Oma synnytyskertomus (vihdoinkin!):
Torstaina 28.10. ei ollut mitään tuntemuksia että synnytys olisi lähellä. Puunasin kylppärin perusteellisesti ja iltapäivällä lähdin kävelylenkille, ongelmitta, mutta käännyin kuitenkin aika pian takaisin kun sadekuuro yllätti. Illalla katsottiin miehen kanssa joku leffa telkkarista, se loppui klo 23.30, ja menin vessaan. Alkaessani pesemään käsiä tunsin jotain hulahtavan housuihin, istahdin taas pöntölle ja totesin että tämän täytyy olla lapsivettä. Ilmoitin asiasta miehelle, hän toi puhtaat alkkarit ja laitoin siteen, ja sitten soitin synnärille. Sovittiin että tulisimme aamulla klo 8.30 tarkistettavaksi. Tein iltatoimet, ja kävin nukkumaan vähän jälkeen puolenyön.
Pari tuntia myöhemmin heräsin kun alkkarit kastuivat kunnolla, lapsivettä roiskui joka puolelle. Sieppasin lakanan alta pyyhkeen jonka olin sinne laittanut varmuuden vuoksi, ja säntäsin se jalkovälissä vessaan. Siellä totesin lapsiveden värin muuttuneen ruskeaksi. Kello oli 2.10 kun soitin uudestaan synnärille, ja he kehottivat tulemaan sinne heti. Mies siivoili paikkoja, minä kävin pikasuihkussa ja vaihdoin puhdasta ylle, ja sitten vaan napattiin jo valmiiksi pakatut kassit mukaan. Klo 2.45 olimme perillä ja odotimme vuoroamme ehkä noin varttitunnin. Mitään suppareita en tuntenut. Pääsin käyrille vähän yli kolme ja olin siinä melkein tunnin, vauvalla kaikki hyvin, mutta minulla ei edelleenkään suppareita. Olin kahdelle sormelle auki, ja kohdunkaula hävinnyt, joten minut siirrettiin synnytyssaliin sen jälkeen kun olin saanut *ah niin "ihanan"* peräsuolen tyhjennyksen.
Sain oksitosiinitipan ja johan niitä suppareita sitten alkoi tullakin pikkuhiljaa. Alussa meni ihan hyvin kivunsiedon kanssa, sain lämpötyynyn ja se helpotti, ja lopulta ilokaasua. Kätilövuoro vaihtui, ja uusi kätilö teki sisätutkimuksen: olin avautunut vain 3 cm:iin! Hän suositteli ehdottomasti epiduraalia hitaan avautumisen takia - sanoi että menee pitkään ennen kuin vauva syntyy, joten voimiani säästääkseni epiduraali olisi ehdottomasti paras vaihtoehto. Suostuin, ja sen laitto onnistui toisella yrityksellä. Oli kyllä hankalaa istua selkä kyyryssä etunojassa pää rintakehää kohti ison mahan kanssa! Mulla tuntui jokin kramppi vasemmassa lonkassa vaikka epiduraali oli laitettu, anestesialääkäri ihmetteli sitä, ja minä luulin että epiduraalin laitto ei ollut vieläkään onnistunut! Mutta onneksi oli, ja pian alkoi helpottamaan - kyllä tuli autuas olo!!
Sain aamiaista ja aloin sen jälkeen lepäilemään. Ennen epiduraalin laittoa olin käynyt vessassa, lisää ruskeanvihreää lapsivettä holahti taas, ja vauvan päähän laitettiin anturi sykettä mittaamaan. Aamiaisen jälkeen lepäilin ja taisin torkahtaakin, olo oli todella hyvä ja raukea kiitos epiduraalin! Sain suolaliuosta suoneen, ja sitten vaihtui kätilö. Aloin tuntemaan ponnistustarvetta, ja kätilö katetroi. Söin vähän. Kello oli silloin 14.15.
Taas vaihtui kätilö, ja sain tietää että nyt on sitten samat henkilöt loppuajan. Olikin jo kyseessä viides saapumisestani lähtien! Lähes valmis kätilöopiskelija teki pääasiassa hommia kanssani, tukenaan kokenut kätilö. Oksitosiinitippaa lisättiin, edelleen tuli vihreää lapsivettä. Jotta vauva laskeutuisi, minut kehotettiin sängyllä kontalleen säkkituolia vasten ja keinuttamaan itseäni puolelta toiselle. Taisin tulla siitä merisairaaksi, koska alkoi oksettamaan. Tosin paljon mitään ei tullut ylös.
Kuume oli noussut (38,1). Synnytyslääkäri otti vauvan päästä verinäytteen pH:n mittaamista varten, vauvalla oli onneksi happitilanne hyvä. Sain 1 g panodilia kuumeen takia (minulla on penisilliiniallergia joten sitä ei voinut antaa). Mutta olin vihdoinkin täysin auki, ja ponnistusvaihe saattoi alkaa!
Se kesti 1 h 55 min, viittä minuutia myöhemmin synnytyslääkäri olisi tullut imukupin kanssa. Oksensin reilusti kahteen otteeseen. Poika syntyi toinen käsi kasvojen vieressä, ilmankos otti niin koville saada kultakimpaleemme ulos. Ponnistussupistusten välillä otin lisähappea, koska alussa vauvan syke putosi. Mutta kaikki kipu ja vaiva oli heti poispyyhitty kun sain rakkaamme rinnalleni, ja hän päästi ensimmäiset äänensä!! :heart: Ja se intensiivinen katse... sulatti äidin sydämen!!
Poika alkoi hyvin tekemään imuharjoituksia tissillä, ponnistin istukan ulos ja välilihan repeytymäni tikattiin sen kokeneen kätilön toimesta, kätilöopiskelija ei enää paikalle tullut (sain myöhemmin tietää että hän oli saanut päänsärkykohtauksen ja joutunut lähtemään kotiin).
Poika sain 10 pistettä, mitat laitoinkin jo aiemmin. Minua ja häntä tarkkailtiin kuumeeni takia osastolla, ja verenpainettani myöskin, kun alapaine huiteli koko ajan satasen paikkeilla. Univajetta tuli reilusti jo sairaalassa, ja maanantaina 1.11. olimme kypsiä lähtemään kotiin. Minulta ei onneksi tarvinnut ottaa verikokeita verenpaineen takia, vaan sain luvan lähteä kotiin ilman sen kummempia tarkkailuja.
Alku on ollut vähän vaativa kun poika on kova imemään ja maitoa ei aluksi noussut tarpeeksi, mutta nyt se on OK. Rintakumeja en ole ottanut käyttöön, olin apteekista ostanut nännirasvaa joka on osoittautunut tosi hyväksi. Mies on ollut todella huolehtivainen :heart: ja ollut huolissaan yöunistani, sillä seurauksella että meistä ei sitten kumpikaan ole saanut nukuttua öitä kunnolla, kun olemme yrittäneet vuorotellen hoitaa junioria yötä myöten. Toissa- ja sitä edellinen yö menivät täysin riuvaamiseksi, juniori valvoi eikä meinannut millään rauhoittua. Viime yöksi päätimme että nukun pojan kanssa koko yön, ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi: yö meni todella hienosti!
Viime torstaina 4.11. terveydenhoitaja kävi ja punnitsi jo +200 g syntymäpainoon nähden. Terve ja rauhallinen poika kuulema (näytti tietysti vieraalle tädille parhaat puolensa, se hurmuri :heart:
). Ainut huolenaihe on kuulotesti jota hän ei 1.11. läpäissyt, tänään menemme uusintatestiin. Luulemme kyllä että kuulonsa on OK, alussa oli vaan sikiörasvaa korvakäytävissä joka nyt lienee liuonnut. Olemme kylvettäneet hänet kaksi kertaa ja eilisiltainen kylpy oli hänelle todellinen nautinto! :heart:
Onnittelut kaikille vauvautuneille, koitos on ohi vaikka aikamoisia kokemuksia on ollut. :hug: teille jokaiselle!
Ja
Sannis ymmärrän tuskaisen turhautumisesi täysin, toivon että synnytyksesi lähtee PIAN käyntiin!!
Jospa tämä meidän vauva-arki lähtisi nyt vähän paremmin pyörimään, niin jaksaisin kommentoida useammin. Tähän mennessä olen käyttänyt joka liikenevän hetken lepäilyyn ja nukkumiseen - ja onhan niitä asioita edelleen hoidettavana, vaikka mies nyt isyyslomallaan pyörittääkin huushollia. Hän on aivan mahtavan hyvä kokki!!
:heart:
Tällaista täällä, oikein hyvää vointia mammoille ja vauvoilleen, ja pikaista ja mahdollisimman tuskatonta synnytystä vielä nyyttiään odottaville!
Rakkain terkuin
Mullu ja juniori vajaa 12 pvää
