T
Turkilmas
Vieras
Sain sitten unen päästä kiinni tuossa puoli yhden maissa. Yhdeltä heräsin vauvan kitinään. Nukkui viime yönä vaunuissaan ja mä sohvalla, joten koitin vaan kiikutella takas uneen.
Seuraavaks kaaputti koira vesikippaansa. Tietty just siinä vaiheessa kun olin saanut nukahdetuksi. Nousin antamaan koiralle vettä.
Kahdelta heräs vauva taas huutamaan. Eikun ylös ja tuttelia hakemaan ja antamaan. Kaveri päätti sitten piristyä ja nukahti vasta reilun puolen tunnin päästä.
Neljältä Peikkis sitten päätti että hän ei nuku. Kitinää, pyörimistä vaunuissa jne. jne. Tunnin koitin lykkiä vaunuja ja YRITIN samalla itse nukkua, vaan tietty laihoin tuloksin. Viideltä nousin ylös ja lämmitin pojalle puuroa. Poitsu nukahti, mutta itseltäpä oli siinä kohtaa jo lopullisesti unihiekat karissut silmistä.
Tähän mennessä olen jo siivonnut keittiötä, pessyt sieltä ikkunat, tehnyt hedelmäsosetta pojalle, tehnyt listaa kaikista tämän kuun menoista, järjestellyt olkkaria, täyttänyt tiskikoneen, pessyt perunoita jne.jne.
Tänään pitäis vielä siivota, kävellä pankkiin,kauppaan ja kirjastoon, leipoa pullaa, tehdä ruokaa, laittaa jouluvalot + vähän joulukoristetta ja illalla mennä pojan joukkueen päättäjäisiin.
Säälin itseäni prkl.