Kysymys teinistä - onko syytä huoleen?

[Äidin sydän on raskas]

Olen tosi huolestunut pojastamme 14v. Hän liikkuu paljon kavereiden kanssa ja harrastaa urheilua, mutta kotona hän on varsinainen mörrikkä :/ Vastailee kiukkuisesti ja viettää suurimman osan kotonaoloajastaan tietokoneella. Suurin huoli on puhumattomuus. En suoraan sanottuna tiedä enää pojan elämästä yhtään mitään muuta kuin kouluun lähdöt ja tulot ja harrastukseen menot. Välillä näyttää surulliseltakin, mutta kun kysellään niin mikään ei vaivaa jne.

Onko tyypillistä "murkkuilua" vai pitäiskö olla jo huolissaan? Kyseessä esikoinen, joten kokemusta murkuista ei vielä ole....

 

[Keittiönoita]

Uskoisin olevan ihan normaalia. Mulla poika nyt 18 v ja edelleen tollanen jörrikkä. Tykkää kyllä, kun sen kanssa asioista juttelen - varsinkin poikaa kinnostavista asioista - mutta muuten ei enää "äiteen kainalossa" ole. Mutta kun se vaihtaa dödöä ja alkaa vihellellä suihkussa, sillä on tsigu kiikarissa

 

[Jätkä]

Muistaakseni meidän esikoisellakin oli joku tuollainen mörököllikausi noihin aikoihin. Onnistuisiko joku ihan kahdenkeskinen aika mörön kanssa, vaikka hampparilla käynti tmv, niin pääsisitte juttelemaankin?

 

[vieras]

Uskoisin olevan ihan normaalia. Mulla poika nyt 18 v ja edelleen tollanen jörrikkä. Tykkää kyllä, kun sen kanssa asioista juttelen - varsinkin poikaa kinnostavista asioista - mutta muuten ei enää "äiteen kainalossa" ole. Mutta kun se vaihtaa dödöä ja alkaa vihellellä suihkussa, sillä on tsigu kiikarissa

Mun poika on vasta niin "pieni" ihan lapsi vasta Jotenkin ymmärrän tuollaisen käytöksen 17-18 -vuotiaalta, mutta juuri 14 vuotta täyttäneeltä en... Ehkä olen väärässäkin. On vain surullista, että poika ei avaudu enää missään asiassa meille vanhemmille.

 

[ap]

Uskoisin olevan ihan normaalia. Mulla poika nyt 18 v ja edelleen tollanen jörrikkä. Tykkää kyllä, kun sen kanssa asioista juttelen - varsinkin poikaa kinnostavista asioista - mutta muuten ei enää "äiteen kainalossa" ole. Mutta kun se vaihtaa dödöä ja alkaa vihellellä suihkussa, sillä on tsigu kiikarissa

Mun poika on vasta niin "pieni" ihan lapsi vasta Jotenkin ymmärrän tuollaisen käytöksen 17-18 -vuotiaalta, mutta juuri 14 vuotta täyttäneeltä en... Ehkä olen väärässäkin. On vain surullista, että poika ei avaudu enää missään asiassa meille vanhemmille.

siis minä, ap, kirjoitin tuon

 

[vieras]

Mun veli oli koko yläaste ja lukioajan tommonen ja kas kummaa armeija-aikana loppui mörökollittelyt, kasvoi vissiin aikuiseksi

 

[terkka]

Ihan normaalia. Mutta anna paljon aikaa, kahdenkeskistäkin ja kysele kuulumisista sillain kevvyesti, siten että osoitat välittäväsi (ei liikaa udellen). Tehkää yhdessä jotain, siten parhaat jutut yleensä syntyy.

 

[mami]

Kyllä tuo taitaa kuulua ikään. Äidille ei jossain vaiheessa haluta enää kertoa asioita niin kuin ennen. Yläaste-ikäiset etsivät kovasti itseään ja mielialatkin saattavat vaihdella laidasta laitaan. Murkut ovat todellakin joskus ärtyisiä "ilman syytä" mutta niinhän me äiditkin taidetaan olla vaikka kuukaustisten aikaan kun hormoonitasot vaihtelee.

Minusta ei kannattaisi olla liikaa huolissaan, eikä myöskään liikaa painostaa puhumaan.

 

[Keittiönoita]

Mun poika on vasta niin "pieni" ihan lapsi vasta Jotenkin ymmärrän tuollaisen käytöksen 17-18 -vuotiaalta, mutta juuri 14 vuotta täyttäneeltä en... Ehkä olen väärässäkin. On vain surullista, että poika ei avaudu enää missään asiassa meille vanhemmille.

Tuosta 13- 14 veestä se alkaa. Ei ole enää äitin pieni kultamuru. Pysy äitinä kuitenkin. Kysy, millanen koulupäivä oli, mitä ruokaa oli, millon on seuraavat kokeet jne. Vaikka vastaus olisikin joka ainoa päivä sama. Kysele harrastuksista ja kavereista. Tartu sanoihin, joita poikasi sanoo. Eli jos puhuu vaikka jostain just uutisissa olleesta asiasta, ala keskustella siitä.

Mä uskon vahvasti siihen, että me äidit voidaan "pitää kiinni" tyttäristämme, mutta emme pojistamme. Poikien murkkuikä on aikaa, jolloin meidän pitää päästää irti. Välittäminen ja nuorestaan huolehtiminen kuuluu silti asiaan. Ja nuori kyllä tykkääkin siitä, kun tietää, että hänestä aidosti välitetään. Vaikka onkin äidilleen tuppisuu mörökölli

 

[mie]

Ihan normaalilta kuulostaa =) Mun poika muuttu murahtelevaksi luolaihmiseksi joka pälyili otsatukan alta ja murahteli yksitavuisesti, sekä linnoittautui huoneeseen milloin ei ollu kavereiden kanssa ja ikä oli just tuo 14v. Nyt täyttää 17v ja on taas oma iloinen itsensä =) tai on ollu viimeisen vuoden. Rankkaa oli jossaki vaiheessa, mutta kyllä se siitä =)

 

[ap]

Kiitos vastauksista, liikutuksen kyyneleet nousivat silmiini. Kai tästä alkaa jo se "luopuminen". Ihanasti kirjoititte, varsinkin Keittiönoita =) Tulee mieleen, että tiedätte, miltä musta nyt tuntuu.

Täytyy yrittää pitää jonkinlaista keskusteluyhteyttä yllä ja olen aina kysellytkin esim. koulunkäynistä jne. Huomaan kyllä että jos liiikaa utelee niin jätkä hermostuu =)

 

[fg]

Ihan normaalia on, luulisin. Mä muistan varsin hyvin omat teiniaikani, kun niistä ei nyt niin pitkä aika ole ja kyllä mä jo tuossa iässä olin aika mörökölli, tiuskin ja vetäydyin. Mulle se alkoi helpottaa myös siinä 17-18-vuotiaana..

 

[4n äiti]

itse rupesin pelaamaan fb pelejä ja muutoinkin koitan olla samalla levelillä edes jostain nuorison kanssa. peleistä puhumisen ohella voi pojan kanssa puhella muitakin juttuja. ja meillä minä olen ottanut sen linjan, että teen aloitteen puhumisesta itse.

 

[tiuku]

Kuulostaa kyllä ihan mun veljeltäni kun se oli teini Se ei varmaan kahteen, kolmeen vuoteen sanonut mulle mitään eikä kenellekään muullekaan perheenjäsenelle ystävällistä sanaa. Örisi ja murisi ja söi vaan.

Nyt se on fiksu ja vastuuntuntoinen 28-vuotias, valmistunut ja töissä, ja soitellaan harva se päivä

 

[Kylkiluu]

Mulla on vain tyttäriä ja nekin vielä pieniä, mutta kyllä tuo kuvaamasi kuulostaa ihan normaalilta murrosikäisen käytökseltä =) Varmasti on hämmentävää kun yhteys lapseen tuntuu katkenneen. Veikkaan kuitenkin lähes kaikkien vanhempien olevan samassa tilanteessa tuonikäisten lastensa kanssa... Pojalla alkaa olla oma maailmansa, johon äiti ja isä kuuluvat lähinnä statistin roolissa. Kuitenkin on varmasti tärkeää, että nuoresta välitetään ja ollaan olemassa ikään kuin turvasatamana, jossa huolehditaan ja asetetaan rajat antaen samalla kuitenkin tilaa kasvaa omaksi itsekseen.