Toggle sidebar

kysymys teille, jotka saitte ala-asteella huonoja numeroita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alituinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

alituinen

Jäsen
08.07.2013
631
0
16
Saiko huonot numerot teidät lukemaan ahkerammin, jotta numerot paranisivat?

Oon nyt miettinyt numeroiden tarpeellisuutta alaluokilla. Itsellä oli ainakin 3 ja 4 luokilla vain käytös 10 ja kaikki muut seiskoja. Silloin seiska oli huono numero, verrattuna nykypäivään ja enemmin ne vain sai tuntemaan itseni huonoksi, kuin että olisin alkanut lukemaan enemmin. Ja varsinkin "ei lukuakneissa" huono numero vain sai tajumaan, että olen surkea piirtämään, laulamaan ja käsitöissä. Vielä vähemmän niitä viitsi tehdä, koska olin surkea. Liikunta oli ainut, jossa tiesin olevani liikunnallinen ja motorisesti lahjakas, mutta pallopelit vain ei ollut mun juttu.

En tiedä mitä tapahtui yläasteelle mennessä, kun sielä sain jo joistain aineista hyviäkin numeroita, vaikkakin osa aineista edelleenkin jäi multa oppimatta. Jotenkin vain nyt noi alakoulun arvioinnit edelleen mietityttää, että onko niistä huonoille oppijoille enemmin haittaa kuin hyötyä?
 
liikunta oli ala-asteella seiska pitkään ja ei se kieltämättä kyllä yhtään motivoinut, ennen numeroita liikka oli ihan jees, mutta sit ku leimattiin huonks, niin kyllähän se omaan asennoitumiseenkin vaikutti vähän siihen malliin, että "en mä voi osata" ja se taas vaikutti suorituksiin ja siihen, ettei liikka todellakaan kuulunut lempiaineisiin... Mun mielestä lukuaineissa numerot on ihan ok, koska niitä on helpompi arvioida ja toisaalta on tärkeempi pysyä niiden suhteen kärryillä, mutta taito- ja taideaineet sais kyllä olla ilman arvointia, koska niissä on ihan eri tavotteet ja olis hyvä, että ne innostais lasta harrastamaan, eikä kertois lapselle, että sori, oot liian huono tähän ja tähän.
 
Itseltä on ala-asteelta jäänyt mieleen musiikin seiska. En ole mitenkään musikaalinen ja varmaan tuo numero oli ihan kohillaan mutta kun kutosella sain musiikin teoriakokeesta kiitettävän niin siltikään tuo musiikin numero ei noussut edes kasiin. Kieltämättä silloin kyllä harmitti.
Omien lapsien kohdalla hivenen on kirpaissut kun Wilmassa on eritelty kaikki liikunnan testit, esim. luistelu, hiihto, jalkapallo jne... ja niissä numerona sitten esim 6½ . En tiedä tietääkö lapsi noiden "testien" numeroita mutta itse olen miettinyt että miten kannustavaa tuollainen numeerinen arvostelu on.
 
Ja mä siis olin yksinkertasesti vaan ei-niin motorisesti lahjakas ja ketterä ihminen, mutta pyrin tekemään parhaani, varsinkiin ennen numeroarvostelua, toki kilttinä tyttönä yleensä vielä sen jälkeenkin.
 
tästä puhuimme joskus psykologian tunnilla ja hetken keskusteltuamme olimme kuitenkin sitä mieltä että kyllä ne numerot on varmaan aika rankkoja mutta eikös vanhempien tehtävä ole antaa realistiset eväät elämälle? eli vahvistaa niitä hyviä puolia sitten jotenkin, auttamalla opinnoissa tai viemällä niihin liikunta harrastuksiin. en kuitenkaan haluaisi kovin pitkälle käyttää mitään rasti mentelmää sillä mielestäni ne kympin oppilaat ansaitsevat nähdä suorituksensa arvon myös paperilla. mitenkään siis huonompia sortamatta. vanhemmilla on siismyös iso rooli mielesäni alaluokilla,
 
Mun mielestä rastimenetelmä ei juurikaan poikkea numeroista, koska samahan niissä on toiset sai hyviä ja erinomaisia ja itse huonoja tai vielä huonompia.

vanhemmilla on suuri merkitys, mutta itse ainakin kun vein kokeen näytillä, josta olin 6 tai 7 sijaan saanut 8, vanhemmat kehuivat kovasti, niin sisko jurnutti mulle, koska ei häntä kympin oppilasta kasista kehuttu. Eli olin edelleen se armoton luuseri. Myös vanhempani maksoivat liikunta harrastuksen, taidekoulun ja pianon alkeitakin yritin. Pianotunneilla opin mm nuotit ja sain lähes täysiä pisteitä musiikin teoriakokeista, mutta kun olin surkea laulamaan niin 7 todistuksessa edelleen. Taidekoulussa pärjäsin ihan hyvin, jokunen maalaus pääsi näyttelyynkin, mutta koulussa kuvaamataidon tunneilla piirustukseni olivat onnettomia edelleen.

Mikä on taideaineiden idea? Onko tarkoitus, että lahjaton lapsi harrastelisi kyseisiä kykyjä koulun ulkopuolella, jotta hän kehittyisi paremmaksi, vai onko tarkoitus löytää jyvät akanoista? Mielestäni numerointi ei palvele kumpaakaan, koska se on vain yhden opettajan näkemys hänen teettämistään töistä.
 
Oli huonoja etenkin liikunnassa ja käsityössä. Mä vaan en pärjännyt vaikka miten yritin. Musikki oli aina hyvä ja siinä olin hyvä. Minusta ainakaan alaluokilla taideaineita ei tarttis numeroida.
 
Olin huono etenkin liikunnassa ja uskonnossa.
Enkä muistaakseni yrittänyt parantaa tapojani, vaikka kerran muistankin että itku kurkussa annoin äiskälle uskonnonkokeen allekirjoitettavaksi jonka arvosana oli 5.

En ole koskaan koulussa yrittänyt parantaa numeroita. Jos olen huono sellaisena kuin olen, niin sitten olen. Ja liikuntaa opin vihaamaan ala-asteella, eikä se inho vieläkään ole siitä yhtään laantunut.
Olin ekalla tai tokalla yksi ensimmäisistä joka oppi luisteluhiihdon, ja muistan että ihan pienenä menin yhden toisen tytön kanssa kaupunkiin juoksukisoihin (olin kai sit hyvä?), joten ihan surkea en tainnut ekoilla luokilla olla. Mutta sit joku muuttui, en tiedä mikä.
 
Ja etenkn tyttöjen keskuudessa ne liikannumerot yms aiheutti nokkimisjärjestyksen. Ne hyvät katto alaspäin meitä vähemmän hyviä ja kilpaili maikan huomiosta. Ei se multa liikunnaniloa vieny onneksi mutta teki sen että koskaan en oo tykänny kilpailla tms tehä missä arvotetaan suoritus. Liikun muuten.
 
No meillä musiikin numerosta puolet muodosti opettajan arvio lauluäänestä. Että jos ja kun et ollut syntynyt kultakurkuksi, ei ollut mahdollisuutta saada hyvää numeroa musiikista.

Toinen iki-inhokki oli liikunta. Kun et ollut hyvä liikunnassa vaan vähän kömpelö, ei ollut mahdollisuuksia hyvään numeroon. Jäit valinnoissa aina viimeisten joukkoon jne. Mulla ainakin koulun liikuntatunnit tappoi liikunnan ilon kokonaan, en nykyään uskalla mennä edes salille kun "olen kuitenkin huono".

Käsitöissä ja kuvaamataidossa taas oli luonnostani hyvä, mutta mielestäni niitäkään aineita ei tarttis arvostella numeroilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 21233:
tästä puhuimme joskus psykologian tunnilla ja hetken keskusteltuamme olimme kuitenkin sitä mieltä että kyllä ne numerot on varmaan aika rankkoja mutta eikös vanhempien tehtävä ole antaa realistiset eväät elämälle? eli vahvistaa niitä hyviä puolia sitten jotenkin, auttamalla opinnoissa tai viemällä niihin liikunta harrastuksiin. en kuitenkaan haluaisi kovin pitkälle käyttää mitään rasti mentelmää sillä mielestäni ne kympin oppilaat ansaitsevat nähdä suorituksensa arvon myös paperilla. mitenkään siis huonompia sortamatta. vanhemmilla on siismyös iso rooli mielesäni alaluokilla,
Click to expand...

Itse sain todella helposti ysejä ja kymppejä, ja siksi en koskaan välittänyt yrittääkään. Saihan ne numerot muutenkin. Eli en koskaan oikeasti oppinut opiskelemaan. Myös yläaste ja lukiokin menivät samalla tyylillä, myöhemmin vasta yliopistossa piti opetella opiskelu alkeista lähtien. Ei sekään hyvä ole.

Itselläni oli kouluaikoina sukset ristissä liikuntaopettajan ja käsityöopettajan kanssa, ja näistä sain aina huonoja numeroita. Esim. käsitöistä sain aina jonkun seiskan tai jopa kutosen, vaikka olin ollut tosi innostunut ja tehnyt aika ahkerasti - jopa innostunut tekemään kotona vastaavia ompeluksia tai neulomuksia ylimääräisenä. Ja kun harjoiteltiin isoäidinneliöitä, tein kaikenlaisia ekstratöitä, kuten sovelsin sitä ohjetta ja tein joulutonttuja yms. En edes tehnyt noita parantaakseni numeroa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna (aikuisnäkökulmasta) numeron olisi pitänyt nousta. Sama liikunnanopettajan kanssa - varmaan seiska tuli oletetusta pysyvästä asenneongelmasta hänen opettamaansa ainetta kohtaan, vaikka opettaja olisi tietysti välillä voinut katsoa, että yrittääkö liikuntaan nuivasti suhtautunut oppilas kenties voittaa ennakkoluulonja ja yrittääkö jollain lailla voittaa itsensä.

Mutta samapa tuo enää. Ala-asteella voisi minusta olla jonkin muunlainen arvostelu kuin numerot, ja voihan sekin olla sellainen, että "kympin oppilaat" pystyvät iloitsemaan saamastaan todistuksesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alituinen:
Mikä on taideaineiden idea? Onko tarkoitus, että lahjaton lapsi harrastelisi kyseisiä kykyjä koulun ulkopuolella, jotta hän kehittyisi paremmaksi, vai onko tarkoitus löytää jyvät akanoista? Mielestäni numerointi ei palvele kumpaakaan, koska se on vain yhden opettajan näkemys hänen teettämistään töistä.
Click to expand...

Tämä on totta. Opettajan vaihtuessa heitti kuvaamataidon numerokin peräti kahdella.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa