Läheiset eksäsuhteet - Uhka vai mahdollisuus?

  • Viestiketjun aloittaja Anna.fi-toimitus
  • Ensimmäinen viesti
Anna.fi-toimitus
Onko sinua haitannut se, että nykyisellä kumppanillasi on mielestäsi liian läheiset suhteet eksäänsä tai haittaako nykyistä kumppaniasi se, että sinulla on lämpöiset välit aikaisempaan kumppaniisi? Jaa tarinasi kanssamme.

Annan numerossa 39 psykologi Ilona Rauhala antaa ohjeita tilanteisiin, jossa entiset suhteet hiertävät nykyistä parisuhdetta. Juttu on luettavissa myöhemmin myös täältä Anna&Elleistä.
 
ansku
Kyllä häiritsi. Kahdessa edellisessä suhteessani miehien exät aiheuttivat häiriötä. Ensimmäisessä tapauksessa nainen ei hahmottanut että hän oli eronnut miehestä (nainen petti ja he erosivat) vaan pommitti jatkuvalla syötöllä puhelimella. Vastailin joskus miehen puolesta puhelimeen kun tämä oli esim. suihkussa. Ilmoitin että mies on suihkussa ja meni viisi minuuttia niin hän soitti uudestaan. Mitään järkevää asiaa ei ollut, mutta syystä tai toisesta halusi pitää yhteyttä. Lopulta sisuunnuin tästä sen verran että käskin naista lopettamaan häiriköinnin (koska miehestä ei siihen ollut). Siihen loppuivat puhelut.

Toisessa tapauksessa taisivat sekä mies että ex roikottaa toisiaan ja olivat säännöllisesti yhteydessä. Heillä on yhteinen lapsi ja sen varjolla oltiin lähes päivittäin yhteydessä (vaikka puhelut eivät koskeneetkaan lapsen asioita). Tuntui että mies halusi roikottaa exäänsä mukanaan ja ex suostui roikkumaan. Luulen että mies jopa elätteli exälle toiveita yhteen paluusta mitä ei koskaan tapahtunut. Näin meni monta vuotta ja nainen tajusi jutun juonen siinä kohtaa kun tulin raskaaksi. Vasta sitten hän jatkoi elämäänsä ja löysi uuden miehen rinnalleen kun tajusi turhaan odottaneensa miestä takaisin.

Joten exät kalskahtavat kyllä pahasti korvaan. Tällä hetkellä en ole suhteessa mutta jos/kun vielä sellaiseen ryhdyn, tarkistan kyllä tarkasti exä-tilanteen ennen kuin lähden kelkkaan.
 
Tja

Viimeksi muokattu:
wiltsujohanna
Olen oikein hyvissä väleissä viimeiseen eksääni - juttelemme ja jaamme kaikenlaista pientä elämistämme. Olen hyvissä väleissä myös eksäni nyksään; emme ole ystäviä, mutta kauniisti vaihdamme kuulumiset aina törmätessämme. Nyksäni on hyvissä väleissä eksääni - he jopa jakavat yhteisen harrastuksen ja harrastuksen työtilat ja ovat paljonkin tekemisissä keskenään (viikoittain useita tunteja). Nyksäni vaihtaa myös asialliset kuulumiset eksäni nyksän kanssa. Nyksäni lasten äiti on lääkäri ja häneltä saamme molemmat reseptit ja lääkärin ohjeet tarvittaessa. Kaikki on helppoa ja näppärää - miksi tehdä asioista vaikeita, kun ne voivat olla helppoja ja helpottaa kaikkien elämää. Lapsetkin voivat hyvin, kun läheiset aikuiset käyttäytyvät aikuisten tavoin joka suuntaan. Tai lapset on meillä jo aikuisia lähes kaikki, mutta niitä on tässä pyörimässä kaiken kaikkiaan yhteensä kymmenen (mun 4, nyksäni 3, eksäni 1 ja eksäni nyksän 2). Kaikki tervetulleita joka paikkaan aina.
 
2 vuoden räpisty
Suhde ex oli minulle liikaa. Jos entistä ei kykene heittämään ulos elämästä lopullisesti herää kysymys miksi ylipäätä eroon päätyivät?

Ex pyöri nurkissa ja roikkui kun olisivat yhä perhe. Minun "valitus" ei miehelle ollut riittävä motivaatio muuttaa asioita.

Ja miehen tarve pitää meidät erillään loi vaikutelman että ei halunnut uuden suhteen tulevan ex silmille.

Mies siis ajatteli ennemmin ex tunteita kun minun. Olin siis liikaa.
 
_Elina_
Enemmän häiritsee se, että tilanne ei ole tasa-puolinen. Tosin, omasta halustani. Itse olen kyllä väleissä eksieni kanssa, jos törmäämme vaihdamme kuulumisia ja silloin tällöin (1-2 krt/vuosi) puhumme puhelimessa, usein merkkipäivinä.

Nykyiseni on taas eksiensä kanssa hyvääkin ystävää. Suhteemme on aika tuore vielä, joten asia vaivaa minua välillä. En pidä ajatuksesta, että nykyinen mieheni keskustelee suhteestamme eksiensä kanssa. Vaikka ymmärrän, että ystävien kanssa niin tehdään. Asia aiheuttaa välillä kinaa.

Mies ei myöskään ymmärrä, miksi en vielä halua tavata hänen "ystäviään" eli entisiään. Olen sanonut, että myöhemmin, kun itse koen olevani siihen valmis.
 
Historia toistaa itseään
Nimimerkkini jo kertoo paljon. Mikä sitten onkin että olen joutunut pettymään miehiin. Niiden eksät.
Muutamalla oli salasuhde eksäänsä, muutama kertoi avoimesti että ovat "vain hyviä kavereita".
Nykyisen mieheni eksä innostui vaikka mihin kun kuuli minusta, milloin tarvii huoltomiestä milloin mitäkin, miten se eksä ennen pärjäsi ilman tätä miestä? Nyt on tarve jo lähes viikottainen. Sen omat uudet suhteet kaatuvat aina nopeasti, joka miehessä on vikaa, kukaan ei kelpaa daamille.
 
Exä estää etenemästä
En tiedä, kauanko tässä vielä jaksan. Kaksi vuotta olen ollut miehen kanssa, joka pitää kuukausittain, välillä viikoittain tai jopa päivittäin yhteyttä exänsä kanssa ilman mitään järkevää syytä. Exä pyytää miestä aina hakemaan jotain, kuten vanhaan osoitteeseen tullutta postia tai jotakin yksittäisiä miehen tavaroita, joita on löytänyt asunnosta ja mies menee kuuliaisesti kyläilemään. Eniten ärsyttää se, että mies ei suostu ottamaan koskaan minua mukaan käynneillensä. Usein hän hoitaa käynnit, kun olen töissä tai sitten vain ilmoittaa menevänsä. Syyksi mies sanoo, että pelkää exänsä reaktioita ja sitä, että lapset (jo aikuisia) saattaisivat hylätä hänet, jos heidän äitinsä olisi kovin surullinen saatuaan tietää uudesta puolisosta (siis minusta).
 
Yhteistyössä