnut mennä enää töihin vaan halusi jäädä kotihoidontuelle. Mies joutui puurtamaan pitkää päivää maksaakseen lainat ja elämisen eikä sitten tietysti jaksanut iltaisin enää tehdä remonttia eikä leikkiä lasten kanssa mistä sisko suivaantui. Sisko myös osteli miehen rahoilla surutta mitä mieli ja laskut jäivät maksamatta. Lopulta sisko alkoi myös käydä tavattoman mustasukkaiseksi, mies ei olisi saanut tavata enää kavereitaan ja työmatkojenkin todellinen tarkoitus oli muka huorissa käyminen. No, erohan siitä seurasi, mutta yllättäen siskon aloitteesta - mies olisi halunnut jatkaa mutta sisko totesi taas kerran vain kyllästyneensä kaikkeen ja haluavansa muutosta ja siksi erokin piti ottaa hirveällä tohinalla ilman mitään terapiakäyntejä tms.

 

[lljk]

Jos täältä löytäisit paremmin vertaistukea http://www.omaisten.org/keskustelu/index.php?sid=a0bc35808f906da55a159d67ce8d00fd

 

[tiinelli]

Täällä vertaistukea :wave:

Äitini maanisdepressiivinen jolla nykyään jo skitsofrenisiä oireita. Oletko kirjautunut tänne? Laita yv:ä?

Äitini sairaus pilannut minun ja sisarusteni elämää aina ja edelleen pilaa. Äiti on silti äiti vaikka sairas sellainen ja raskasta hänen kanssaan nykyään aina on.

 

[Villivadelma]

No, eron jälkeen sisko sitten tajusi että yhden ihmisen palkka ja aika ei riitäkään talon remontointiin ja lastenhoitoon samalla tavoin kuin kahden ja masentui. Hän alkoi olla paljon töistä pois sairaslomilla, ensin erilaisten särkyjen ja rasitusvammojen vuoksi, sitten burnoutin (vaikka oli ehtinyt olla töissä vain pieniä pätkiä ja työilmapiiri siellä oli valtavan hyvä ja ymmärtäväinen). Vuosi sitten hän jäi pitkälle sairaslomalle ja hakeutui psykiatrille. Siitä alkoivat loputtomat lääkekokeilut joiden seurauksena hän välillä nukkui vuorokaudet läpeensä, välillä oli kuin humalassa, välillä unohteli kaikkea mahdollista. Terapiaa ja kuntotusta ehdotettiin mutta sisko kieltäytyi ja rupesi saamaan paniikkikohtauksia kun niistä edes puhuttiin. Kotiin järjestettiin apua ja lapsille virikehoitopaikat jotta siskolle järjestyisi omaa aikaa. Silti tilanne on vain huonontunut. Nykyään sisko on äkäisempi, impulsiivisempi ja lyhytpinnaisempi kuin koskaan. Lasten ollessa kotona huuto ja riita on jatkuvaa. Vanhempani yrittävät olla avuksi mutta uupuvat kun sisko ei kuuntele mitään neuvoja mutta vaatii vanhempiani auttamaan remontissa, vahtimaan lapsia ja lainaamaan rahaa aina kun sisko vain pyytää. Kiitosta ei silti kuulu vaan sisko mollaa ja syyttää vanhempia jatkuvasti siitä että hänen ongelmasta muka juontavat juurensa onnettomasta lapsuudesta. Omat välit siskoon ovat huonot mikä on kurjaa koska haluaisin olla edes lapsille avuksi mutta aina kun luulen että olemme taas väleissä niin sisko vetää kilarit jostain väärästä sanavalinnasta ja taas ollaan lähtöpisteessä. Käytännössä hän ei siedä mitään neuvomista koska hän kokee sen arvosteluksi, kaikkeen pitäisi vain sanoa että joojoo, varmaan tosi hyvä juttu, kyllä onkin fiksua toimintaa, vaikka näkisi että katastrofi uhkaa. Tällä hetkellä pelottaa omien vanhempien puolesta, heillä on kumminkin jo ikää ja on kamala nähdä heidän ahdistustaan ja pelkoaan lasten puolesta. Sisko vielä tämän hyvin tiedostaa ja käyttää lapsia ihan surutta lyömäaseena eli jos vanhemmat eivät noudata siskon oikkuja niin lapset kärsivät

 

[vieras]

Siskosi sairaus pitää saada ensin rauhoittumaan, ennen kuin alkaa liiaksi psykologisoimaan hänen käytöstään. Vuosi on lyhyt aika vielä (vaikka puhut jo loputtomista lääkekokeiluista?). Jos hänellä on kaksisuuntainen, niin eikö olisi epäloogista, että se ei oireilisi mitenkään? Monen elämä rauhoittuu luonnollisesti sitten, kun lääkitys on saatu kohdalleen ja mahdollisesti terapiassa käyty jonkin aikaa. Yritä olla huolehtimatta liikaa siskosi asioista, koska muuten helposti alat syyllistämään häntä omasta sairaudestaan. Se ei tällä hetkellä auta häntä yhtään. Teillä on ilmeisesti perheessä aika tiivistä kanssakäymistä.

 

[tää vain..]

Siskosi sairaus pitää saada ensin rauhoittumaan, ennen kuin alkaa liiaksi psykologisoimaan hänen käytöstään. Vuosi on lyhyt aika vielä (vaikka puhut jo loputtomista lääkekokeiluista?). Jos hänellä on kaksisuuntainen, niin eikö olisi epäloogista, että se ei oireilisi mitenkään? Monen elämä rauhoittuu luonnollisesti sitten, kun lääkitys on saatu kohdalleen ja mahdollisesti terapiassa käyty jonkin aikaa. Yritä olla huolehtimatta liikaa siskosi asioista, koska muuten helposti alat syyllistämään häntä omasta sairaudestaan. Se ei tällä hetkellä auta häntä yhtään. Teillä on ilmeisesti perheessä aika tiivistä kanssakäymistä.

tsiisus että viisaita sanoja.. ite työskentelen mielenterveysongelmaisten parissa (lähinnä kyllä skitsofreenikoiden mutta kuitenkin) en ois paremmin osannu sanoa...

 

[Villivadelma]

Vieras: tämän vuoden aikana niitä lääkekokeiluja on ehtinyt olemaan jo vaikka kuinka, varmaan kerran kuussa vaihdetaan lääkkeet eikä mikään tunnu parantavan tilannetta. Tuota diagnoosia olen vähän ihmetellyt kun omasta mielestä oireet eivät siihen sovi mutta sisko oli itse "päättänyt" itselleen tuon diagnoosin jo ennen hoitoon hakeutumista ja psykiatri oli samaa mieltä. Terapiaan sisko ei tosiaan ole missään vaiheessa suostunut. Viime aikoina hänellä on myös ollut lisääntyvästi paniikkikohtauksia, jotka kylläkin esiintyvät aina kumman sopivasti silloin kun pitäisi tehdä jotain epämieluista tai puheenaihe kääntyy kiusalliseen suuntaan. Ikinä niitä ei tule silloin kun sisko on vaikka kaverien kanssa viihteellä vaikka olisi mimmoinen ihmisjoukko ympärillä...

Itseä tosiaan huolettaa vanhempien jaksaminen. Tiedän että he ottavat tilanteen tosi raskaasti ja syyllistävät itseään ja ovat vielä sitä sukupolvea jolle ulkopuolisen avun hakeminen on iso häpeä. Siksi he eivät oikein halua myöntääkään että sisko on sairas vaan uskovat sitkeästi että kyse on vain tilapäisestä kriisistä joka menee kyllä ohi kun siskoa loputtomiin vain ymmärretään, paapotaan ja tuetaan. Vaan kun tilanne on kestänyt jo vuosia ja hullummaksi menee

 

[vieras]

Ei voi sanoa ulkopuolisena lääkkeistä sen enempää tietystikään, mutta vaikea uskoa, että hoitava psykiatri siskosi toiveesta niitä muuttaisi turhaan. Jos niitä vaihdetaan, niin varmasti siihen on oikea syy.

Lähinnä se mitä yritin kai sanoa myös, on se, että voi olla tuhoisaa, jos lähimmät ihmiset alkavat identifioimaan itseään mielenterveyspotilaan omaisiksi ja alkavat elämään toisen sairauden kautta. Olen pahoillani, mutta missään lauseessa et ole muistaakseni maininnut siitä, että siskostasi joku tuntuisi pahalta, lähinnä teistä muista.

Sinusta tuntuu pahalta se, että siskoasi joudutaan auttamaan niin paljon. Ainut ratkaisu siihen on kuitenkin se, että vanhempasi ja sinä laitatte avulle rajat. Lopulta se on siskollekin parempi, koska hän saa sellaiset elinolosuhteet, jonka kanssa itse pärjää (esim. asunto talon tilalle tms.). Pitää muistaa, että osa auttamisesta ja huolehtimisesta on aina tavallaan myös vallankäyttöä. Joillekin ihmisille auttaminen on myös keino tuntea itsensä tarpeelliseksi tai paremmaksi. Kannattaa miettiä, mitä on sellaisen liiallisen avun takana, joka ei lopulta vie tilannetta mihinkään.

 

[tää vain...]

Näihin mun (kännisiin kylläkin) ajatuksiin tulee että sun kannattis saada teidän vanhempien ajatukset "kääntymään" ja ymmärtämään että kyse on sairaudesta, jota ei paapominen auta, päin vastoin pahentaa.. Todellisuuden taju siskollas vain "kaikkonee ja kaikkonee".. Ammattiapua siskosi todellakin tarvitsee jotta paraneminen voisi alkaa.. (anteeksi kamalasti, olen vähän humalassa eikä sanat eikä ajatus oikein luista.. )

 

[Kifa]

Tää vain...: sitä minä olen itse tässä viime aikoina yrittänyt, koska tosiaan auttaminen näyttää vievän tilannetta vain pahempaan. Esim. talousasioiden hoito ei siskolta suju enää ollenkaan kun on niin tottunut siihen että voi ensin tuhlata tilin tyhjäksi ja sitten mennä vaatimaan vanhemmilta lisää sillä varjolla että lapsille ei muuten ole ruokaa. Vanhempani eivät kuitenkaan osaa kieltäytyä tai pistää hanttiin koska ovat tosiaan itse niin kilttejä ja sisko uhkailee sitten mm. sillä ettei anna isovanhempien tavata lapsia enää ikinä. Viime aikoina sisko on myös käynyt mustasukkaiseksi minusta ja perheestäni eli vanhempani pitäisi keskittyä vain ja ainoastaan häneen ja jos äitini edes sivulauseessa kertoo mitä minulle kuuluu niin se on osoitus siitä että vanhempia kiinnostavat "vain ja ainoastaan" minun asiani eivätkä he välitä siskosta muka yhtään. Meillä on tosiaan ollut aina hyvin tiivis kontakti suvun ja perheen kesken ja juhlapäiviä on vietetty isolla porukalla, nyt ei tahdo enää tulla niistäkään mitään koska kaikkien pitää istua hiljaa ja kuunnella siskon vuodatuksia. Jos puhutaan jostain muusta niin se on heti loukkaus siskoa kohtaan. Tässä tyyppikuvaus sukutapaamisistamme nykyään:

Yleensä siskon valitus alkaa heti ulko-ovelta, on ollut ihan kamala päivä ja lapset mahdottomia ja päätäkin särkee eikä sisko olisi itse asiassa halunnut tulla ollenkaan. Lapsilla on likaiset arkivaatteet, ei kai voi edellyttää sairaalta ihmiseltä että tämä jaksaisi pestä pyykkiä joka päivä. Ruokapöytään päästessä todetaan että ei ole nälkä ja kaikki tarjolla oleva vaan yököttää. Tunnelma on kireä ja vaivaantunut ja muut yrittävät nolostuneina kehua ruokia ja emäntää parhaansa mukaan. Puheenaiheet liittyvät tiukasti siskoon, tämän lääkityksiin, unettomuuteen, ahdistukseen, väsymykseen ja siihen kun kukaan ei muka ikinä auta. Jossain vaiheessa joku sanoo väistämättä jotain mikä ei ole siskon mieleen ja tämä saa välittömästi "ahdistuskohtauksen". Hän ei kestä tällaista arvostelevaa ilmapiiriä, kotiin on päästävä heti. Lapset raahataan eteiseen, äiti juoksee onnettomana perään kun kahvikin jäi juomatta ja lapsilla jälkkäriä vielä lautasilla. Ei ei, ei voi jäädä, pakko päästä kotiin kun ahdistaa. Ilman lapsia, jos nämä eivät saa tarpeeksi vikkelään vaatteita päälleen tai pistävät hanttiin - isoisä tuokoon autolla perästä. Muut vieraat tuijottavat tyrmistyneenä ja äiti on onneton. Jälkiruoka syödään hiljaisuuden vallitessa.

 

[Villivadelma]

Oho, väärä nimimerkki edellissä viestissä.

 

[tiedän tunteen]

Tuo on niiiin perseestä. Ainoa ratkaisu minkä olen itse keksinyt on se, että elän omaa elämääni.

Vanhempani taas ovat ottaneet linjan, että he eivät voi sanoutua irti kokonaan. Pitävät huolen, että heidän aikuinen lapsi saa asianmukaista hoitoa. Käytännössä tämä on tarkoittanut yksityisen hyvä psykiatrin löytämistä. Kunta ei hoida YTHS:n piiriin kuuluvaa ja YTHS on jumissa. Hyvän yksityisen psykiatrin löytyminen on hieman helpottanutkin tilannetta. Vanhemmat pitävät myös huolen, että heidän lapsi ei kuole nälkään. Eli täyttävät jääkaapin. Eivät anna rahaa, ettei raha mene viinaan. Vanhempiani ovat myös tehneet linjanvedon siinä, että pitävät itsestään ja omasta ajastaan huolta. Eli niin, että ei jaksa auttaa muita jos ei itse voi hyvin. Mutta on helpompi vetää rajoja kun ei ole lapsenlapsia kärsimässä.

Minusta meidän perheen tilanne on surullinen sillä olen miettinyt pääni puhki, että mitä vanhempani ovat tehneet väärin. Minua helpottaisi löytää jokin vastaus lapsuudesta, sillä on aika pelottavaa ajatella, että vaikka teen kaikkeni lapseni eteen oikein niin hän voi sairastua. Mutta niin se vain on....

 

[Villivadelma]

Tiedän tunteen: noita keinoja olen itsekin ehdottanut eli olen sanonut vanhemmille etteivät anna ainakaan rahaa vaan juurikin ruokaa tai tavaraa koska raha menee äkkiä kaupungilla humputteluun, miesystävien kestitsemiseen tai sitten käsirahaksi johonkin kalliiseen ostokseen jota ei olekaan rahaa maksaa kokonaan. Vanhemmat yrittävät myös välillä ottaa omaa aikaa ja lähtevät viikoksi reissuun jonnekin riittävän kauas niin että sisko ei voi hyppyyttää heitä jatkuvasti.

Itse olen yrittänyt pitää nyt vähän etäisyyttä ja elää omaa elämääni ja olla siinä sivussa vanhemmille tukena ja keksiä heitä ilahduttavia asioita. Vanhempani kuitenkin toivoisivat että minä pysyttelisin väleissä siskon kanssa jotta siskon ei tarvitsisi tukeutua aina heihin. Itse en kuitenkaan halua joutua siihen rumbaan kun tiedän että sille avuntarpeelle ei sitten näy pohjaa ja kerta-avusta tulee äkkiä pysyvä velvollisuus

 

[tiedän tunteen]

No, noin päin meillä on miehen puolella, hieman kärjistetymmin: eli ongelmia sielläkin :headwall: Miehen vanhemmat oksentavat huolensa meille. Minä olen sanonut suoraan anopille, että minä en voi auttaa tässä asiassa. Minun tehtävänä on turvata oman ydinperheeni (minä, mies, lapset) terveys ja jaksaminen. Jos mieheni ahdstuu vanhempiensa huolesta niin sitä kuuntelen kyllä.

Omat vanhempani taas jopa pimittävät asioita minulta, koska ajattelevat, että minulla on oikeus elää omaa elämääni rauhassa.

Ikävä kyllä, minun neuvoni on, että sano vanhemmillesi, ettei ole sinun vastuullasi pitää aikuisesta siskosta huolta. Sinulla on siihen oikeus. Ja myös vanhemmillasi on oikeus. He voivat ratkaista tilanteen haluamallaan tavalla sen jälkeen kun sinä katkaiset välit.
Sinä et ole vastuussa vanhempiesi hyvinvoinnista. Onko sinulla itselläsi lapsia? Ajattelin, että ehkä ei, koska silloin rajojen vetäminen on huomattavasti helpompaa? On pakko turvata oman perheen arki ja mielenterveys.

Ainakin minä vanhempana ajattelen, että olen onnellinen kun lapseni voivat hyvin. Toisen hyvinvointia ei voi nostaa toisen kustannuksella. Lapsettomallakin lapsella on oikeus omaan elämään. Voithan tarjoutua ottamaan siskon lapsia kylään tms.?


Lähipiirissä ystävän sisko lopetti juomisen kun ystävä sanoi, että välit menee poikki.

 

[Villivadelma]

Tiedän tunteen: lapsia olenkin yrittänyt tavata ja ottaa kylään vaikka se vähän vaikeaa onkin. Siskolle kun ei tahdo sopia mitkään muiden tekemät suunnitelmat ja päivämääriä ja kellonaikoja pitää vääntää ja vängätä ihan vain periaatteesta ja mahdollisesti perutaan suunnitelmat sitten viime tingassa kumminkin ihan vain kiusan vuoksi

Olen myös ostanut lapsille vaatteita ja muuta tarpeellista tavaraa ja annan rahaa harrastuksiin tms. (käytännössä annan ne rahat vanhemmilleni jotka sitten hoitavat asianmukaiset maksut koska jos lapsilla on omaa rahaa säästöpossussa tai tilillä niin sisko "lainaa" ne aika äkkiä).