Kysymys tupakoitsijoille, jotka tulivat raskaaksi!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tiina

Vieras
Olen itse kahden lapsen äiti, ja olen lopettanut tupakoinnin, kun olen alkanut kumpaistakin odottamaan. Lopettaminen on ollut helppoa, koska tupakoinnista tuli huono olo, ja tämä olikin enismmäinen tieto alkaneesta raskaudesta, vaikkei testiä vielä ollut tehtykkään.
Nyt menossa kolmas raskaus. Testin olen tehnyt jo ennen kuukautisten virallista alkamispäivää. Tupakkaa tekee silti mieli samoin tavoin kun ennenkin ja tämäpä minua ihmetyttää suuresti. Juuri muitakaan raskausoireita minulla ei ole. Oikeastaan vaan laiskottava olo ja vatsan turvonneisuus. Olen jopa alkanut epäilemään tuulimunaa.
Haluaisin tietää, miten muilla tupakoitsijoilla on tupakointi vaikuttanut oloon, kun tulit raskaaksi?!
 
No ei se sinänsä vaikuttanu, kyllä se tupakki ois maistunu mut lopetin silti. Sittemmin kyllä ko olen muutamia savuja ottanu niin hyi. Oksennus jopa tullu.

Raskaudet on erilaisia... Se ettei ole samoja oireita ko edellisissä ei välttämättä tarkota yhtään mittään.
 
mulla kanssa kolmas raskaus oli niin helppo ja yllätyin,ettei pahoinvointia ollutkaa!
kahdesta ensimmäisestä oli helppo lopettaa tupakka juurikin yökötöksen vuoksi ja kolmannesta teki jo tiukkaa!
 
joka kerta tullu pahoinvointia kun sytyttäny röökin. siitä oonkin alkanu epäillä raskautta. joka kerta lopettanu. vähän yli vuos sitten aloin oottaa nelosta ja lopetin. tällä kertaa en aio aloittaa uudestaan. :p
 
Vaikka kuinka aikanaan päätin, että lopetan tupakoimisen heti kun on pakko, eli kun tulen raskaaksi, ei se sitten ollutkaan niin helppoa :/ Tupakointi kyllä väheni huomattavasti, eikä sitä samanlailla tehnyt mieli. Mutta eipä se mitenkään vaikuttanut oloon, vaikka poltinki. Ensimmäisen kuukauden poltin, mutta sitten se loppui ku seinään :)
 
Kiva kuulla, että täällä on erillaisia reaktioita, ettei heti tarvitse pelätä tästä alkaneesta raskaudesta pahinta. Jännittää kovasti! Outoa kyllä on, et just mollemmista ekoista raskaukista just tää tupakointi kerto raskauden ja nyt on aivan erilainen olo, kuin ei raskaana olisikaan.
 
Ekasta alkoi heti tupakka ällöttää ja se jäi. Imetyksen jälkeen ratkesin uudelleen. Toista odottaessa tupakka maistui koko raskauden ajan ja loppui vasta synnytykseen. :(
 

Yhteistyössä