Meidän perheessä on paha vatsatauti pyörinyt toista viikkoa.
Itse sairastuin viime lauantaina, olin yrityksessäni hoitamassa aamuhommia, kun alkoi kuume nousta ja vatsassa kiertää ja juoksin kokoajan vessassa, soitin miehelle ja kysyin voisiko tulla hoitamaan firmaa kolmeksi tunniksi, kunnes työntekijä saapuu, no ei voinut. Miehellä tosin oli oma työ myös iltapäivällä, mutta olisi hyvin ehtinyt huilaamaan ennen omaa työtänsä.
Jollain lailla ymmärrettävää tuo em mutta..
Olen ollut kolme pvää siinä kunnossa ettei edes neste pysy sisällä ja nyt neljäntenä päivänä pikku hiljaa alkaa helpottamaan, ja pakko mennä huomenna taloudellisista syistä jo töihin.
Meidän 5v lapsi on parina päivänä ollut lievästi samassa taudissa, ja nyt sitten ihan vatta sekaisin myös.
Soittelin miehelle juuri ja varoitin että joutuu olemaan huomenna pois töistä, mihin mies ilmoitti että ei ole, että vanhempansa hoitaa.
Vanhemmat ovat yli 70-kymppisiä, ja molemmilla keuhkoahtauma ja sydänvikaa sekä tietysti monenmoinen lääkitys.
Nyt sitten järkyttää että (vaan ei yllätä) antaa sairaille vanhemmilleen taudin, mielummin kuin on itse töistä pois. Ja tosiaan, ukkeli on bussikuski, ei aivokirurgi. On vaan aloittanut muutama kk sitten, ei enää koeajalla, ja haluaa hyvän maineen töissä. Mielestäni tämä on uskomatonta kusipäisyyttä..
Mainittakoon että tämä sankari veisi sairaan lapsen hoitoonkin, lääkettä vaan ja sinne.