Kypros - Pafos

Minun kokemukset ovat yli 10 vuoden takaa, siis Pafoksesta. Paikka on aivan ihana, siellä on paljon nähtävää. Ihan kävelymatkan päällä mosaiikkeja, satama on kaunis, ja vähän kaupungin ulkopuolella on raunioalue. Kaupunki on kaunis, iltaisin kadut suljetaan autoliikenteeltä. Mutta vilkasta on, kaupunkialueen rannat eivät välttämättä ole lapsille parhaita, olivat kivisiä, vähän kaupungin ulkopuolella oli hiekkaranta, joka mielestäni syveni jyrkästi.

Hotelleissa oli sitten hyvät uima-allas alueet, ja lapsille löytyi myös leikkipaikat. Usein taisi hotelleilla olla myös tenniskentät.

Hintataso tietoa sitten vajaan neljän vuoden takaa Ayia Napasta, joka muuten keväällä on sekin ihana perhelomakohde, ja hotellit tosi mukavia, kivoja uima-allasalueita jne. Kyproksen hintataso vaikutti olevan aivan sama kuin Suomenkin.
 
Juu rannat eivät ole hyviä kaupungin alueella, pitää lähteä kauemmaksi uimaan. Hotellin uima-allas kompensoi tilannetta. Mutta itse kyllä nautin esim. iltaisista kävelyistä rannalla, uimisen lisäksi, joten se oli pieni puute. Sitten siellä oli aika massiivinen viihdebisnes, joka näkyy ja kuuluu. Eniten Pafoksella nautin autoretkistä Kyproksen vuoristossa, sekä autoll tehdyistä retkistä kivoille uimarannoille.
 
mimallikas
Itse olen käynyt Pafoksella vuonna 2002, kun vasta odotin esikoistamme ja silloin se ei ainakaan tuntunut paikalta, että pienten lasten kanssa sinne lähtisin. Ihana kaupunki kyllä, nähtävää ja monia menopaikkoja kylläkin. Kaupungin ranta ei kyllä ole hyvä lapsille. N. 10 km päässä on sitten ihana paratiisiranta, jonne meni usein bussi. Hintataso oli mielestäni korkeahko verrattuna vaikka Kreikan saariin. Kannattaa harkita hotellien puolihoitoa, verraten edullista ja hyvää ruokaa, paikalliseen hintatasoon verrattuna. Ilmasto on Kyproksella hyvin kuuma keskikesällä ja pitkälle syksyyn riittää lämpöä.
 
Oltiin siellä pari vuotta sitten marraskuun alussa vauvan kanssa. Olihan siellä ihan mukava käydä, mutta se yksi kerta riitti. Paikka oli kallis.Ravintoloiden ruuan hinta-laatu suhde oli huono. Esim. ostin kerran 8e maksavan salaatin ja mun eteen tuotiin lautasellinen pelkkää pilkottua salaattia, kurkkuja, tomaattia ja sipulia - ei minkäänlaista kastiketta, mausteita ym. Hotelli oli ok. Säät oli epävakaiset ja tuuliset. Matkasta ois varmaan saanut enemmän irti, jos lapsi ois ollut suurempi ja ois ollut mahdollista kierrellä saarta vuokra-autolla (tuossa iässä poika protestoi äänekkäästi autossa matkustamista vastaan)
 
oltiin lasten kanssa siellä pari vuotta sitten (lapset tuolloin 3v ja 5v) juuri protaraksessa. Emmekä kyllä mene toista kertaa, meille riitti tämä yksi kerta.
Ihan ok ja kiva paikka, mutta kallis!!!!
Aivan mahtavat hiekkarannat.
nyt menemme toukokuussa Bulgariaan Sunny Beachille. Lapset ovat 7v, 5v ja 2v.
Toivon mukaan on parempi paikka ja vähäsen huokeampi.... =)

mutta, hyvää matkaa teille kumminkin!
Jos teillä on vaippaikäisiä lapsia , niin suosittelen ottamaan vaipat täältä mukaan.. ovat meinaan kalliita ja aika huonoja siellä perillä... :\|
 

Yhteistyössä