"Lääkettä" lastenkasvatukseen!

Meillä on neljä lasta; 10v, 4.5v, 2v ja 1v. Olen kotiäiti ja nyt tullut pisteeseen, etten enää tiedä miten lapsiamme kasvattaisin.

Esikoinen ja kuopus ovat ns. helppoja tapauksia, joten keräänkin tässä valitusvirttä noista kahdesta keskimmäisestä eli 4,5v ja 2v.

Vanhempi (tyttö) on aivan älyttömän itsepäinen ja lujatahtoinen. Osaa oikut ja kiukut, omaa valtavat äänenlahjat, ärisee ja murisee, paiskoo ovia, lällättelee, näyttää kieltä, haukkuu muita perheenjäseniä tyhmäksi, karkailee ulos, kiusaa pienempiään jatkuvasti (tönii, lyö, potkii, puree.. heti kun on pienikin "syy"), ulkona ei mene toisten lasten kanssa leikkimään, haluaa kaiken ja heti, pettyessään tai satuttaessaan itsensä saattaa karjua melkein "poliisit paikalle", ei tottele eikä kuuntele kieltoja tai käskyjä... niinpä niin. Tyttö osaa kyllä olla hyvin fiksu, keskittyykin leikkeihin, antaa hellyyttä ja puhuu kauniita, ja etenkin yksin ollessaan on kuin eri ihminen. Onko tuo kamala käytös vain huomion kaipuuta? Surettaa se, että pienempi sisar (2v) joutuu useimmiten kaiken hirviökäytöksen kohteeksi ja huutoa piisaa.

Nuorempi (tyttö hänkin) on ollut todella herttainen, kiltti ja rauhallinen lapsi. Kunnes alkoi tuo 2v uhma. Ja se vain voimistuu ja voimistuu päivä päivältä. Kun asiat ei luista, syntyy hirveä meteli (se meteli on ehkä eniten hermojani repivää). Kaikki pitää tehdä itse (sen ymmärrän, kun on kuitenkin kokemusta uhmaikäisistä), mutta välillä touhu menee ihan hysteeriseksi. Koko huusholli on kuin hävityksen jäljiltä. Ruokakaapeilla roikutaan ja työtasoilla kiipeillään, tuoleja siirrellään apuvälineiksi, kaikki kielletty eksyy suuhun tai ainakin väärään paikkaan, isompia matkitaan kaikessa ja etenkin pahassa, lattioille syljeskellään, vettä lotrataan, käskyjä ja kieltoja ei kuunnella vaan sitä vastoin vaan nauretaan ja jatketaan pahantekoa. Ja päiväunia ei suostu likka nukkumaan, joten yliväsymys painaa iltapäivästä ja soppa on valmis.

Nuo kaksi keskimmäistä siis ovat toistensa kimpussa eivätkä pysty saman katon alla elämään ihmisiksi. Kun toinen on poissa, toisen käytös muuttuu kiltimmäksi. Minä en kestä enää tota ainaista tappelua ja huutoa. Itsekin muutun jo hirviöksi, karjun ja paukutan pöytiä. Ja vaikken haluaisi, olen joutunut ottamaan jo niskavilloistakin (tästä en sitten halua mitään kommenttivyöryä). Mikään ei mene perille!

Ovatko lapseni jotenkin ylivilkkaita? Tekeekö kotona oleminen heistä tuollaisia riiviöitä? Yritän keksiä virikkeitä kaiken aikaa, mutta välillä nuo iät asettaa rajoja yhteisille puuhille. En enää keksi lääkettä... meteli vie järjen.

Mainitsen vielä, että myös mieheni on paljon lasten kanssa ja kärsii yhtälailla kahden keskimmäisen puuskista. Yhdessä olemme koettaneet ratkoa pulmaa, mutta kasvatuskeinot on vähissä. Ehkä tarvitsemme vain parin viikon LOMAN tästä kaikesta?

Tsempatkaa hiukan, etten lähde pöpilään. :(
 
Kahden lapsen äidiltä sympatiat sinne päin! Meillä "vain" toinen lapsista terrorisoi meitä kiukku-, raivo-, tahtokohtauksillaan, mutta sekin vetää jo hermot kireiksi. Hänkään ei suostu nukkumaan päiväunia, vaikka on niin ilmeisen väsynyt että... Ja sitten raivotaan.Myös minä olen tukistanut kun raivo on äitynyt aivan mahdottomaksi. En ole siitä ylpeä, mutta en myöskään ruoski siitä itseäni. Vaikeinta on jaksaa ettei kauheasti moittisi tai syyttelisi lasta, siitä minulle tulee todella paha mieli ja syyllisyys.
 
Tuossa nelivuotiaassa on se "vika", että hän on nelivuotias ;) Ihan totta, tilanne kyllä rauhoittuu kun hän kasvaa.

Kaksivuotiaskin harjoittelee tahtomista ja oman mielipiteen ilmaisua. Vanhemmille ikävaiheet ovat raastavaa aikaa.

Valittelin kerran samoja juttuja palstalla ja joku kertoi, että ihminen riidellessään jotenkin siirtyy samalle tasolle riitakumppaninsa kanssa. Kun riitelee murrosikäsien kanssa, vanhempikin käyttäytyy kun murkku ja uhmaikäisen kanssa kinatessa muuttuu itsekin osittain uhmaikäiseksi. Tämä ei ole kovin tieteelline selitys, mutta toivottavasti tajusit tai joku muu osaa ehkä selittää paremmin.

Itseäni auttaa jaksamisessa, jos minulla on kalenteriin merkitty joku aikuisten meno, johon lapsia ei oteta mukaan. Seuraava jaksamisetappi on syyskuinen viikonloppu pois kotoa kera miehen. Lapsenvahtikin on jo sovittu. Edellinen oli kesäteatterireissu.

Arkijaksamista auttaa, jos saatte lapset ajoissa nukkumaan ja teillä on vielä itsellä voimia ja aikaa kuunnella hiljaisuutta ennen nukkumaanmenoa. Toinen konsti on herätä puoli tuntia ennen lapsia niin saa juotua kahvit rauhassa ja vessarauhan. Sitten ruoka hellalle porisemaan ja ihan pakolliset kotihommat alkuun, loppupäivä meneekin sitten vauhdikkaasti lasten kanssa.
 
RoPi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.07.2004 klo 18:05 PikkuMyy kirjoitti:
välillä touhu menee ihan hysteeriseksi. Koko huusholli on kuin hävityksen jäljiltä. Ruokakaapeilla roikutaan ja työtasoilla kiipeillään, tuoleja siirrellään apuvälineiksi, kaikki kielletty eksyy suuhun tai ainakin väärään paikkaan, isompia matkitaan kaikessa ja etenkin pahassa, lattioille syljeskellään, vettä lotrataan, käskyjä ja kieltoja ei kuunnella vaan sitä vastoin vaan nauretaan ja jatketaan pahantekoa. Ja päiväunia ei suostu likka nukkumaan, joten yliväsymys painaa iltapäivästä ja soppa on valmis.

Nuo kaksi keskimmäistä siis ovat toistensa kimpussa eivätkä pysty saman katon alla elämään ihmisiksi. Kun toinen on poissa, toisen käytös muuttuu kiltimmäksi. Minä en kestä enää tota ainaista tappelua ja huutoa. Itsekin muutun jo hirviöksi, karjun ja paukutan pöytiä. Ja vaikken haluaisi, olen joutunut ottamaan jo niskavilloistakin (tästä en sitten halua mitään kommenttivyöryä). Mikään ei mene perille!
Ah, niin tutun kuuloista. Meillä tytöt 3,5v ja kohta 2v ja meno on tällaista joka päivä! Hermot menee! \|O \|O

 
Ninnikkä
Meidän 3½ vuotias tyttö on aivan samanlainen "raivotar" kun nämä teidän keskimmäiset. Hajottaa raivoissaan jopa vaatteitaan kun ei halua pukea tai vaihtaa yöpukua päällensä.
Huutaa aivan SAIRAALLA ja todella kovalla äänellä.Saattaa karjua peräti tunnin yhteen menoon, eikä sitten niin mikään auta. Huokaus.Ja kuopuksemme saa kaikki hänen raivot tuntea nahoissaan.

 

Yhteistyössä