KYMPIN HOIDOISTA PLUSSANNEET!

Vadelmaunelma: Kyllä sillä kropalla on vaan taipumus venyä uskomattomiin mittoihin :) Tai en tiiä, onko hymiö tässätilanteessa tarpeen! Me ollaan melkeistä samoissa mitoissa eli minä 159 cm pitkä ja ennen raskautta paino n. 55 kg vaihtelevasti, joskus enemmän, joskus vähemmän. Esikoisen odottaminen oli jo haaste lyhykäisyyteni vuoksi tai oikeastaan lantio sen mallinen, ettei sisään mene mitään. Kohtu pullistuu heti lantiosta ulos. Viimeisellä neuvolakäynnillä esikoista odottaessa SF mitta oli 42 cm, huoh. Hieman jännitti tämä kaksosraskaus, mutta toisaalta on mennyt hyvin. Ei ole tarvinnut sairaalassa olla lepäilemässä kertaakaan. Liikkuminen on toki ollut rajoitettua ihan jo vointini vuoksi toukokuulta lähtien ja sieltä asti olen ollut sairaslomalla eli rv 17 alkaen. Nyt viimeinen kuukausi on ollut täysin pedissä, kun paikat ei vain kertakaikkiaan kestä liikkumista. Kipuja siis on, mutta onneksi ei enää kauaa! Pahoinvoinnista en kärsinyt ollenkaan, joten jotain positiivistakin :)

Masu ei todella palautunut ennalleen esikoisestakaan, joten tyhjää nahkaa jäi, mutta vaatekoko ei kyllä muuttunut siitä huolimatta, kun paino putosi muutamassa kuukaudessa takaisin uomiinsa. Eikä kukaan sitä nahkaa normaalissa arkielämässä nää, kuin tietenkin oma perhe. Bikineissähän se sitten paljastui, mutta nykyään on olemassa niin monenlaisia vaihtoehtoja, että on vara mistä valita ja löytyy ne mieleisetkin. Käytin imetyksen jälkeen masulla kiinteyttäviä voiteita ja ambulleja ja ne mielestäni auttoivat tai sitten vain kuvittelin, mutta yhtä hyvä kaikki sillä siihen kun näitä kaksosia aloin odottaa eli noin kolmevuotta esikoisen syntymästä, masu näytti jo ihan inhimilliseltä. Nyt menee varmasti enemmän aikaa, sillä nahka on joutunut antamaan periksi vielä enemmän ja hieman on juoviakin tullut.

Nämä asiat on hyvin yksilöllisiä, joten eihän sitä osaa vielä arvioida kuinka kroppasi raskauteen suhtautuu. Voihan olla, että nahkasi antaa hyvin periksi ja palautuu täysin. Näitäkin tapauksia olen pienilläkin ihmisillä nähnyt. Ja aina sen kropan inhimilliseksi saa, jos on vain tahtoa yrittää. Jotkut ihmiset eivät välitä kiloistaan tai arvistaan, vaikkei olisi vauvaakaan koskaan tehneet.

Tsemppiä raskauteen!

nonnii
 
Heippa kaikille!

Olipas tullut taasen kirjoituksia viime kerrasta. Käyn joka päivä lukaisemassa kuulumisia, mutta olen näköjään niin laiska kirjoittelemaan mitään.. :ashamed:

Nyt sitten lepäilyä vaan Ovis :hug:

RouvaPapuselle mukavaa hotellireissua! vai joko olette käyneet?

Duffy taisi olla muuttopuuhissa, onnea uuteen kotiin :flower:

Nonniille halauksia :hug:

Salvialla ollut hurja kokemus, halaus :hug: Toivotaan, että pieni pysyy vielä yksiössään. Onnittelut hyvistä sokerirasitustuloksista.

AaVeellä on kyllä ihanan siro masu. Mites syysflunssa. Onko hellittänyt? Entä selkäkipu?

Mikäs on Kirman vointi? Tuntemukset on kyllä lupaavia, taitaa olla pikkuinen kohta sylissä :heart:

Vadelmaunelmalle onnittelut tuplista! :heart:

Ja onnittelut Mullulle äippäloman alkamisesta :)

Rautatableteista joku kyseli, minä jouduin aloittamaan pari viikkoa sitten Obsidanin (yksi tbl joka toinen päivä), hb oli tippunut 120:stä 110:neen.. Viime raskaudessa Obsidan ei kyllä auttanut yhtään, piti monia rautavalmisteita kokeilla, joista sitten nestemäinen auttoi (en muista enää nimeä).

Ensi viikolla olisi kontrollikäynti neuvolalääkärillä kohdunsuun tilanteen vuoksi, samalla käyn neuvolatädinkin luona. Kirjoittelen omaa napaa sitten enemmän.

Mukavaa syyskuun loppua!

Nipsu + Muru rv 30+0 :heart:
 
Vadelmaunelma onnittelut tuplista! Paljon jaksamista ja malttia tähän uudenlaiseen piinaan :)

Nonnii oot päässyt huikeisiin mittoihin, joten ei ihme että kroppa alkaa jo laittamaan vastaan. Onneksi olet jo hyvillä viikoilla, jotta vauvelitkin selviytyisivät jo hienosti syntyessään.

Ovis kyseli vaippailusta. Meillä oli esikoisella ainoastaan kertiksiä, en vaan jotenkin jaksanut innostua kestoilusta. Nytkin kävin mammuttimarkkinoilta hakemassa paketillisen new born kertiksiä, joten ainakin alkuun niillä. Jaksuja kotosalle ja lepoa!

Discovery ettei vaan olisi lapsivedet menneet, kun päällihousutkin kastuivat?

Mullu onnittelut mammisloman alusta! Nyt on lupa nauttia ja kerätä voimia! Itselläni vielä vihon viimeiset 4 aamua jäljellä ensi viikolla, hip hurraa!

Raudasta mulla on otettu hemppa-arvo ainoastaan kaksi kertaa ja viimeinen mittaus oli 136. Lisärautaa ei siis ole tarvinnut edes harkita. Seuraavan kerran mitataan viikon päästä perjantaina, kun on seuraava nlakäynti.

(.) Maksa- ja sappiarvot olivat kunnossa, itse asiassa tosi hyvät eli kutina ei siis ainakaan johdu maksan ylitoiminnasta. Jatkan ilolla raapimista, kun tiedän ettei arvoissa ainakaan ole häikkää :p Pitänee kokeilla rasvan vaihtamista vaikka paksumpaa rasvaa olenkin jo käyttänyt.
Viime yönä sain pitkästä aikaa nukuttua hyvin eli ei yhtään vessakäyntiä :) Aamulla oli todella levännyt olo, mutta kaupassa iski tuskanhiki pintaan ja oksetti. Meni onneksi ohi, kun ulos pääsin. Ajattelin vielä, että ihanaa mennä heti aamusta, kun ei ole ihmisiä ja jonoja... ja PAH! Tänään on onneksi muutoin voinut ottaa rennommin, kun teen töitä kotitoimistolla :) Ensi viikolla sitten viimeiset 4 työpäivää! Soittivat eilen Kelastakin ja tarkistivat, olenko jäämässä 1.10. mammikselle - no totta hitossa olen :D En tajunnut kysyä, olisinko voinut olla töissä synnytykseen asti (EN).

Ihanaa viikonloppua kaikille ihanille naisille! Minä laittelen pihan syyskuntoon callunoilla ja muilla ihanilla syyskukilla!
Sannis & surprise *POKS* 34+0
 
Tää laittaa vaan itsekkäästi nyt omia kuulumisia sen verran, että täällä vielä ollaan ja pysytään. Huomenna viimenen raja rikki ja rv38 alkaa, jihuu!!!
Supistelut on pysyneet melkein kokonaan pois, kun oon vaan makoillut ja ollut. Neuvolassa antoi luvan, että ens viikolla saan sitten vapaasti jatkaa leiomisia. Kaikki oli siellä ok, ultralla th vielä tarkisti tarjonnan ja oikein siellä ollaan. Pää heilui vielä hyvin tuolla lantiossa. Oli aika hassua, kun siihen ultrakuvaan ei kerralla saanut mahtumaan kun yhden osan vauvaa, selkärangan tai käsivarren, on pikkunen jo niin iso.
Öisin on alkanut särkeä selkää, että sekin vielä rajottamaan vähiä unia! Nivusia pakottaa ja tuosta häpyluusta vihloo välillä tosi ilkeesti. Ja täälläkin karkki maistuu, tai ei pelkästään karkki, ihan sama kunhan on sokerista ja äkkiöllöä:p
Pitäis saada otettua vielä yks kuva ja liittää tänne, sitä kun ei enää tiedä millon se viimenen lähtö tulee. Hitsit kun jännää:D

kirma&muru 36+6
 
Hei taas pitkästä aikaa Kokeilen kirjoittaa jotain, äsken vedin pitkät teksit ja katoisivat jonnekin.....:confused:
Sannistoivotaan että iho jututu selviää.
Salviajaksuja lepoon, tiedän mitä se on.
RPKivaa hotelli lomaa ja muista että syöt sitä nötköttiä vain kotona;)
Ovislepoa supisteluihin.
AaVeejätä vain kaikki kotihommelit miehelle;)
MulluOnne äippäloman alkamisesta.
NonniiJaksuja, perässä tullaan....
VadelmaunelmaONNEA ja tervetuloa tuplailemaan.
Discoveryaikaspaljon valkkaria....ettei vaan olis sitä vettä???

Ja sitten omaa napaa, hb tippunut sataseen ja rautaa popsitaan, verenpaineet alhaiset ja huimaa vähänväliä:( mahassa jaksetaan kuitenkin hyvin, A pt ja n 1350g ja B rt n.1470g. Häpyluu tautisen kipeä ja a potkii virtsarakkoa että vois tenat ottaa kehiin, lirahtaa ihan tosta vain.....:ashamed:
Karkkia vedtään täälläkin kaksin käsin ja muutenkin maha on jo isompi kuin esikkoa synnyttämään mennessä!!!!
Jaksuja kaikille ja odotan ekan jakaantumista, kirjoitan ja yritän kommentoida....mutta laiksa kun on ja en kerkee netissä vierailla niin usein.
Pa-mi ja pallerot 29+3
 
Tuplaäidit minä olen 156 cm pitkä ja ennen poikia painoin 46-48 kg. Onneksi painoni nousi hieman eli 50 kg:aan, koska sitä pidettiin alarajana hoidoille Ava-klinikassa. Loppuvaiheessa mittasin (mies) vyötärönympärykseksi 114 cm (vaan). 4,5 kg:n pojaltani se oli tasan metrin. Minulla toinen vauva oli kyllä pieni eli alle 2 kg. Olisivat ottaneet Taysiin n. viikolla 34, mutta jäin kotiin ja kävin kontrollissa useammin. Sisäänotettiin sitten kun proteiinit kolmella plussalla ja verenpaineet 168/100 36+0. Leikkaus 36+1, kun trombosyytit romahtivat ja tuli ns. Helpp-syndroma.

Painoa en saanut kokonaan pois, mutta kyllä ihan omaa syytänikin. Minulla myös ikää niin paljon, että se varmaan hidasti. Kolmelta edelliseltä olin lähes heti normikunnossa nuorempana. nyt ei onneksi painoa ole tullut kuin noin 6 kg kaikkiaan. Täällä ei paljon karkkia ole vedetty kummassakaan viimeisessä raskaudessa, kun vielä tuo raskausdiabetes.

Yöllä on hankala kääntää kylkeä ja nousta sängystä. Käsi onneksi eli tuo rannekanavajuttu parempi.

Pitäkää ihmeessä peukkuja, että huolivat käynnistykseen ens viikolla.

Discovery 37+5
 
Täällä taas! :wave: Nettipimento päättyi jo torstaina, mutta nyt vasta kunnolla ehdin tulla päivittämään kuulumiset :)

Viime tiistaina oli neuvola-lääkäri joka arvioi lantion koon ja ihan hyvältähän se näytti, kuulemma pitäs hyvinkin vauvan mahtua tulemaan ulos :)
Verenpaine on nousussa ja kotona edellen mittailen arvoja :( Eilen meinasin soittaa oyssiin ku alapaine heilu jatkuvasti yli 90, mutta sitten onneksi laski tuon alle ja tänään ollu alle 90. Yläpaine mulla onki tosi hyvä, mutta tuo alapaine on ollu hienoisessa nousussa koko ajan. Vielä viikko sitten sain alle 80 tuloksi, mutta nyt ovat jatkuvasti yli 80. Kun ei vaan tulis sitä raskausmyrkytystä :/

Hemppa oli noussu kivasti 114 ja sain luvan lopettaa rautalääkkeen, ei kuulemma suositella loppuraskaudesta, en tajunnu sitten ksysyä että miksi ei?!
Vauvan pää on alhaalla, ihan niin ku kirmallaki, tuossa karvotuksen kohdalla tuntuu aika selvästi. Ei kuulemma ole pitkä matka siihen, että tipahtas ja kiinnittys paikoilleen, jännää :D
Painoa ei ollu tullu yhtään, päin vastoin, 200gr oli tippunu! Meinasin hätääntyä, mutta kuulemma ihan normaalia, ruokavalio ei oo muuttunu yhtään. Sf-mitta oli myös pysyny samasta parin viikon takasesta, joka sekin kielii että vauva on laskeutunut alaspäin.

Ai niin! Kohdunsuun tilanne: pehmeä, kaulaa jäljellä 2cm ja ulkosuu auki 1cm! Jee :D :D Kuulemma epätavallinen tilanne ensiodottajalle, mutta mulle kyllä ihan tervetullut. Jos vaikka sitten vauhdittas sitä synnytystä ku pikkusen raollaan paikat.
Nyt parina yönä on tullu pari kipakkaa supistusta, mutta ovat yksittäsiä niin eipä niistä kannata innostua vielä. Liitoskivut on ihan hirveät! Onneksi alkoivat vasta näin loppuvaiheessa. Yöllä kyljen kääntäminen ja vessaan lähteminen on ihan tuskaa. Pari kertaa oon yrittäny lääkitä sitä panadolilla, mutta ei se oikein auta. No, jospa tätä kestäis nyt enää vaan muutaman viikon :)

Torstaina onki sitten äitipoli-aika, jollon mennään kattomaan Oulaa ja saadaan kuulla minkä kokonen mölli siellä on :D Jos vauva on edelleen pysyny keskikäyrällä, taidan palkita itteni niillä lätyillä, mistä oon haaveillu jo niiiiin kauan :D

vadelmaunelmalle lämpimät onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! Mulla on sormet ja varpaat ristissä teidän puolesta :)

kirma, oyssissä joo synnytän, siellä täytyyki synnyttää ku on tuo raskausdiabetes ja se on yliopistosairaala. Oisin halunnu pienempään aluesairaalaan, mutta eipä ne taida sinne ottaa rd:läisiä enkä kyllä ehkä uskaltaskaan mennä.

Discoverylle täällä peukut pystyssä käynnistyksen puolesta :) Mikä sulla oli painoarvio vauvalla? Oot varmaan rd-ketjussa kertonutkin, mutta en enää muista.

Ai niin, mun mies on kyllä ihan paras! Juteltiin synnytyksen alkamisesta ja minä sitten selitin, että kuule sitten ku se synnytys alkaa, taidan laittaa saunan päälle ja siellä lievitellä supistuksia, niin toinen ihan vakavana että "kuule ei siinä mitään saunaa aleta lämmittelemään ku mehän lähetään sitten sinne sairaalaan heti ku ne supistukset alkaa" :LOL: Ei ollu vissiin synnytysvalmennuksessa kuunnellu kauheen tarkasti. Selitin siinä sitten toiselle, että voi kuule mennä aika monta tuntia ennen ku mihinkään sairaalaan päästään :D Oys vielä tunnettu siitä että aika helposti yrittävät käännyttää kotiin.

Duffy ja Oula 37+2 ahistaa, jännittää, pelottaa, mutta silti niin malttamattomalla mielellä odotan synnytystä :D
 
Moikka!!

tulipas syötyä koko viime viikon :headwall: nooh huomenna sitten tuomio neuvolassa/lääkärissä :D pikkunen on potkinut tosi kovaa että tässä alkaa olemaan jo sisäelimet vaarassa :D niin ja kylkiluut :D tällä viikolla sitten alkais se kauan odotettu äippälomakin (synnytys lähenee) :) kuinkahan sitä oikein saa sitten ajan kulumaan :D

RP&mötikkä 34+6
 
pa-mi kiva kuulla sinusta ja hienoa, että pienokaiset ovat kasvaneet jo noin hyvin. Nyt vaan jaksuja ja lepoa, kohta on kädet täynnä töitä :)

Discovery pidän täällä peukut pystyssä, että 29. on onnen päivä ja suostuvat käynnistämään!

RP perässä tullaan, mammista odotellen - perjantaina olisi ensimmäinen päivä!

Duffy kuullostaapa hyvältä, ei varmaan mene enää kauan. Täällä jännitetään jo sinun, Kirman ja Discoveryn puolesta - kuka ehtii ekana :D

(.) Olo ok vaikka olkapäät kutisevat edelleen. Vaihdoin rasvaakin, mutta eipä ainakaan toistaiseksi ole auttanut.
Ihana siskoni kera ihanien ystävien ja serkkujen järjestivät mulle lauantaina yllärijuhlat. Pääsin syömään hyvää ruokaa vielä paremmassa seurassa. Päättivät tällä kertaa olla ajoissa, kun viimeksi ehdin laitokselle ennen juhlia. Saatiin suprikselle hirmuinen läjä vaippoja ja mieheni heti laski insinöörin tarkkuudella kuinka kauan kestävät tietyllä päivätahdilla :LOL: Tarkkaa hommaa!

Aurinkoista ja ihanan syksyistä viikkoa,
Sannis & surprise rv34+3
 
No niin neuvolassa käyty ja kivasti meni. Siellä oli tänään joku sijainen mut oli oikein mukava täti.

Tässäpä nämä kuulumiset:

turvotus: -
rr: 123/66
hb: 113 (ei siis ole noussut mihinkään...)
pissa puhdas
sf 26,5 ( menee keskikäyrän alapuolella mut kuulemma normaali )
syke 140-160
liikkeet ++
painonnousu: +0,81g/vko eli painoa oli kuukauden aikana tullu vain 300g! Voitteko kuvitella! Mä kun olin ihan varma, et tää mun vähäinen liikkuminen ja järjetön suklaan syönti olis paisuttanu mua mut ei. Painoa on tullu nyt kokonaisuudessaan eka neuvolan punnituksesta 4,95kg oman puntarin mukaan 7,85kg. Tohon omaan puntariin ei tosin ole kova luotto ku se näyttää aina miten sattuu mut ei siis paljoo oo tullu ja hyvä niin.

Seuraavaan kerran neuvola on parin viikon kuluttua. Sit ollaanki jo lomalla. Huomenna sit poksuu viikot taas!

Duffy Jännä, et sä sait lopettaa raudan vaikka hb on 114 mulla kun taas tänään päiviteltiin tota mun hemppaa joka on 113 ja kehoitettiin nostamaan annos yhdestä kahteen tablettia päivässä...

AaVee ja pikku L 30+6
 
Kuullostaapas kauhealta Sannis toi sun kutina. Toivotaan, että löydät keinon sen lopettamiseks.

No mites RP meni Tampereen reissu? Tuliko ostettua paljon tavaraa :D?

Salvia, ai sellainen on vaikutus vihreällä värillä. Toivotaan, että toimii sitten huoneen uuden asukin kanssa. Mites sulla kävi se sokrurasituksen kanssa?

Vadelmaunelmalle kovasti onnea kahdesta :heart::heart: ja tsemppiä tulevaan!

Ovis, minä olen ainakin ajatellut ottaa käyttöön kertikset. Ei oikein noi kestot houkuta.

Mullulle onnittelut mammaloman alkamisesta.

Nonniille jaksuja rantapallon kanssa :heart:. Ei sinulla enää kauaa ole jäljellä ja turvallisilla viikoilla olet jo.

Jokos kirmalla ja duffylla on alkanut projekti ”vauva ulos” :LOL:?

Discoverylle tsemppiä keskiviikkoon ja toivotaan, että eivät passita kotiin.

(.) Täällä poksuu tänään rv 35 ja äippäloman ensimmäinen virallinen päivä. Ja loppu lähenee pikkuhiljaa. Neuvola oli viime viikolla ja kaikki ok. Paineita käski mittailla kotona; mulla on koko raskauden ajan ollut alapaine 70-80 välillä, mikä on neuvolatätin mielestä aika korkea. Noh, ei se alapaine kotimittauksillakaan sen alemmaks mene, joten kai se on vaan mulle ihan normaalia. Pissa on kuitenkin ollu ihan puhas koko ajan. Ens viikolla neuvolaan sitten uudestaan. Nauratti, kun Töpselin sydänääniä kuunneltiin, niin nlatäti kysäs, että joko meillä on sukupuoli selvillä. Sanoin sitten, että ei ole, mutta suurin osa poikaa on veikannut. Johon hän sitten tuumas, että oli juuri sanomassa, että vauvelilla on rauhallinen pojan leposyke (120-130) :D.

Irene ja Töpseli
 
voi ei irene ja mä veikkaisin tyttöä!!!!mut oon kyllä vieläkin sillä kannalla että tyttö se on :D en vaihda enään :) mä luotan siihen että saat tytön :D reissu meni hyvin..tällä kertaa ei tullut hirveästi tavaraa koska viime kerralla tuli ostettua vaikka mitä :D nyt vaan sellaiset oikeastaan mitä jäi :)

omaa napaa:
täällä siis huomenna alkaa äippäloma ja on sekä neuvola että lääkäri :) lääkäri siis niiden mun supistusten vuoksi joita ei nyt muistaakseni edes ole ollut tässä kahden viikon aikana jos ei nyt pieniä menkkakipuja lasketa...mut kai ne oli jotain suolikipuja :D
ummetusta ei enää ole,koska maha toimii oikeastaan erittäin hyvin verrattuna keskiraskauteen..oon aamuisin syönyt aina mysliä jugurtin kanssa joten se on saanut mun mahan toimimaan tosi hyvin :)
hengittäminen on tosi vaikeaa kohtu alkaa olemaan tosi ylhäällä ja tuntuu että toi maha on muutenkin tosi ylhäällä...herään välillä siihen kun kuorsaan :D oikeastaan välillä tosi ahdistava olo ja pääkin on välillä kipeä...
Huomenna täytyy ottaa puheeksi lääkärin kanssa mun jalkakin kramppas yksi yö tosi pahasti ja tuntuu että siellä on nyt jokin jumissa kun olen koiran kanssa lenkillä niin puutuu oikean jalan etusääri..kotiin kun pääsen niin jalka paisuksissa ja en saa sitä nostettua edes ylös...ja eipä tietenkään voi mitään lihasvoidettakaan käyttää...

oih tulis jo vauva en jaksais millään odottaa :)synnytyssalikierroskin on nyt tehty ja oon valmis synnyttämään :D oih pian tulee kiire turvakaukalon kanssa :D se on ainut mitä ei ole vielä ostettu jotenkin niin vaikea valinta...olisko vinkkiä?

RP
 
Rouva Papunen Mulla kans ummetus on enää muisto vain. Vatsa toimii joka aamu mikä on täyttä luksusta. :)

Nipsu Flunssa on vielä päällä, mut alkanut jo helpottaa. Kuiva yskä, tukkoinen nenä... ei kiva.

Kirma ja Duffy o n kyllä jo kadehdittavilla viikoilla. Tsemppiä ja jaksamista viimeisiin hetkiin. Kohta teillä on jo nyytit sylissä. Eikä meillä muillakaan onneksi enää kovin kauaa mene. :)

ON: Eilisen neuvolan jälkeen supisteli ihan sikana koko eilisen päivän ja illan. Sit mua jäi kaivelemaan ihan sairaasti ku se neuvolan täti sanoi siinä kun tunnusteli vauvaa ja mahaa, et on tosi kova maha eli supistus päällä. Mä en ite tuntenu yhtään mitään.. Pikku L kun muutenkin pukkaa itseensä kokoajan tuohon ylävatsalle joten se on aina itse vauvasta johtuen suht piukee. Mä en siinä aluksi ajatellu siitä mitään kummempaa kunnes nlatäti heitti ihan puskista: "voi johtua vähäisestä lapsivedestä". Sit ku sanoin, et no sehän ei voi olla hyvä juttu niin se ei sit siihen kommentoinu oikein mitään...

Joten kysynpä nyt teiltä: Onko kenelläkään mitään tietoa vähäisestä lapsivedestä? Voiko sitä huomata ite mitenkään? Ei mulla ainakaan ole valunu/tiputellu mitään.. Pitääkö tässä nyt taas soittaa äitiyspolille ja pyytää päästä ultraan jotta tsekkaavat tilanteen vai pitääkö ne mua taas ihan vainoharhaisena?

Nyt musta vielä tuntuu, et vauva ei oo edes liikkunu kunnolla. Eilen se kyllä jumppaili mut nyt aamusta en oo vielä tuntenu mitään. Täytyy hakea jotain sokerista niin eiköhän se sieltä ala jumppaamaan. Mua ärsyttää ku ne heittää aina siellä neuvolassa jonku kommentin ja sen jälkeen eivät kuitenkaan perustele loppuun ja itelle jää tosi epävarma fiiis. :(

Mutta jos jotain ikävää niin myös jotain ihanaa. Tänään poksuu taas viikot. Nyt siis mittarissa 31+0! :heart:

AaVee ja pikku L
 
Aavee, toi on kyllä tosi raivostuttavaa, että neuvolatäti heittää jonkin asian ilmoille ja sitten se jää sillensä. Sinuna kyllä soittaisin sinne polille ja selittäsin tilanteen ja kysäisin, että olisko mahdollisuutta ultrata. Ja mihin sitä sultakaan olis hävinny, jos ei ole mitään tiputellu :kieh:. Mulla nlatäti viimeks totesi, että mulla on reilusti lapsivettä, että ei siitä ole ainakaan huolta. Mä olen kanssa liikkeissä huomannut, että aamuisin on hiljaisempaa ja myllerys alkaa sitten iltapäivällä, joten kyllä sinullakin sen puolesta kaikki on varmaan ihan ok.

Juu, pysyy RP vaan veikkauksessasi :D, ei se nlatätikään niin niihin sykkeisiin satavarmasti luota. Onnittelut sulle äippäloman alkamisesta ja poksuista :heart:!
Me ostettiin maxi-cosin istuin ja olen todennut, että se on pikkuisen isompi malli kuin muut, joten menee vauvelilla sitten vähän pidempään. Meillä on myös siihen se jalusta kans, kun autossa on se isofiz-mahdollisuus.


(.) Unohtu eilen kirjoittaa, että mä olen nyt jotenkin viime viikkoina aivan rakastunut tähän pikkuiseen :heart: ja näen jo unia, kun hän on saapunut maailmaan ja synnytys ei kummittele mielessä yhtään. Nostaisko äidinrakkaus jo päätään, vaikka pikkuinen ei ole edes vielä maailmassa. En tiedä, mutta jotenkin mieli on kummalisesti rauhoittunut, tullut jotenkin sellainen seesteinen olotila.
Sitten ihan asian vierestä, kuinka moni teistä on kuullut Jenni Vartiaisen biisin Missä muruseni on? Mä olen rakastunut siihen biisiin ihan älyttömästi, se on aivan ihku :heart:!
Toisaalta, kun ajattelee niin mää oon tainnut rakastua viime aikoina ihan kaikkeen :LOL:.......

Irene ja Töpseli rv 35+1
 
Viimeksi muokattu:
Heissan!
Aikaa on taas vierähtänyt viime raapustuksesta.
Vadelmaunelma Onnea tuplista!! Hieno juttu!!
Sannis Hienoa että verikokeet kunnossa, eikä raaputtelusi johdu maksa-arvoista!!
Duffy Kuulostaa siltä, että taidat olla etujoukoissa saamassa vaavia maailmaan!!!
(.) Eilen sain saikkulapun loppuajaksi, ennen äippiksen alkua, eli kaksi viikkoa. Tuntuu tosi hyvältä. Närästys on megaluokkaa edelleen, Laskiskelin, että oon popsinu rennietä jo n. 250 tablettia ja loppua ei näy!!!:LOL: Pahoinvointiakin on edelleen, en tiedä johtuuko närästyksestä vaiko renniestä, vai onko muuten vaan. Onneksi ei sentään tarvi oksentaa!! Neuvolassa mahaa mittailtiin ja kohtu on ihan rintalastan alareunassa, joten ei ihme että mahalaukulla on ahdasta! Turvotusta on myöskin aika tavalla ja painoa on tullut ihan riittämiin alusta n 18 kg, osa varmasti nestettä, kun melkein kilo viikko noussut paino:(. Jospa nyt lomalla ehtisi juoda tarpeeksi ja makoilla jalat taivasta kohden. Muuten neuvolassa kaikki hyvin pissa puhdas, paineet normaalit ja sokerimittauksetkin ovat olleet koko ajan normaalit. Mittailen silti jatkossakin sokereita.
Eipä tässä kummempaa, kuin odottamista!!!!
Meriharakka 33+1
 
hei pitkästä aikaa,
pikaisesti jalkeilla työpaikalla ilmoittelemassa et yhtenä kappaleena vielä ollaan. Muutaman kerran lähtö ollu lähellä mutta saliin asti ei olla päästy.
Äippäloman olis pitäny alkaa mutta perjantai olis sit se viimeinen toivottavasti kun pääsee sillooin perehdyttään seuraajan töihin. Toivotaan vaan että pääsee itse sen tekeen, supisteluja tulee joka päivä, kipeinä ja vähemmän kipeinä, välillä oikeasti tuntuu samalta kuin ekan synnytyksen avautumisvaihe,(ns. hanuri tulessa polttoja)
Nyt en ehtiny katsella et onko jo joku saanut vauvelin syliinsä tältä palstalta mutta yritän palata mahd. pian katsomaan.
tiltalitti ja mymmeli 36+6
 
Irene onnittelut mammaloman alusta! Kuulin tuon Vartiaisen kappaleen eka kerran viime viikolla kotio ajellessani ja itku pääsi, siinä on niin kauniit ja herkät sanat. Mulla on alapaine ollut myös koko ajan tuolla 70-80 ja nlantäti on ollut sitä mieltä, että kaikki kunnossa... Hmmm, hassua miten vaihtelee. Voisko olla ikään liittyvä, kun mulla se 5v. enempi ikää, ota ja tiedä näistä sitten.

AaVee onnittelut poksuista. Ihailtavan vähän on sulle painoa tullut koko raskausaikana. Itselleni on ehtinyt tulla jo 10kg, toivottavasti ei tule enempää. Esikoiseen verraten puolet vähemmän :D Joko soitit sinne äippäpolille? Mitä sanoivat? Ikävää, että nlantäti heittää tuollaista eikä sitten kerro tilannetta loppuun asti. Toivottavasti masussa kaikki hyvin ja vettäkin riittävästi.

meriharakka kiva, että pääsit lepoon eikä tarvitse töissä kärvistellä närästyksen ja pahoinvoinnin kanssa. Toivottavasti masuasukki kohta jo laskeutuu kohti lantiota, niin tulisi vähän helpotusta. Mulla ei närästystä ole juurikaan ollut tai hyvin pientä, mutta nyt viimeisiä päiviä töissä istuessani huomaan, että jalat ovat iltaisin aivan turvoksissa. Nilkoista ei tietoakaan :'( Mulle siihen auttaa parhaiten liikunta eli iltaisin ollaan oltu koiruuden ja esikoisen kanssa paljon ulkona ja liikkeessä.

tiltalitti toivottavasti jo pian pääset nauttimaan mammiksesta. Yrittäjän osa ei ole helppo ainakaan tässä vaiheessa. Paljon jaksuja ja toivottavasti pian myös lepoa!

Minä yritän täällä sinnitellä vielä viimeiset kaksi päivää ja sitten työrupeama olisi tällä erää hetkeksi ohi. Kyllä lepo ja kotosalla olo tulee tarpeeseen, tämä istuminen kun alkaa ottaa voimille ja jaloille.

S&S 34+4
 
Mä en saanu ketään kiinni sieltä äitiyspolilta mut soittelin sit omalle äitilleni joka on sairaalassa töissä ja se oli ottanu yhteyttä ä-polille ku sillä on jotain sisäisiä numeroita millä saa porukkaa kiinni. Sieltä oli sanottu, et mun kokoisella ihmisellä toi kuvailtu tilanne on normaali mutta jos haluan niin voin varata ajan ultraan. Joten uskon, et kaikki on ok ku liikkuminen vauvalla on normaalia enkä oo huomannu vesien tihkuvan. Mietin vaan, et varaisko sen ultra ajan ihan muuten vaan, et näkis vauvan... :)
 
irene mä jopa ostin tuon vartiaisen levyn juuri tuon kappaleen vuoksi :D se on niin ihana kappale :)

aavee mun ystävällä selvis vasta synnytyksessä että oli ollut vähän lapsivettä,mutta ei ollut vaikuttanut vauvaan millään tavalla...mut jos itseä vaivaa niin kannattaa kyllä varata aika ultraan..eikö ookkin ihana tunne kun maha toimii :D

ihanaa kuulla teistäkin meriharakka ja tiltalitti :)

täällä lääkäri/neuvola takana...kaikki hyvin paitsi että lievää turvotusta ja sitten lähete äippäpolille painorvioon varmuuden vuoksi koska ne sokeriarvot on heitelleet...keskikäyrällä muuten kyllä mennään mutta jos tässä viimeisen kuukauden aikana arvot heittelee niin saattaa vaikuttaa vauvelin kokoon eikä lääkäri halunnut että 4 kiloista joudun synnyttämään :D katsotaan ehkäpäs se vauveli vilauttais myös haarojen väliinkin :)

RP&mötikkä rv 35+0 POKS!
 
Nyt on alkanut vähän jännittämään. Eilen illalla alko supistelemaan, aluksi olivat sellasia aika lieviä, mitä mulla on tullu tässä pitkin kesää ja syksyä, mutta yöllä sitten kipeytyivät suht napakoiksi. 20minuutin välein tuli suppareita jonnekki aamu kuuteen asti, mutta sitten lopahtivat :/ Saas nähdä, jos vaikka ennakois jotain :D
Toisaalta säikähdin niitä suppareita ja sitä että jos alkaa synnytys. Mä oon luullu, että oisin innoissaan ku synnytys vihdoin alkaa, mutta mua pelottiki! Osasyy saatto olla, ku mies joutu lähtemään aamuvuoroon töihin ja jäin yksin niin jotenki tuli sitten tosi orpo olo ja tosiaan alko pelottamaan. Tuli sitten vähän itkettyäki, mutta juttelin asiata tänään yhden kaverin kans ja hän sano, että oli reagoinu just samalla tavalla, että kai se sitten on normaalia :D varsinki ensisynnyttäjllä.

Aavee, siitä raudasta. Kyllä muaki kehotettiin jatkamaan 30+ viikolla rautaa, vaikka se sillon kipus 112:een, mutta nyt käskettiin lopettamaan ku kuulemma ei ole suositeltua ihan viimesillä viikoilla sitä syödä, enkä minä tajunnu kysyä miksi :/ Jos oon vielä yhtenä kappaleena torstaina ku meen äitipolille, niin kysynpäs sitten siellä :)

Apua, siis mulla ei oo ees imetysliivejä vielä! Eilen menin ostamaan, mutta ei ollu kokoja, huomenna kyllä täytyy käydä ne hankkimassa.
Saakos muuten niitä liivinsuojia sairaalasta? Vai tartteeko raahata omat mukana?
Mulla on sairaalakassiki vielä pakkaamatta, kivasti tällai viime tippaan kaikki taas jätetty :D
No kattellaan mitä tapahtuu. Nyt ei kyllä supista ollenkaan, eikä muutenkaan oo sellanen olo että synnyttäisin.

Duffy ja Oula 37+4
 
:wave: Aika kuluu ja synnytykset lähenee... :) Duffylla ollut jännät paikat yöllä :D Luulis tosiaan että tuokin voi jotain enteillä!!

Rouva Papuselle Olen kade kun pääset "koko arvioon"... Siitä itsekkin haaveilin, mutta en pääse, vaikka mennään hieman keskikäyrän yläpuolella. Vauva mahtuu kuulemma tulemaan, ja käsikopelolla ennustivat syntymäpainoksi 3.8-3.9 kg JOS syntyy laskettuna aikana. Hyvä olis kuulemma jos tulis jo viikolla 38-39... Olen kyllä samaa mieltä ;) Mut mitäs sit jos meneekin viikolla 42 : /

Täällä supparit täysin kadonneet, kivuttomia harjoitussuppareita lukuunottamatta. Viime viikon neuvolassa kohdunsuu kiinni, kiinteä ja 3 cm, eli mikään ei ole muuttunut. Ei kuulemma viikkoon kahteen ole tulossa ainakaan, vaikka tosi alhaalla majaileekin meijän pikkuinen... Sf mitta oli tippunut 1 cm:in...

Meriharakka Kiva että pääsit saikulle, eikä tarvii kärvistellä :) Itselläkin tuli oltua saikulla miltei 6 viikkoa, ja se oli ainoa oikea ratkaisu :) Nyt menossa toinen viikko jo äippälomaa, ja olo alkaa itse asiassa olla parempi! :)

AaVeelle ja RouvaPapuselle olen kade masun toiminnasta.. Täällä kaivattaisiin tehostusta moiseen, ja levolaccia ostinkin jo :)

Huomenna taas neuvolaan, ja jännityksellä odotan, mitä siellä sanotaan :)

Annabell ja skorppari 36+1
 
Moikka!

Enpä sitten tällä kertaa narahtanut sokrurasituksessa! Lopulliset arvot oli 5.1, 8.0 ja 5.7. Tämä taitaa ollakin eka vaiva, jota minulla EI tässä raskaudessa ole. ;) Paino oli kuukaudessa noussut 1,2 kg, koko raskaudessa 2,6 kg MUTTA mulla oli ylipainoa jo ennestään. Mutta arvatkaapas paljonko meikäläisen sf-mitta oli kasvanut 1 kuukaudessa... 21 cm oli venähtänyt 33 senttimetriin!!!! Ja siltä on kyllä tuntunutkin. Enkä usko, että on neuvolatädin mittavirhe, koska sama täti kuin viimeksi, kokenut ja on kätilö koulutukseltaan eikä "pelkkä" terveydenhoitaja. Komia on siis masu. Ja kovasti se hytkyy kun pieni on kova liikkumaan. Esikko ei missään vaiheessa pitänyt moista mekkalaa, joten monellakin tapaa olen ollut ihmeissäni kuinka erilaisia kaksi raskautta voi olla.

Mulla menee 2 raskaus Multi-Tabsia, 1 Calcipos ja 1 Obsidan 100 mg päivässä ja meinasivat sairaalassa aloittaa silloin 2:lla Osidanillan varmaankin sen verenvuodon takia vaikka hemoglobiini oli kuitenkin 115 mutta kun oli viikossa pudonnut 138:sta. Ja ummetusta täälläkin vaikka vedän aamulla kaurapuuroa, luumunektaria ja luumuja. Luulen että osasyy on myös ton sf-mitan nopea nousu.

Discovery en raaski panna lasta hoitoon ennen kuin on ihan pakko, kun on vasta 1,5 vuotta ja meilläpäin päiväkodit ihan täynnä. Meillä äidin dementiassa menossa se vaihe, ettei enää pärjää mutta ei myöskään sitä myönnä ja kaikkien paperiasioiden hoito on yhtä painia. Onneksi suostui vihdoin vl:na allekirjoittamaan valtakirjan osaan paperiasioista, toivottavasti se vähän helpottaa nyt tätä meidän arkea, ettei tarvitse joka laskua etsiä vessankaappia myöten että mihin on piilottanut vaan pääsen maksamaan suoraan.

Ovis ei ne ole vielä ehdottaneet sulle mitään suppareiden estolääkitystä?

Järkyt liitoskivut kanssa alkaneet. Kävin sovittamassa 4 eri tukivyötä, eivät tuntuneet tukevilta. Onko joku saanut apua liitoskipuihin tukivyöstä? Jos on, niin minkä merkkisestä?

Kaksosista. Mulla kahdella kaverilla alle 2-vuotiaat kaksoset. Toinen mamma yli 175 cm, hyväkuntoinen eräkävijä. Kehuttiin että oikea synnyttäjän lantio. Synnytti alakautta A raivossa, tuli ok, B perätilassa, lähti tulemaan ok, supparit lakkasivat, lähetettiin hätäsektioon, ei voitu enää tehdä, koska lapsi jumissa, kiskottiin alakautta väkisin ulos. Molemmat selvisivät ja ovat terveitä. Toinen mamma tosi pieni, lyhyt ja siro. Veikkasivat että menee leikattavaksi ja ennen aikojaan, koska lyhyt selkä voi tehä mm. suppareita. Synnytti alakautta rv 38 A raivossa, B perätilassa, eikä mitään ongelmia. Molemmat mammat sanovat että mistäs sitä etukäteen tietää, miten sujuu mutta sen takia niissä kaksossynnytyksissä on sitä porukkaa kuin pipoa paikalla, kaikkeen on varauduttu.

Sannis-75 loistavaa että maksa-arvot oli kunnossa!:)

Kirma oot sitten päässyt täysiaikaiseksi. Onnittelut!:flower: Eikös se niin mene että rv 37 puhutaan että lapsi on täysiaikainen eikä puhuta enää ennen aikaisesta synnytyksestä? Jänskää...

Discovery mites käynnistys, entäs verenpaineet?

Duffy mulla verenpaineet nousi viime raskauden lopussa. Sisään sairaalaan ottivat kun alapaine jatkuvasti yli 95. Purkkiin sain koko ajan pissata mutta ei ollut raskausmyrkytystä. Tässä raskaudessa viikoilla 15-22 paineet koholla. Sairaalan sisätautilääkäriltä resepti ja ohjeet aloittaa lääkitys JOS verenpaine kolmesti päivässä 15 min levon jälkeen yli 145/95. Ei koskaa ollut kolmesti, oli vain kahdesti, joten en aloittanut lääkitystä. Ja nyt ovat olleet ihan ok. Olen ymmärtänyt että kyttäävät nimenomaan sitä alapainetta ja 95 jonkinlainen merkkiraja. Jos huolestuttaa niin käy neuvolassa ylim. pissakokeessa muuten se huolikin voi nostaa sitä painetta. Nimimerkillä Kokemusta on. :LOL:

Irene kylläpä me saadaan ihan eri infoa neuvoloistamme. :confused: Mulle on sanottu että alapaine 70-80 on loistava. Eikös se naisen ihannepaine ole 125/75... Heh, ja mulle myös sanottiin että 150 kuulostaa hyvältä pojan sykeeltä, että tytöillä yleensä matalampi. En siis tiedä kumpi tulossa. Noh, eiköhän siihen sykkeeseen vaikuta raskausviikotkin ja sulla niitä muistaakseni enempi.

RP, peesaan Ireneä ja suosittelen minäkin Maxi-Cosia. Meillä Maxi-Cosi Cabriofix (vai Cabriolex), en muista minkä vuoden malli mutta mies selvitti että on turvallisuuspuolella testivoittaja. Käy aika moneen vaunupohjaan suoraan kiinni. Meille ostettiin koska saa sekä telakan kanssa että isofix-kiinnityksella. Aluksi oli telakan kanssa vanhassa autossa, koska me aloittelijat luulimme mieheni kanssa että vanhalla autolla pärjäämme. Esikko oli 3 kk vanha kun vaihdoimme isompaan autoon :LOL: ja siihen saimme kiinni sillä isofixillä.

Aavee todella ärsyttävää tuommoinen asioiden "pudottelu" neuvolatädiltä, onneksi sait selvyyttä asiaan.

Tiltalitti, AIVAN LOISTAVA tuo sinun kuvauksesi "hanuri tulessa poltto". :LOL: Se on just noin, tuosta tietää kun alkaa synnytyksessä tosihommat.

Googletin sitten minäkin tuon Jenni Vartiaisen Missä muruseni on- biisin ja vollaamiseksihan se meni. :ashamed: Toisin kuin osa teistä toivoo, että tulisi jo se muru niin minä vaan toivon että se muru pysyisi vielä sisällä. :heart: Tosin ymmärrän hyvin, jos osa teistä alkaa olla kärsimättömiä, eka lapsi kun meni täällä viikon yliaikaa niin kyllähän siinä alkoi hermo mennä ja verenpaineet nousta.:LOL:

Salvia 26 + 4
 
Duffy siellähän alkaa olemaan meininkiä... Jännää! Meillä ei saanut liivinsuojia sairaalasta mutta olin siellä vain pari yötä niin ei alkanut maito vielä tulemaan yli äyräiden. Kestää yleensä muutaman päivän synnytyksen jälkeen että maito nousee kunnolla. Kotiin lähtiessä panin käsipaperit liiveihin.:) Jos olet vaaleahipiäinen varaa mukaan rintakumeja (kätilö sanoi ainakin mulle että vaaleilla nännit menee yleensä helpommin rikki, mulla meni) ja auttaa myös vauvaa saamaan paremmin nännistä imuotetta, jos on sisäänpäin kääntyneet. Voi jee, tässä tulee ihan itsellekin lähtöfiilikset, hih. Mun pitäisi kaivaa jostain lista, jonka mukaan olin esikkoa kun hakemaan mentiin niin pakannut sairaalakassin. Tai itse asiassa menin ihan normi tarkistuskäynnille ja sisään jäin muutamaksi viikoksi, joten kyllä se kassi kannattaa olla edes jollain tasolla pakattuna.:D
 
Viimeksi muokattu:
Heippa konkarit!

Olen kirjoitellut tammikuusta lähtien tuolla kympin hoitoketjussa ja muistan monen plussan sieltä, hitsi miten hienoa että olette noin pitkällä!!

Olisin sen verran vieraillut täällä, että kyselisin mahtaakohan kukaan enää muistaa milloin lopetitte luget plussan jälkeen? Eilen näin 7+0 ultrassa kaksi sydäntä pamppaamassa ja luget lopetetaan kokonaan noin 9+1. Vähän mietityttää kun pakkausohjeissa on että viikoilla 9-12, että riittääköhän tuo niukin naukin 9 viikkoa ihan varmasti? Kun heti tuntuu vähän juilimista kun olen annosta vähentänyt. Johtuu tietty ihan jostakin muusta ja pää vain kehittelee kaikkia kauhukuvia.

Kiitos jos joku malttaa vastata alkupaniikissa tarpovalle ja onnea miltei maalivivalla oleville kymppiläisille!

t. Lumipuu
 
heippa!

lumipuu itse sain lopettaa luget ekaan ultraan eli 8+0 muistaakseni mutta jatkoin itse lugejen laittoa mitä oli jäljellä pikkuhiljaa vähentäen eihän se pahitteeksikaan ole :) niin ja onnea plussasta!:flower:

annabell kannattaa kokeilla sitä mysliä mahaan :) se toimii :) mulla oli kohdunsuu pehmentynyt mutta kaula ei ollut taas lyhentynyt..mutta kohdunsuu oli jo kääntynyt synnytysasentoon mitä nyt tarkoittaa??osaako kukaan selventää???? en kai minäkään tässä hetkeen synnytä :D

RP
 

Yhteistyössä