Mulla on kolme lasta, joista yksi jo teini. Nuoremmat 4 ja 2v. Vanhimmalla eri isä. Olin jo ajatellut kolmannen raskausaikana, et tää on nyt viimeinen ja miehenkin kans siitä oli puhetta ollu, et eiköhän nää riitä. Synnytyksen jälkeen kätilö sanoi jotain seuraavasta kerrasta ja sanoin heti, et eiköhän nää ollut tässä. Mies olikin jotenkin yllättynyt kommentistani! Sitten se uusi vauva on tässä silloin tällöin ollut puheena, et mitä jos. Lähinnä minä siis olen sitä väläytellyt. Mies ei oo täysin torpannut ajatusta ennen kuin nyt, kun siitä jokunen viikko sitten ihan kunnolla puhuttiin.
Mulle on kuitenkin tässä tän vuoden puolella ja erityisesti nyt viimeisten parin kuukauden aikana ehtinyt iskeä ihan tajuton vauvakuume. Ajattelen asiaa käytännössä koko ajan ja alkaa jo ihan ahdistaa, kun se ajatus neljännestä on niin vahva ja koko ajan pinnalla.
En malta olla väläyttelemättä asiaa miehelle aina tilaisuuden tullen.. en tiedä onko vaan toiveajattelua, mut jotenkin tuntuu, et vaikka hän sanoo selkeän "ein", niin oisko siellä kuitenkin pieni mahdollisuus olemassa...
Jos tää ei-linja jatkuu, niin miten ihmeessä tästä vauvakuumeesta pääsee yli!?!?
Mulle on kuitenkin tässä tän vuoden puolella ja erityisesti nyt viimeisten parin kuukauden aikana ehtinyt iskeä ihan tajuton vauvakuume. Ajattelen asiaa käytännössä koko ajan ja alkaa jo ihan ahdistaa, kun se ajatus neljännestä on niin vahva ja koko ajan pinnalla.
En malta olla väläyttelemättä asiaa miehelle aina tilaisuuden tullen.. en tiedä onko vaan toiveajattelua, mut jotenkin tuntuu, et vaikka hän sanoo selkeän "ein", niin oisko siellä kuitenkin pieni mahdollisuus olemassa...
Jos tää ei-linja jatkuu, niin miten ihmeessä tästä vauvakuumeesta pääsee yli!?!?