Kyllä mopokorttia varten pitääs olla kunnon opetus jos vaikka sitten paremmin menis niille teineille paremmin päähän

kuinka ajellaan.

Äsken ajoin pyörätietä ja vähän matkan päässä pensasaidan aukosta tuli peräkkäin kaksi skootteria. Oikaisivat pyörätien kautta ajoradalle. Hyvin pienen lenkin tekemällä olisivat päässeet kyllä ihan koko ajan ajotietä pitkin vaarantamatta ketään. :kieh:

Kuinkahan olisi käynyt jos olisin ollut siinä aukon kohdalla yhtään aikaisemmin, skootteri tullut päälle?

Jokin aika sitten kävelin ajoradan reunaa ja teinilikka tuli vastaan skootterilla. Tuli aivan tienreunaa ja mä ajattelin, että päälle tuo tulee! Viime hetkellä väisti vähän. Olis pitänyt mun vissiin neidin mielestä hypätä ojaan.

Muutenkin on monelta saanut kuulla, että varsinkin näillä skoottereilla ajellaan miten sattuu. Tullaan autojen eteen ilmeisesti ajatuksella, että kyllä auto väistää.
 
Kuurmootus
Vanhempien hällä väliä asenteet virittämiselle, puuttelliset ajotaidot, välinpitämättömyys muista ihmisistä tuolla liikenteessä jne. No nämä onnettomuudet ovat lisääntyneet aivan mielettömästi, varsinkin tyttöjen onnettomuudet sillä heillä on tuo skootteri enemmän käytössä kuin koskaan.
 
Rollolainen
ja kortin hinta nousisi sitten lähemmäs viittäsataa, harva sit enää hankkis sitä korttia kun tulee nin klalliiksi.


ja ei kananta yleistää, meidän tyttö saattaa ajaa miten van, mutta poika on nin rauhallinen ja todellakin haluaa noudattaa liikennesääntöjä, että hänen kanssan uskaltaaaa olla liikenteesä
 
Samaa oon täällä joskus päivitellyt. :mad:
Omalla paikkakunnalla on kuollut tänä vuonna paljon nuoria ja juuri mopon ja auton kolareissa. :(
Kyllähän ne todella päättömästi usein ajelee ja normaalin liikenteen sijaan. Tuntuu se oudolta, että auton ajoa varten käydään paljon teoriatunteja ja ajo-opetusta. Mopoauton tai mopon ajokorttiin ei tarvita kuin se kirjallinen koe. :eek:
 
"vieras"
Täysin samaa mieltä!

Mitä isompi porukka yht aikaa liikenteessä, sen vähemmän liikennesääntöjä noudatetaan. Yks ehtii mennä, niin ehtii sitten loput 6 skootteria perässä, eikä edes tarvi katsoa tuleeko autoja yms.
Monesti miettinyt, että tietävätkö vanhemmat miten nuoret käyttäytyy liikenteessä? Enpä omille lapsille skootteria osta.
 
ja kortin hinta nousisi sitten lähemmäs viittäsataa, harva sit enää hankkis sitä korttia kun tulee nin klalliiksi.


ja ei kananta yleistää, meidän tyttö saattaa ajaa miten van, mutta poika on nin rauhallinen ja todellakin haluaa noudattaa liikennesääntöjä, että hänen kanssan uskaltaaaa olla liikenteesä
No ehkä se olisikin parempi ettei kaikilla olisi varaa siihen korttiin kun ei moni osaa ajaa kunnolla.
 
ja kortin hinta nousisi sitten lähemmäs viittäsataa, harva sit enää hankkis sitä korttia kun tulee nin klalliiksi.


ja ei kananta yleistää, meidän tyttö saattaa ajaa miten van, mutta poika on nin rauhallinen ja todellakin haluaa noudattaa liikennesääntöjä, että hänen kanssan uskaltaaaa olla liikenteesä
Mä ainakin yleistän. Itse en ole nähnyt vielä yhtään järkevästi ajavaa moponuorta. Varmasti teidän poika on rauhallinen, mutta eikö poikkeus vahvista säännön?
 
Niin pitäisi. Ja mä olen tätä mieltä juuri mopokortin saaneen äitinä. Tosin me ollaan annettu liikennesääntöopetuksen lisäksi kotona pojalle myös asennekasvatusta, ja liikenteessä käyty läpi eteentulevia tilanteita oikeastaan koko viime kesän ajan, että sen puolesta voin hyvillä mielin päästää mopoilijan liikenteen sekaan.
 
Kyllä tosiaan tarttis!

Ja pöyristyttävää että sitä viheliäistä keksitöä jota mopoautoksikin kutsutaan, sitä huteraa ja huojuvaa kotteroa jolla teinit ja jäykkäniskaiset mummot ajaa, saa ajaa ilman minkäänsortin opetusta.

Kyllä perkeles liikennesäännöt olis syytä käydä opiskelemassa|O
 
"Jeps"
Meidän paikkakunnalla mopoilijat poistettiin kevyen liikenteen väyliltä kokonaan ja ajelevat nyt autojen seassa henkensä kaupalla. Keskellä ajokaistaa körryytellään menemään ja ei mitään käsitystä liikennesäännöistä, käännytään eteen yms.

Puhuttiin just miehen kanssa, että meidän lapset ei tulevaisuudessa mopokortteja saa, odottakoon siihen asti että täyttävät 18 ja on ehkä vähän enemmän järkeä päässä, ainakin turvalllisempi kulkuneuvo allaan.
 
Mä oon kyllä siinä mielessä samaa mieltä,että nuorille pitäis jotenkin takoa päähän paremmin se liikenteessä toisten huomioiminen.Toisaalta samaa takomista sais sitten tasasin väliajoin jakaa ihan auton ratin takanakin istuville liikkujille.Eniten musta tuntuu,että nuoret törttöilee niillä mopoillaan ja skoottereillaan liikenteessä sen takia,kun eivät ehkä ihan täysin ymmärrä liikenteen tahtia ja lisäksi monesti tuntuu kun sitä mopoilua kattelee,että ne jännittää sitä autojen keskellä ajamista.Tavallaan tuntuu,että heiltä puuttuu se itseluottamus pärjätä siellä liikenteessä ja sitten mennään sillä asenteella,että kyllä tuo auto varmaan väistää yms.

En tiedä.Itse olen sitä ikäluokkaa,joka ei mopokorttia tarvinnut.Kyllä sitä tuli silloinkin tötöiltyä liikenteessä mutta parhaani mukaan yritin olla häiritsemättä siellä.Ja mä olin vieläpä niin nössö,etten uskaltanut virittää mopoani saati herran jestas että oisin ajanut pyöräteillä kun se kerran oli kiellettyä! =) Ja mulla oli silloin vanhemmilta ehtona sen mopon saantiin,että pitää hanskata liikennesäännöt - ainakin perusteet.Tuntea siis liikennemerkit yms.Toisaalta,fakta on mun mielestä se,että teini on teini eikä muuksi muutu vaikka sillä olis kymmenen korttia taskussa.Aina tuntuu se järki tulevan ihan pikkuisen perässä.
 
Johannatar^
ja kortin hinta nousisi sitten lähemmäs viittäsataa, harva sit enää hankkis sitä korttia kun tulee nin klalliiksi.


ja ei kananta yleistää, meidän tyttö saattaa ajaa miten van, mutta poika on nin rauhallinen ja todellakin haluaa noudattaa liikennesääntöjä, että hänen kanssan uskaltaaaa olla liikenteesä
Totta!
Mopokortin pitäs olla ilmainen kansalaisoikeus, kun ikää olis 15v, tulis kortti postissa.
Ja valtion tulisi hommata kaikille yli 15 vuotiaille mopo, jolla sitten sais harjoitella liikenteessä.
Siellä ne opit opitaan!
Ei mulla ole varaa maksaa omille muksuille 2 x 500€ korttiin, kyllä sapettaa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;21982841:
Kyllä tosiaan tarttis!

Ja pöyristyttävää että sitä viheliäistä keksitöä jota mopoautoksikin kutsutaan, sitä huteraa ja huojuvaa kotteroa jolla teinit ja jäykkäniskaiset mummot ajaa, saa ajaa ilman minkäänsortin opetusta.

Kyllä perkeles liikennesäännöt olis syytä käydä opiskelemassa|O
Just hesarissa mainostettiin, miten mopoauto on turvallinen. Sillä kun ei ole (vielä ) tapahtunut yhtään kuolonkolaria
 
[QUOTE="vieras";21982836]Niin ilman valoja ajat edelleen, vaikka kerran oot jo meinannu tätä ennenkin alle jäädä? Ei syyspimeällä näe sua, jos sulla ei oo valoja eikä heijastimia!!!

Että tilaa sä ne valot ja heijastimet, kypäräkään ei oo pahasta.[/QUOTE]

Millä vitun syyspimiällä???????? On se helvetti vieköön kumma jos TAAS laitetaan mun syyksi se, että jotkut pellet ei osaa ajaa kunnolla!!! Ja aika vitun sokia pitää olla jos ei kirkkaassa päivänvalossa näe tienreunassa kulkevaa ihmistä!!!
 
Olen samaa mieltä ap:n kanssa. Niin monesti olen nähnyt läheltä piti tilanteita, kun mopolla ajellaan miten sattuu. Yksikin ajoi aikamoista vauhtia pyörätietä, joka ei ollut mopoille sallittu ja läheltä oli, ettei ajanut sitten joiden pikkulasten päälle. En sure yhtäkään mopo tai skotteri-onnettumuudessa kuollutta teiniä, kun he itse aiheuttavat niin usein vaaratilanteita.
 
"eLLu"
[QUOTE="vieras";21982836]Niin ilman valoja ajat edelleen, vaikka kerran oot jo meinannu tätä ennenkin alle jäädä? Ei syyspimeällä näe sua, jos sulla ei oo valoja eikä heijastimia!!!

Että tilaa sä ne valot ja heijastimet, kypäräkään ei oo pahasta.[/QUOTE]

Sähän vaarannat liikennettä aina kun ajelet siellä.
Yleensä ajat tien vasenta puolta ja ilman valoja!
 
"vieras"
Lakihan autokoulussa suoritettavasta m-kortistahan piti jo tulla voimaan, mutta rouva Liikenneministerin mielestä m-korttista tulisi näin ollen liian kallis. Luulisi hänellä olla varaa maksaa muutama satanen lastensa m-korteista?!
 
[QUOTE="eLLu";21982890]Sähän vaarannat liikennettä aina kun ajelet siellä.
Yleensä ajat tien vasenta puolta ja ilman valoja![/QUOTE]

Hoh hoijaa taas. Mene Demin palstalle teini valittamaan kun ei saa skootterilla ajaa kuten haluaa.
 

Yhteistyössä