Lähärit aikuistuvat nuorempina kuin korkeakoulutetut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Lähärit ovat heti 18-19 v iästä lähtien töissä ja tienaamassa, ja hyvin usein vieläpä vakityöpaikassa. Lähärillä ei myöskään ole mitään esteitä ottaa asuntolaina vaikkapa 20v:nä ja niin ikään aloittaa niihin aikoihin lasten teho. He ovat heti mukana aikuisessa vastuunotossa työpaikallaan ja muussa elämässä sekä tottuvat aikuiselämän kuvioihin.

Korkeakoulutetut taas ovat yleensä vuoden-pari "haahuilemassa" lukion jälkeen. Miespuoliset käyvät äärimmäisen epävastuullistavan armeijan (jossa kaikki sanellaan ylhäältä ja jopa vessakäynnit tehdään ohjatusti), ja yleensä muutenkin menee aikaa mm. työttömänä vanhempien nurkissa ja satunnaisissa koulutusta vaatimattomissa pätkätöissä ennen kuin onnistutaan pääsemään korkeakoulun pääsykokeista läpi.

Sitten kun korkeakoulutetut ovat päässeet sinne korkeakouluun, niin alkaa huoleton "nuoruuden viettäminen" opiskelija-asuntolassa koko niiden yleensä 6-7 vuotta kestävien opintojen ajan. Korkeakoulutettu bilettää, kulkee kukasta kukkaan ja laiminlyö asuntolan yhteiskeittiön siivouksen, eikä tulisi mieleenkään haaveilla jostain lasten saannista.

Kun valmistumisen aika viimeinkin koittaa joskus 27 v:nä niin korkeakoulutetulla menee vielä pari vuotta, ennen kuin ehtii saada itselleen sen Suomen ainoan auki olevan meribiologin työpaikan. Jolloin hän viimein on vähän ennen 30-vuotissynttäreitään valmis aloittamaan sen saman aikuiselämän, jonka lähäri aloitti jo 18-19-vuotiaana. Elämän aikaisissa kokonaistuloissa korkeakoulutettu tuskin tulee saamaan kolmivuorotyössä käyvää lähäriä koskaan kiinni, koska tämä pääsi aloittamaan työelämän jo 10 v aikaisemmin.
 

Yhteistyössä