Kuukautiset myöhässä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hermostunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hermostunut

Vieras
Kuukautiseni ovat olleet aina säännölliset, mutta nyt ovat jostain syystä jo yli viikon myöhässä. Tein aamulla raskaustestin mikä näytti negatiivista, välillä on vatsa kipeä aivan kuin kuukautiset alkaisivat, mutta mitään vuotoa ei ole tullut. Rintojen aristusta tms. ei ole ollut. Välillä on ollut etova olo, mutta ehkä johtunut stressistä tai työpaikallani juomasta automaattikahvista minkä olen huomannut aikaisemmin aiheuttavan huonon olon.

Olen kerran ollut aikaisemmin raskaana, en jatkanut raskautta silloin... mutta silloin kun tein raskaustestin niin samana päivänä kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa raskaustesti antoi niin selvän positiivisen että siitä ei voinut erehtyä. Lisäksi jo ennen testin tekoa huomasin kummallisia oireita, mm. vatsaa kiristi ja housut tuntuivat tiukoilta. Nyt ei ole mitään tällaisia oireita, ainoastaan välillä on tuntunut jotain vihlaisuja vatsassa ja välillä on tuntunut että kuukautiset alkaisivat.

Jotenkin on omituinen olo koko ajan, kehossani jotenkin tuntuu että kaikki eivät ole kohdallaan. En oikein osaa kuvailla sitä tunnetta, mutta jollain tavalla outo tunne kehossa. Raskautta en todellakaan toivo eikä toivottavasti olekaan kyse siitä, mutta mitä ihmettä tämä voi olla? Ennenaikaiset vaihdevuodet? Olen 30-vuotias.
 
Ei tuossa auta muu kuin odottaa ja uusia testi viikon kuluttua.
Jos mitään erityisiä oireita ole, niin kuukautiset vaan ovat sattumalta myöhässä tai jääneet pois. Asian kanssa on vain elettävä.
 

Yhteistyössä