Kysely ala-asteikäisten ajatuksista ristiinnaulitun Jeesuksen symbolista

  • Viestiketjun aloittaja TEOLOGIANOPISKELIJA
  • Ensimmäinen viesti
TEOLOGIANOPISKELIJA
Hei 3-6-luokkalaisten lasten vanhemmat!

Olen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kolmannen vuoden opiskelija. Teen tällä hetkellä käytännöllisen teologian kanditutkielmaani, jossa aiheena on uskonto ja kasvatus.

Opinnäytetyöni tarkoitus on selvittää millaisia ajatuksia ja tunteita kristillinen symboli ristiinnaulitusta Jeesuksesta herättää evankelis-luterilaiseen uskonnonopetukseen osallistuvissa 3-6-luokkalaisissa lapsissa.

Tutkimus toteutetaan sähköisesti jaettavan kyselylomakkeen avulla. Vanhempi haastattelee lastaan kysymällä häneltä haastattelulomakkeelta olevat kysymykset ja kirjaa ne ylös mahdollisimman tarkasti. Kysely sisältää myös kolme taustoittavaa kysymystä vanhemmalle. Lapselle osoitettuja kysymyksiä on yhteensä neljä. Täytetty kyselylomake palautetaan minulle vastauksena sähköpostiini.

Tutkimuksessa ei kerätä mitään tunnistamiseen johtavia tietoja ja se tapahtuu täysin anonyymisti. Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Mikäli tutkimuksesta tai sen toteuttamisesta herää kysymyksiä vastaan niihin mielelläni.

Voit osallistua kyselyyn lähettämälle sähköpostiini julia.matikainen@helsinki.fi viestin "OSALLISTUN KYSELYYN". Lähetän sinulle paluupostina kyselylomakkeen, jonka voitte lapsen kanssa täyttää ja lähettää minulle vastauksena.

Kiitos paljon jo etukäteen osallistumisestanne!

Ystävällisin terveisin,
Julia Matikainen
 
vierailija
Minkälaista sait?

Yhteistyössä