Kyllä tämä yksin odottaminen on välillä aika ikävää :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yh

Vieras
Yksin saa kokea kaikki iloiset ja ikävätkin asiat, ei ole toista tuossa vierellä kenelle kertoa kun vauva potkii niin että maha heiluu :) Ei ole ketään joka hieroisi kipeitä hartioita tai jalkoja. Ei oikeastaan voi jakaa tätä odotusaikaa kenenkään kanssa, lapsen isää kun ei asia kiinnosta pätkääkään.

Mutta onneksi on tuo esikoinen, joka toisaalta väsyttää energisyydellään välillä, mutta joka myös halailee äitiään :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja yh:
Yksin saa kokea kaikki iloiset ja ikävätkin asiat, ei ole toista tuossa vierellä kenelle kertoa kun vauva potkii niin että maha heiluu :) Ei ole ketään joka hieroisi kipeitä hartioita tai jalkoja. Ei oikeastaan voi jakaa tätä odotusaikaa kenenkään kanssa, lapsen isää kun ei asia kiinnosta pätkääkään.

Mutta onneksi on tuo esikoinen, joka toisaalta väsyttää energisyydellään välillä, mutta joka myös halailee äitiään :)

Ihanaa, että sinulla on kuitenkin esikoinen siellä ja koet hänet nyt myönteisenä voimavarana, vaikka se ei tietenkään korvaa sitä toisen aikuisen tukea. Voimia sinulle!
 
Hassua kun melkein samaan aikaan samanlainen aloitus, eli AHDISTAA just nyt niin paljon, etten tiedä pitäskö itkeä vai nauraa! Lapsen isää ei tosiaan kiinnosta!
Onko sinun esikoisella sama isä kuin tulevalla? Meillä ei ja välillä tuntuu mahdanko löytää koskaan ketään todellista ja kunnollista! Aina ajautunut hankaliin suhteisiin, jossa ollut alisteisessa asemassa.
 
Jos sua yhtään lohduttaa niin en saa mäkään jalka- enkä mitään muutakaan hierontaa.:D Vaikka mies on kyllä. Mut tosiaan hyvä et on kuitenkin esikoinen pitämässä seuraa.:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja yh:
Yksin saa kokea kaikki iloiset ja ikävätkin asiat, ei ole toista tuossa vierellä kenelle kertoa kun vauva potkii niin että maha heiluu :) Ei ole ketään joka hieroisi kipeitä hartioita tai jalkoja. Ei oikeastaan voi jakaa tätä odotusaikaa kenenkään kanssa, lapsen isää kun ei asia kiinnosta pätkääkään.

Mutta onneksi on tuo esikoinen, joka toisaalta väsyttää energisyydellään välillä, mutta joka myös halailee äitiään :)

tuttu tunne oli. mä odotin myös yksin. se oli kaikkein pahinta, kun ei voinut jakaa mahan heilumisia yms neuvolakuulumisia jonkun kanssa, ja nimenomaan jonkun joka olisi ollut asiasta ihan yhtä innoissaan ja kiinnostunut. vaikka tukijoukkoja olikin, ei se ole sama asia.

jaksua! :hug:
 
Tiedän miltä teistä yksinodottajat tuntuu, koska olin itse samassa tilanteessa vielä 9kk sitten. :( Se ei ole helppoa, todellakaan. Ja vaikealta minulle itselleni tuntui myös se kun vauva oli syntynyt ja alkoi tulla näitä ensimmäisiä taitoja (hymy, kääntyminen ym). Mutta se helpottaa, uskokaa pois! Nyt kuopukseni osaa jo hienosti kontata ja kiipeilee kuin pieni apina ja tunnen niin suunnattoman suurta ylpeyttä kun katselen häntä ja voin todeta että olen selvinnyt yksin! :)
Ja se esikoisen läsnäolo on todellakin merkittävää! Minun esikoiseni on nyt 2v2kk (lasten ikäero siis 1v6kk) ja me kolme muodostamme todella tiiviin trion :)
Tsemppiä teille!
 

Yhteistyössä