lääkäri sai minut ärtymään! eikö ole normaalia että 5vuotiasta ei jätetä yksin tk:n aulaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äippä

Vieras
lääkäri alkoi paasaa mulle siitä että olenko aina niin ylihuolehtiva hankin tahalleen kuulemma ongelmia sekä hänelle että itselleni kun otin lääkärin huoneeseen poikani (meillä molemmilla oli ajat ko.lääkärille) ja poikani voi saada päähänsä ihan mitä vaan,vaikka karata ulos, joten häntä ei todellakaan jätetä ilman valvovaa silmää. onko se yleinenkin käytäntö että lapset jätetään yksin tekee omiaan ja mennään ite lääkärille, itellä ei oo käynyt mielessäkään,minusta tein niinkuin jokainen olisi tehnyt?

joten otin lapsen mukaan,hän olikin aika levoton, niinpä koko lääkärikäynti käsitteli sitä onko adhd tutkimuksia tehty
en saanut vastausta siihen minkä takia lääkärille mentiin.

-miksi poika on alkanut yökastella, vaikka on ollu yökuiva jo 3vuotta
- miksi hänellä on usein vatsa kipeä
-miksi jalat särkee(on lättäjalat ja neuvolalääkäri sanoi että jos alkaa oireita tulee pitää sitten olla yhteydessä eteenpäin) eli johtuuko noista vai mistä.

tietysti oli hyvä että joku virallinen tahokin on samaa mieltä että lapsella on ylivilkkaushäiriö(perheneuvolassakin hakee vaan syytä levottomuuteen ja hankalaan käytökseen jostain muusta)
 
En olis minäkään jättänyt yksin odottamaan.

Ja noihin sun esittämiin kysymyksiin onkin kyllä vähän vaikea suoralta kädeltä oikeaa vastausta antaa ennen kuin on tutkittu. Esim. mahakipu voi sitten johtua melkein mistä vain samoin kuin yökastelu.

Meillä 4,5-vuotias alkoi kastelemaan uudelleen öisin muutama kuukausi sitten ja syyksi epäiltiin ummetusta, joka myös aiheuttaa mahakipuja mitä hänellä oli. Duphalac meillä ollut käytössä ja nyt taas kaikki hyvin.
 
Riippuu varmaan lapsesta voiko jättää yksin, ja onko käytävällä mielekästä tekemistä odotuksen ajaksi. Luultavasti itsekään en jättäisi yksin. Yökastelu ja vatsakipu (ehkä myös jalkakipu?) voi johtua psyykkisistä syistä. Tuleeko mieleesi mitään miksi poika voisi oireilla psyykkistä asiaa tällä tavalla fyysisesti? Voi tietysti olla myös joku fyysinen vika
 
Itse jätin vähän yli 4-vuotiaan itsekseen mm. ultraäänen ajaksi pieneen pukukoppiin lueskelemaan akkareita. Lisäksi oman nla-käynnin ajaksi olen jättänyt pojan neuvolan leikkihuoneeseen itsekseen leikkimään.
Vastuutonta toimintaa! |O
 
Mä voin oman 5 vuotiaan jättää mut 6 vuotiasta EN. en riippuu aivan lapsesta. Mut taas 3vuotiasta en voi ottaa lääkäriin matkaan ollenkaan jos jollekki muulle tehdään jotain toimenpidettä. Ja taas 1veen kans menee ihan loistavasti paikassa ko paikassa. On aivan lapsesta kiinni.
 
En minäkään jättäisi omaani ulkopuolelle leikkimään jos lapsi olisi pakko mukaan ottaa lääkäriin.

Kävin aikanan papa kokeissa ja minulla oli pieni n.1kk vauva kaukalossa,
lastenhoitajaa/miestä ei ollut mukana joten pakko oli vauva mukaan ottaa.
Menin huoneeseen vauvan ja kaukalon kanssa ja tämä sairaanhoitsu mikä lienee
joka kyseisen kokeen minulta oli ottamassa kysyi että
'eikä lasta olisi voitu jättää ulkopuolelle,olisihan siellä varmaan ollut joku ihminen joka lasta olisi sen ajan vahtinut'

Ja kyllä sai kuulla tuo hoitaja sen jäkeen kunniansa |O antasikohan itse oman pikkuvauvan jonkin tuntemattoman ihmisen hoitoon?
Nykyään kun ne herttaisetkin mummelit saattaa olla jotakin ihan muuta mitä ulkokuori kertoo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äippä:
lääkäri alkoi paasaa mulle siitä että olenko aina niin ylihuolehtiva hankin tahalleen kuulemma ongelmia sekä hänelle että itselleni kun otin lääkärin huoneeseen poikani (meillä molemmilla oli ajat ko.lääkärille) ja poikani voi saada päähänsä ihan mitä vaan,vaikka karata ulos, joten häntä ei todellakaan jätetä ilman valvovaa silmää. onko se yleinenkin käytäntö että lapset jätetään yksin tekee omiaan ja mennään ite lääkärille, itellä ei oo käynyt mielessäkään,minusta tein niinkuin jokainen olisi tehnyt?

joten otin lapsen mukaan,hän olikin aika levoton, niinpä koko lääkärikäynti käsitteli sitä onko adhd tutkimuksia tehty
en saanut vastausta siihen minkä takia lääkärille mentiin.

-miksi poika on alkanut yökastella, vaikka on ollu yökuiva jo 3vuotta
- miksi hänellä on usein vatsa kipeä
-miksi jalat särkee(on lättäjalat ja neuvolalääkäri sanoi että jos alkaa oireita tulee pitää sitten olla yhteydessä eteenpäin) eli johtuuko noista vai mistä.

tietysti oli hyvä että joku virallinen tahokin on samaa mieltä että lapsella on ylivilkkaushäiriö(perheneuvolassakin hakee vaan syytä levottomuuteen ja hankalaan käytökseen jostain muusta)

No en todellakaan olisi jättänyt ylivilkasta 5-vuotiasta yksin aulaan. Olisin lähtenyt sitten kotiin, ellei sovi ottaa mukaan :/
 

Yhteistyössä