Mielestäni yskä voi johtua ilman kuivuudesta tai pölystä tai muusta ärsytyksestä, jolloin hyvä keino on mennä suihkuun ja hengitellä sitä höyryä. Höyryhengitystä voi myös hengittää esim. siten, että keittää kattilassa vettä ja menee lapsen kanssa kattilan päälle ja pitää pään päällä sateenvarjoa, jonka päällä on lakana. Kun on itse lapsen kanssa hengittelemässä höyryä, niin pystyy vahtimaan, ettei tule palovammoja. Juuri palovammariskin vuoksi yleensä itse kokeilen ekaksi sitä suihkussaoloa.
Isomman lapsen kanssa voi kokeilla sitä, että kostuttaa sideharson aika kosteaksi ja laittaa sitä kevyesti suun ja nenän päälle, jolloin ilma on kosteaa. Itse kärsin siitepölyaikana voimakkaista yskänärsytyksistä, jolloin unen saadakseni käytän pahimmissa tilanteissa lääkkeiden lisäksi tuota kostutettua sideharsoa, jotta hengitysilma on riittävän kosteaa. Tyynyliinaa suojaamaan voi laittaa pyyhkeen.
Jos yskä jatkuu pitkään, kannattaa tarkistuttaa, ettei se johdu allergiasta tai astmasta. Omalla lapsellani on todettu hiljattain allergiaa, joten pahimmista yskänpuuskista selvitään astmasuihkeella (avaa keuhkoputkia), vaikkei hänellä astmaa olekaan todettu.