Kyllä mun apuni kelpasi, kun kaverilla oli vaikeaa. Nyt kun itse tarvitsisin juttukaveria, niin eipä kaveria kiinnosta..

["vieras"]

Kaverillani oli joitain aikoja sitten vaikea elämänvaihe, jolloin olin tosi paljon hänen tukenaan, olin usein hänen luonaan, soittelin, viestitteli ja kaveri sanoi myöhemmin,että oli ihanaa, että välitin niin paljon ja olin tukena.. Nyt hänellä elämä tasoittunut, eipä ole enää aikaa minulle, tuntuu kuin olisi nakannut minut pois elämästään kuin vanhan rukkasen.. Koskaan ei ole aikaa nähdä, tai jos jotain sovitaan, peruu viime hetkellä kaikki tapaamiset.. Ei aina edes vastaa viesteihin, ei edes fb:ssä.. Mulla on jotenkin niin yksinäinen olo, kavereita ei paljoa ole ja kaikki jita on, ovat työelämässä, joten ovat kiireisiä.. Mua surettaa, että olen menettämässä ystäväni, tai olen jo ehkä menettänyt, tuntuu niin turhalle ja jotenkin jo säälittävälle laittaa hänelle aina viestejä ja kysellä, millon nähtäisiin.. Ehkä on aika päästää irti =(

 

["vieras"]

Tuttua, oma ns. "paras" ystävä kyllä löytää aikaa mulle, kun omat mieskuviot on karilla ja kaipaa kuuntelijaa ja tukijaa, mut nyt kun hällä kaikki mallillaan, ei kuulu pihaustakaan. Ja mä olen päättänyt antaa olla. Jos sitten taas karahtaa suhde karille ja alkaa soitella, niin arvaa aionko olla taas olkapäänä. No en. itkekööt uusille ystävilleen mun puolesta, jos toinen voi unohtaa, voin minäkin. Ja uusia ystäviä kyllä löytää, mä ainakin olen

 

[liss]

Päästä irti hyvä ihminen. Et joka tapauksessa saa tuollaisesta ystävyydestä mitään itsellesi. Tosi kurjaa että näin kävi, hän käänsi selkänsä kun sinä puolestasi tarvitsisit ystävää. Et voi sille mitään, joten jätä hänet omaan arvoonsa ja etsi jostain uutta seuraa (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän..)

 

["aloittaja"]

Päästä irti hyvä ihminen. Et joka tapauksessa saa tuollaisesta ystävyydestä mitään itsellesi. Tosi kurjaa että näin kävi, hän käänsi selkänsä kun sinä puolestasi tarvitsisit ystävää. Et voi sille mitään, joten jätä hänet omaan arvoonsa ja etsi jostain uutta seuraa (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän..)

Näin teenkin nyt. En ota enää yhteyttä. Tekisi mieli poistaa kokonaan puhelinnumerokin, jotta ei heikkona hetkenä hälle viestitä.. Kyllä mulla sellaisia pintapuolisia kavereita on, muttei sellaista, jolle voisi kaiken kerto, kuten tälle kaverille aikanaan pystyi. Me koettiin niin paljon yhdessä ennen hänen omia vaikeuksiaan, joten niistä muistoistakin on vaikea luopua. Mutta turhaan kiusaan itseäni ja hankin vain pahaa mieltä ja pettymystä itselleni, koska tiedän jo aina etukäteen, että turhaan niitä viestejä hänelle enää laitan. On aika siirtyä eteenpäin.. Mistähän niitä uusia ystäviä saisi hankittua...

 

[minmin]

Tuttu tunne. Mä olen kaveriporukan kuuntelijia. Mutta kun itse joskus harvoin haluaisin puhua, kukaan ei ole kuuntelemassa. Enää en edes yritä.

 

["vieras"]

Mitäpä jos kertoisit nämä ajatukset sille ystävälle? Et sä siinä mitään häviäkään, voittaa voit paljonkin.

 

[tytsi-89]

:/ Tollanen on kurjaa. :hug: Osaan jotenkin samaistua.

 

[Alaston lohikäärme]

Ihan vitun sama tilanne yhden kamun kanssa.
Kerkesin lenkille 2-5 krt/vko kun hän tarvitsi korvaa ja olkapäätä erotessaan.
Nyt kun mulla olis tarve jutella jonkun "aikuisen" ihmisen kanssa, ei ehdi lenkille, ei. Eipä juuri kahvillekaan (ainakaan ilman, että muksut on kuuntelemassa).

 

["vieras"]

Entäs jos koittaisit kysyä itseltäsi että "Mitä minä voin tehdä asian hyväksi?" sen sijaan että luovuttaisit ja päästät irti.

Jos kertoisit tälle ihmiselle miltä sinusta tuntuu ja että sinua loukkaa hänen käytöksensä, saattaisit saada häneltä anteeksipyynnön, katumusta ja ryhdistäytymisen. Kenties hän ei vain yksinkertaisesti ole tullut ajatelleeksi että hänen käytöksensä satuttaa.
Mitä menettäisit jos kertoisit? Voittaa ainakin voisit paljon.