Kysyn painonnoususta raskauden aikana (taas)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lilya
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Lilya

Aktiivinen jäsen
26.03.2008
3 285
2
36
Paljonko sulla tuli kiloja odotusaikana, paljonko jäi? Mikä oli BMI ennen raskautta?

Onko jollain käynyt niin, että paino on noussut paljon VAIKKA olet syönyt todella terveellisesti ja vähänkalorisesti sekä liikkunut?

Mä näitä asioita pohdiskelen aika paljon, meillä yksi lapsi ja lihoin raskausaikana jonkun verran. Jo ennen raskautta olin lihonut aika pullukaksi ja raskauden aikana söin aika epäterveellisesti enkä liikkunut muuten kuin kävellen. Eli se oli täysin oma moka. Nyt olen pudottanut 36kg ja päässyt vihdoin normaalipainoon (BMI nyt 22) ja painon puolesta siis voitaisiin vauvaa alkaa jo hommaamaan muutenkin kuin suunnitteluasteella :) Aiemmin siis päätin että ylipaioinsena en enää yhtään vauvaa uskalla hankkia koska riskit niin suuret ja päätös oli ihan hyvä. Nyt kuitenkin mua pelottaa aivan hirveästi se lihominen, entä jos terveellisistä ruokailutottumuksistani ja säännöllisestä liikunnasta huolimatta lihon kuitenkin paljon? Sitä en enää halua. Onko jollain käynyt niin? Järjellä kun ajattelen niin eihän ihminen liho jos ei syö enemmän kuin kuluttaa, mutta olen kuullut niin monia "kauhutarinoita" että "en syönyt mitään ja lihoin 30kg". Tiedä sitten voiko niin oikeasti käydä :/ Kumminkin, kokemuksia teiltä kaipaisin :wave:
 
Rohkeasti vaan yrittää raskautta, syöt normaalisti ja terveellisesti sekä muistat liikkua niin ei niitä kiloja silloin tule tuollaisia määriä. :) Onnea yritykseen!
 
Lihota et kerta kaikkiaan voi, jos et syö enempää kuin kulutat. Olit sitten raskaana tai ei. Paino saattaa kyllä nousta rajustikin terveellisistä elämäntavoista huolimatta JOS sulla on taipumusta turvotukseen. Hyvä puoli on se, että yleensä turvotus häipyy nopeasti synnytyksen jälkeen.

Minä en usko hetkeäkään että voi kunnolla lihoa raskausaikana, jos oikeasti ei syö liikaa, ja vielä jaksaa harrastaa liikuntaa.
 
mun BMI ennen esikoista tais olla 24, lihoin 8 kiloo ja kaikki lähtikin.Sitten omaa tyhmyyttäni sikailin itelleni kiloja raskauksien välissä niin että ennen kuopuksen odotusta BMI oli yli 25.
Raskauden aikana tuli 7kg, ja kaikki lähti.Nyt on -4kg tilanteeseen ennen raskautta.
uskon kyllä että jos et heittäydy herkkupöytään et voi lihoa niin paljoa ettet niistä pääsis eroon raskauden jälkeen...
tsemppiä yritykseen!
 
No sitä lihomista juuri tarkoitin. Kyllä mä tiedän että mulle turvotusta tulee koska siihen olen taipuvainen ilman raskauttakin mutta sehän tosiaan lähtee niinkuin Cassy mainitsi, aika äkkiä pois. Itsekin olen tässä pohtinut, että mikä raskaudessa olisi sellainen asia mikä ihan fysiologisesti lihottaisi, koska eihän ihminen muutenkaan liho jos ei saa peruskulutukseen nähden liikaa kaloreita. Tuntuu vaan kummalta kun monien olen kuullut kertovan että lihoivat monia kymmeniä kiloja vaikkeivät kuulemma ole edes syöneet juuri mitään. Se tuntuu kummalta ja siksi olenkin pohtinut että mikä ihme sen tekisi? Tosiaan edellisessä raskaudessa lihoin mikä johtui vaan ja ainoastaan lihottavasta ruuasta. Niin ja tietty vähäisestä liikunnasta.
 
Söin terveellisesti ja monipuolisesti raskauden aikana, en mässäillyt herkuilla. Kiloja tuli jotain 13-15. Ei mielestäni mitenkään hirveästi. Naiset lihoo erilailla, toiset enmmän ja toiset vähemmän. Mutta ei pitäisi mitään 30kg tulla jos syö terveellisesti...

Olen kanssa kuullut joidenkin ystävien voivottelevan, että niitä kiloja tulee NIIN hirveesti eikä muka herkuttele. Hetkeä myöhemmin sitten sama henkilö on syönyt roskaruokaa jne.... Sitä ihan "huomaamattaan" saattaa niitä kaloreita tankata. :)
 
Mulla tullut painoa 7-9kg. Raskausajan diabetes ollut lievänä, melko normaalisti olen kyllä syönyt, suht terveellisesti kuitenkin. BMI ennen raskautta ollut n. 18-19, jälkitarkastuksessa paino jo tippunut lähtöpainoon, imetyksen aikana vielä alkuperäistä alemmas. 2v viim. synnytyksestä ja paino jämähtänyt 50 kiloon (vois olla vähän enemmän painoa). Parilla kaverilla tullut terveellisestä syömisestä huolimatta reilut 20kg ja kilot tippuneet suht hyvin synnytyksen jälkeen.
 
Mulle tuli esikoisesta noin 12 kiloa, BMI oli 20, kun raskaus alkoi. Viisi kuukautta synnytyksestä painoin vähemmän kuin ennen raskautta.
Nyt tätä toista kun aloin odottamaan, oli BMI suurinpiirtein sama kuin ekan kohdalla. Nyt kuitenkin painan melkein neljä kiloa vähemmän kuin esikoisesta näillä samoilla viikoilla. Moni onkin ihmetellyt, että olenko oikeasti raskaana :D
Syömätottumukset mulla on samanlaiset molemmissa raskauksissa, eli syön suht terveellisesti, mutta myös herkuttelen välillä.
 
Mulla kolme lasta ja jokasesta tullut kiloja n.20, suuri osa on myös turvotuksen aiheuttamaa, ekasta ja tokasta kilot lähti helposti pois (noin pari kuukautta synnytyksestä) ,mutta tästä kolmannesta jäi muutama kilo ja on yhäkin kropassa...
 
mulle joka kerta tullut 12 kg bmi ennen raskautta ollut 20.
viimeksi kesti puoli vuotta ennenkuin olin normi painossa.
Ikäkin vaikuttaa siihen miten äkkiä pääsee lähtöpainoon
 
jos syä terveellisesti eikä mässää ja liikkuukin niin se painonnousu ei sillon ole läskiä.
varsinkin loppuvaiheessa voi turvotusta tulla tosi monella kilolla.
esikoisen kohdalla mulla tuli kiloja vaan 8kg tasasesti koko odotuksenajan. söin diabeetikko ruokavalionmukaan. keskimmäisestä mässilin antaumuksellisesti ja tuli 17kg kuopuksen kohdalla katsoin mitä söin,sorruin toki välillä herkutteleen ja painoo tuli kuitenkin 15kg. ekat 20vko ei noussut paino ja loppua kohden sitä rupes tuleen. viimesilläviikoilla nestettä varmaan väh.5kg nopeesti ne sitten katoskin kun ei läskiä tullu. 4kk synnytyksestä oli mun bmi 22 jos oikein tuon ajan muistan.
 
...mutta oma BMI oli alkuraskaudessa 39 (kyllä! sairas ylipaino ja hommalle tehdään koko ajan jotain!), raskauden aikana ei tullut koko aikana kuin +7kg koska olin mahdollisimman tarkka liikunnan ja ruan kanssa (olin jopa töissä vielä 23.12, vaikka laskettu oli 18.12).
Ja kun laitokselta pääsin kotiin, oli lähtöpainostakin tippunut -3kg. :)
 
Mulla BMI 24 ennen raskautta ja kiloja tuli 18. Yksikään kilo ei kroppaan jäänyt, vauvan ollessa puoli vuotta kaikki raskauskilot oli lähteneet. Raskausaikana söin normaalisti, en ainakaan päivittäin herkutellut, karkkia muutenkin söin aika vähän. Liikkumaan en loppuraskaudessa oikein pystynyt erittäin pahaksi äityneen iskiaskivun tms. takia.

Kiloja tuli loppuraskausviikoilla lähemmäs kilo viikossa ja olin aika turvoksissa, ihan normaalia asiaan kuuluvaa turvotusta. Vauva painoi 3.2 kiloa, 10 kiloa lähti jo laitoksella ja loput pikku hiljaa puolen vuoden aikana. En erityisemmin imetysaikana mässäillyt, söin normaalisti. Lisäksi noin 4 kk synnytyksestä aloitin uuden harrastuksen (tanssin) jossa kävin kerran viikossa, lisäksi välillä käyn kuntosalilla ja vaunulenkkeilen väh 4 krt vko.
 
Mulle tuli painoa esikoista odottaessa noin 10 kiloa ja kaikki lähti tosi nopsaan pois. Mutta tokassa raskaudessa lihoin 20 kiloa ja nyt on ollut vaikeampi pudottaa niitä pois - viisi kiloa ainakin haluaisin vielä pudottaa. Molemmilla kerroilla oli kyllä kovasti turvotusta, mutta tämän kakkosen jälkeen lihoin siis ihan oikeasti - persus levisi ja maha jäi pömpöksi, vaikka söin normaalisti (en enempää enkä vähempää kuin normaalistikaan)
 
Tämä menee vähän ohi, koska en lihonut mutta jo lähtöBMI oli 31 ja söin hyvin tarkasti, koska minulla oli raskausajan diabetes. Silti painoa tuli 17 kg. Synnytksen jälkeen oli 2 kg jäljellä eli ei ollut lihomista. En tiedä miksi paino nousi noin paljon. Ei kai se 15 kg turvotustakaan voinut olla, vai?
 
Ihan hyvin uskallatte alkaa yrittää! Jos syöt normaalisti ja liikut, et liho. Paino toki nousee niinkun pitääkin, mutta terveellisillä elämäntavoilla vältät sen rasvan kertymisen. Ja jos muutama kilo tuleekin enemmän 2-5, niin se tippuu pois reippailla vaunulenkeillä ja imetyksellä.

Go for it!
 

Yhteistyössä