Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En oo seikkailija, oon nero.
Mutta se ei pidä täysin paikkaansa, sillä muut persoonallisuustestit indikoi, että saatan valehdella, sillä mun persoonassa on ristiriitoja. Toki sekin on mahdollista, eikä tarkoita, että valehtelisin.
No eivätpä Myers-Briggs testti tarkoita, että olisi täysin tyypin mukainen. Minulle tulee tulokseksi kerta toisensa jälkeen tyypiksi Velho/INFP ja vaikka osittain vastaankin kuvausta, en esimerkiksi erityisemmin pidä introvertista puolestani tai koe olevani erityisen arvoihin jumiutunut. Kyllä testit toimivat loistavina itsereflektion välineinä, mutta etenkin silloin, jos tietäessään testituloksen suhtautuu itseensä tai heihin jotka kohtaa testitulosten perusteella eikä osaa suhtautua ellei vastaakaan testitulosta niin hutelikkoonhan siinä mennään ja rajoitetaan kaikkia.

Sama kuin horoskoopeissa ja numerologiassa. Kyllä maailma vinkasahtaa, kun ei seuraa sielunpolkuaan, joka on numero 7, kun kyllähän aakkosista lasketun sattumanvaraisen numeron on väkisinkin kerrottava elämän kohtalo ja persoonallisuus ja ellei lähtökohtaisesti vastaa saamaansa lukua niin muokataan niin kauan, että varmasti vastaa.

Myers-Briggs kuitenkin perustuu itsetuntemukseen toisin kuin numerologinen sattumanruletti, muttei MBIT:n perusteella kannata rakentaa minuuttaan tai uslkea pois niitä puolia itsessään, jotka eivät vastaa tyyppiä.

Jokaisessa on ristiriitoja.
 
Lisäys: sivusta
 
vierailija
Se on sitten oikeushaaste salakuvaamisesta.
Valitettavasti on niin, että julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua. Sehän, jos on kuvannut kuvan jossa onkaksi henkilöä ei tarkoita sen enmpää kuin, että kaksi henkilöä on ollut samassa paikassa ja keskustelleet.
Oikeusjutun paikka on silloin, jos kuvaa käytettään maineen vahingoittamiseen tai väärän tiedon levittämiseen. eri
 
vierailija
No eivätpä Myers-Briggs testti tarkoita, että olisi täysin tyypin mukainen. Minulle tulee tulokseksi kerta toisensa jälkeen tyypiksi Velho/INFP ja vaikka osittain vastaankin kuvausta, en esimerkiksi erityisemmin pidä introvertista puolestani tai koe olevani erityisen arvoihin jumiutunut. Kyllä testit toimivat loistavina itsereflektion välineinä, mutta etenkin silloin, jos tietäessään testituloksen suhtautuu itseensä tai heihin jotka kohtaa testitulosten perusteella eikä osaa suhtautua ellei vastaakaan testitulosta niin hutelikkoonhan siinä mennään ja rajoitetaan kaikkia.

Sama kuin horoskoopeissa ja numerologiassa. Kyllä maailma vinkasahtaa, kun ei seuraa sielunpolkuaan, joka on numero 7, kun kyllähän aakkosista lasketun sattumanvaraisen numeron on väkisinkin kerrottava elämän kohtalo ja persoonallisuus ja ellei lähtökohtaisesti vastaa saamaansa lukua niin muokataan niin kauan, että varmasti vastaa.

Myers-Briggs kuitenkin perustuu itsetuntemukseen toisin kuin numerologinen sattumanruletti, muttei MBIT:n perusteella kannata rakentaa minuuttaan tai uslkea pois niitä puolia itsessään, jotka eivät vastaa tyyppiä.

Jokaisessa on ristiriitoja.
Huomenta! Kyllä mää on seikkailija ja se arkkityyppi on varautunut mukavien rupattelija kuten INFP ja INFJ. Tosin ailahtelevaisempi ja spontaanimpi ja luo mieluummin käsin juttuja kuin lukee teoriakirjoja tai kirjoja ylipäätään miettien syntejä syvimpiä.

Itseäni ei oikeasti jaksa kiinnostaa epäkäytännöllinen diipa daapa millä ei ole olemassa oikeassa elämässä symboliikka-arvoa.
 
Tarkoitatko seikkailijalla duunitorin persoonallisuustestin Myers-Briggs tyyppiversiota vai, että olet seikkailija joka on INFP?
Tai no sinällänsä mitä väliä, kunhan itse tietää millainen on, mistä motivoituu jne.

Ainakin tyyppitestiä voi ainakin käyttää perusteluna, kun seuraavan kerran joku ehdotta insinööriyttä, myyntityötä tai koodausta niin voin aina vastata, etteivät kyseiset työt vastaa MBTI tyyppivahvuuksiani. Ilmeisesti se ei riitä ettei koe kyseisiä töitä motivoiviksi.
 
Tein joskus ja mulle tuli INTJ. Kuvaili ehkä sitä mitä minusta olisi voinut tulla, jos lähtökohdat olisi olleet erilaiset. Nyt on liian myöhäistä kaikelle. Aloina, joihin toiset valinnat tehtyäni olisin kouluttautunut, varmaan pystyisin tekemään nytkin töitä, kun tämän hetken tilanteen mukaan en käy oikein mihinkään töihin terveyteni puolesta. Sivusta.
 
vierailija
Tarkoitatko seikkailijalla duunitorin persoonallisuustestin Myers-Briggs tyyppiversiota vai, että olet seikkailija joka on INFP?
Tai no sinällänsä mitä väliä, kunhan itse tietää millainen on, mistä motivoituu jne.

Ainakin tyyppitestiä voi ainakin käyttää perusteluna, kun seuraavan kerran joku ehdotta insinööriyttä, myyntityötä tai koodausta niin voin aina vastata, etteivät kyseiset työt vastaa MBTI tyyppivahvuuksiani. Ilmeisesti se ei riitä ettei koe kyseisiä töitä motivoiviksi.
Adventurer/Seikkailija = ISFP
ja
Mediator/Sovittelija = INFP.

16-persoonallisuustyyppiä sivuston mukaan. Kuvaavat nämä termit paremmin kuin monet muut noita persoonia.
 
vierailija
Sitä sä kai tavoittelitkin. Että alkaisin tuntea vihan tunteita sua kohtaan. Syyllisyyden taakka ei painaisi sua silloin niin paljon ja pääsisit musta helpommin eroon toivottavasti pysyvästi. Oletan että halusit toimia niin, että tietäisit mun tarpeeksi ahtaalle laitettaessa polttavan sen sillan sun puolesta. Olevan ikään kuin se joka kaiken katkoi, vaikka todellisuudessa se olit sinä. Et vain halunnut olla se joka joutuu sanomaan sen mulle tai se joka aktiivisesti toimii.
Älä selitä. Jos poltat sillat, teet sen täysin omista lähtökohdistasi.
 
vierailija
Ovat. Ikää tässä jo päälle 30 että ei mitään kultapieniä enää olla. Paska, kohtuuton ja epäreilu kohtelu on paskaa, kohtuutonta ja epäreilua kohtelua, vaikka joku ulkopuolinen asiaa yrittäisikin kaasuvalottaa lievemmäksi huutamalla harmaata. Eikä viesti ole sulle.
Vinkki sulle: ala käyttäytymään ja toimimaan niin kuin aikuinen.
 
vierailija
Vinkki sulle: ala käyttäytymään ja toimimaan niin kuin aikuinen.
Kaverin puolesta kyselen, että mikä on se kuuluisa aikuinen käytös? Joka kerta, kun toimin vastuullisesti ja hakeudun töihin niin alkaa helvetinmoinen syyllistäminen ja lyttääminen, ,kun en suostu lojumaan työttömänä kotona. Kyllä tässä menee pikkuhiljaa sekvaksi, että mikä on vastuullista ja aikuismaista, jos talousasioissakin pitäisi olla muiden ja yhteikunnan tuen varassa ja olla vaan.eri
 
Yhteistyössä