Kyllä taas itkettää lasten puolesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"minna"

Vieras
Minulla ja x:llä kaksi ihanaa tyttöä 11-ja 14-vuotiaat.
Erosimme 6-v sitten miehen alkoholi-ja väkivaltaisuuden takia joka kohdistui minuun.
tytöillä meni monta vuotta luoda taas luottamus isään ja pari vuotta onkin nyt mennyt niin että tytöt ovat halunneet viettää aikaa isän kanssa(Joka ei ole silloin ollut humalassa tmv.)
Eilen lupasi että vie lapset kiinalaiseen ja kaikkea muuta mukavaa.
haki tytöt ja 4-tunnin kuluttua tytöt juoksevat mummon luo itkien.Pienempi telkeää itsensä mummon vessaan lukkojen taa ja isompi menee autooni itkemään.
Mies soittaa perään minun puhelimeen ja sanoo että hän huusi 11-vuotiaalle koska se kiukuttelee koko ajan.(Murrosikää)
Mie itkee ja itkee ja pyytää että tytöt tulevat takaisin.Äänestä kuulin että on humalassa.
Kun menen autoon jonne saan houkuteltua nuoremmankin ,isompi kertoo että he olivat päättäneet lähteä isältä koska oli vihainen .Kun tytöt menivät ovelle isä ei ollut antanut nuoremmalle kenkiä ,oli pitänyt väkisin kiinni ja LYÖNYT!
Tytöt itkivät ja selittivät ja olivat selkaisin.
Lisäksi tämä idiootti-mies sanoi puhelimessa minulle että jos lapsille antaa kaiken periksi niistä tulee huumeiden-ym .käyttäjiä.Kehtaakin!!!!
huomenna kun on humalaltaan selvinnyt sanon suorat sanat ja tytöt ei sinne enää mene!
 
Rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus. Saat huoltajuuden täysin itsellesi, mikä on tässä tapauksessa paras ja ainoa vaihtoehto. Sinun tehtäväsi ja velvollisuutesi on suojella lapsiasi, joten käy tekemässä nuo ilmoitukset.
 
Rikosilmoitus ja jos joskus tapaa taas lapsia, niin valvotut tapaamiset. Yli 12v lapsilla ainakin on oikeus kieltäytyä tapaamasta vanhempaa, etenkin jos tapaamisista on haittaa lapselle! Meillä oli valvotut tapaamiset kun isä oli alkoholisti (ei kuitenkaan koskaan käynyt käsiksi).
 
Alkuperäinen kirjoittaja ökug;23287237:
Rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus. Saat huoltajuuden täysin itsellesi, mikä on tässä tapauksessa paras ja ainoa vaihtoehto. Sinun tehtäväsi ja velvollisuutesi on suojella lapsiasi, joten käy tekemässä nuo ilmoitukset.

lastensuojeluilmoituksia teinkin silloin eron aikoihin ,koska lapset voivat pahoin isän juomisesta ja sekoiluista.eivät halunneet mennä silloin kun oli tapaaminen ym.
Mie s jotenkin muuttui kun tuo tyttö (isompi) jäi koulumatkallaan auton alle ja säilyi elossa ,vaikka pahaa jälkeä tuli.
yliajosta on nyt puolitoista vuotta ja se miehen mukaan aukais hänen silmänsä.
Ja nyt taas...
 
Tytöt itse sanovat että eivät mene enää isän luo.ja kun yrittää soittaa eivät vastaa puhelimeen.Nyt tosin 3-tuntia puhelin on ollut hiljaa...sammunut varmaan johonkin koko äijä.
 
[QUOTE="aapee";23287281]Tytöt itse sanovat että eivät mene enää isän luo.ja kun yrittää soittaa eivät vastaa puhelimeen.Nyt tosin 3-tuntia puhelin on ollut hiljaa...sammunut varmaan johonkin koko äijä.[/QUOTE]

silloin he eivät mene jos kerran niin ovat päättäneet ja sinäkin katsot että se on heidän parhaakseen.kukaan ei heitä tapaamisiin voi pakottaa
 
Teet rikosilmoituksen lasten sekä fyyysisestä, että psyykkisestä pahoinpitelystä. Vie lapset lääkärille. Lääkäri osaa kyllä päätellä, onko kyse oikeasta pahoinpitelystä vai vaan siitä, että lapsi kiukuttelee.
 
[QUOTE="vieras";23287302]silloin he eivät mene jos kerran niin ovat päättäneet ja sinäkin katsot että se on heidän parhaakseen.kukaan ei heitä tapaamisiin voi pakottaa[/QUOTE]
Onneksi ovat fiksuja tyttöjä.Iompi täyttä tänä vuonna 15-v ja pienempikin 12-v loppuvuodesta.
Mutta mitä tälläinen kaikki voi jättää tyttöjen mieliin ja sydämeen!!!Niin paha mieli äitinä heidän puolestaan.Ja niin paljon jo joskus silloin kun olivat pienempiä jouduttiin tuon miehen takia kärsimään.
 
[QUOTE="huh";23287323]Teet rikosilmoituksen lasten sekä fyyysisestä, että psyykkisestä pahoinpitelystä. Vie lapset lääkärille. Lääkäri osaa kyllä päätellä, onko kyse oikeasta pahoinpitelystä vai vaan siitä, että lapsi kiukuttelee.[/QUOTE]

oli lyönyt tuota pienempää 11-vuotiasta kun hän oli yrittänyt päästä asunnon ovesta ulos.
Isompi ei laita missään vastaan (On varmaan jo pienenä pelännyt isää ja latistettu )
Pienempi on paljon sisukkaampi luonteeltaan ja sitä ei mies kestä.
 
Voin sanoa kokemuksesta että kyllä sitä katkeroituu jos isälle viina on tärkeämpää kuin omat lapset. Tässä 27-vuotiaana yritetään rakenta jonkunlaista isä-suhdetta tulevan lapsen takia.

Koskaan en pysty isääni luottamaan, mutta jonkunlaiset välit yritän pitää tulevan lapseni takia.
 
[QUOTE="vieras";23287392]Voin sanoa kokemuksesta että kyllä sitä katkeroituu jos isälle viina on tärkeämpää kuin omat lapset. Tässä 27-vuotiaana yritetään rakenta jonkunlaista isä-suhdetta tulevan lapsen takia.

Koskaan en pysty isääni luottamaan, mutta jonkunlaiset välit yritän pitää tulevan lapseni takia.[/QUOTE]

Miksi?
 
Eipä ole isästä mitään kuulunut.Ei anteeksipyyntöä ei niin sitten mitään!
Ärsyttää vaan niin kamalasti lasten puolesta!!!!
Isompi kertoi tänään mitä tapahtui.
pienempi oli kiukutellut monesta asiasta.isä oli siihen sitten suuttunut ja huutanut että saa lähteä sieltä hänen asunnostaa muualle ja takas ei tartte tulla(tyttö siis 11-v).
tyttö oli alkanut itkemään ja laittamaan vaatteita päälle niin isä oli estänyt ottamasta kenkiä ja oli väkisin pitänyt tytöstä kiinni ja sitten lyönyt.
Tyttö oli purrut isäänsä ja potkaissut ja näin oli päässyt pois siitä tilanteesta ja siis juossut mummon luo jossa minä olin käymässä(noin 300 m päähän)
 
[QUOTE="vieras";23287220]11 ja 14 vuotiaat saa itse päättää tapaavatko etävanhempaansa.Rikosilmoitus.Lapsia ei lyödä[/QUOTE]

11-vuotias ei vielä saa. Mutta tässä tapauksessa ei ole epäselvyyttä kyllä, että rikosilmoitus, lähestymiskielto ja that´s it.
 

Yhteistyössä