Kurkkupaise, kellään ollut?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
"Rausku"
Voi uusiutua.

Mulla oli paise ekan kerran kesällä 2002, kuume melkein 40 ja lähes viikon olin kotona yksin, ennenko äiti tuli käymään ja tajus että oon todella kipeä.
Mentiin Mariaan päivystykseen ja sieltä ambulanssilla Meilahteen korvaklinikalle.
Tulehdusarvot oli järkyttävät, ottivat osastolle sisään ja vietin siellä 5 yötä.
Joka päivä paise avattiin ja se oli kamalaa.

Nyt toista kertaa taudissa.
Perjantaina 30.12. alkoi kurkkukipu, pikanieluviljely oli negatiivinen, eikä ollu kuumetta.
Maanantaina menin uudelleen työterveyshoitsulle ja sillo otti kunnon nieluviljelyn.

Ma-ti välisenä yönä alkoi olla niin kipee, ettei unta saanut vaikka olin ottanut 3 x 800 burana + panacodin.

Lähin taksilla Haartmanin päivystykseen, jossa vastaanottotiskillä ollut hoitaja sanoi, ettei ne voi mitään tehdä, kun nieluviljelyn tuloksia ei vielä ole (hän luuli siis, että minulla on angiina tms).
Vaadin päästä lääkärille ja reilun 2 tunnin odottelun jälkeen pääsin lääkärille.

Lääkäri katto kurkkuun ja totes, että käveles tohon kurkkuklinikalle (viereinen rakennus), että ne avaa siellä. Sain lähetteen ja kävelin sinne.
Siellä sitten avattiin paise ja se oli kamalampaa ku mitä muistin. Kyyneleet vaan valu. Yritin hengittää koko ajan, niin ei tulis oksennusreaktioita, mutta ei se onnistunu.


Nyt oon tiistaista klo 10 alkaen ollut hereillä ehkä 4 tuntia, loput ajat nukun, koska kurkku vieläkin niin kipee. Mietin juuri, että pitääkö sitä lähteä uudelleen klinikalle, koska esim. päänkääntäminen tuntuu hankalammalta kuin esim. viikonloppuna.


Ai nii, laittoivat mut leikkausjonoon, että sais nielurisat vekka eikä tää enää sit uusiutuis
 
"hui"
Toivottavasti ei..Mulla oli viime talvena 5 angiinaa ja 2 krt paise ja se loppui vasta nielurisojen poistoon.. Kamalaa oli ja toivottavasti se eikinä voi enää tulla /uusiutia!!

Ja se nielurisaleikkaus oli vastaa kaameeta..tai siis se toipuminen siitä, luulin että kuolokorjaa..
 
Masentunut
Osaako kukaan sanoa kauan kurkkupaiseesta toipuminen kestää? Keskiviikkona mulla puhkastiin ja oli tosiaan kivuliain kokemus ikinä. Sain antibiootit ja kipulääkkeet ja niitä on nyt 2 vrk syöty. Milloin pitää alkaa soittelemaan lekuriin jos ei oo parantunu?
 
Mulla on ollut nyt vuoden sisään 4 kertaa aika rankat nielutulehdukset. Nostaa kuumeen parissa tunnissa lähes 40 ja edes sitä omaa sylkeä ei pysty nielemään, saatikka mitään muuta. Puhe muuttuu Aku Ankka puheeksi. Ei vielä ole kertaakaan kehittynyt paiseeksi, mutta odotan vaan sitä kertaa kun se tulee :( Tähän asti on tujut antibiotit alkanut puremaan parissa päivässä.
 
Koettu
Kurrkupaisetta puhkaistaessa, ei käytetty puudutetta, koska tulehduksen takia ei toimi. Leukalukko vaivaava, muttei satu. Hankalinta paiseen puhkaisu ja tyhjentäminen; lasiputkilo suuhun, joten et voi oikeastaan säikkyä ja sulkea suutasikaan. Mätä näyttää luumujugurtilta, jota tulikin sitten muutaman viikon jälkeen operaatiosta välteltyä.
 
saitsu
Kolmisen viikkoa sitten lähdin töihin vaikka kurkku oli melkosen kipeä. En jaksanut pysyä pystyssä ja krovaa särki älyttömän paljon. Lähdin kotiin ja aamulla kurkku oli ihan turvonnut ja niin kipeä, että itketti. En saanut suuta auki ja puhuminen oli vaikeaa. Kävin terkkarilla, joka passitti ensiapuun ja sielä patti puhkaistiin ensimmäisen kerran. Hoitaja tosiaan piti päästä kiinni ja lääkäri suihkutti ensin puudutusainetta, sen jälkeen puudutettiin vielä piikillä ja sitten patista imettiin piikillä mätää pois. Homma sattui melkoisen paljon, mutta helpotti oloa. Jäin sairaalaan tarkkailuun ja aamulla patti puhkaistiin uudelleen. Pääsin kotiin ja sain parit antibiootit. Nyt patti on taas alkanut kasvaa ja pelkäänkin saman taudin uusiutuvan.
 
"kipeä"
Kyllä voi uusiutua, vaikka olisi risat leikattu.
Multa leikattiin nielurisat v. 2001, jolloin sairastin kaksi kurkkupaisetta peräkkäin.
Paise uusi v. 2011. Kysyin lääkäriltä, miten on mahdollista, niin sanoi vain, että on harvinaista, mutta mahdollista tosiaan.
Tällä hetkellä kurkku on taas tosi kipeä ja turvonnut ja epäilen paisetta. Mutta kun ei oteta tk:ssa vakavasti! Yöt itken kun sattuu niin paljon kun ei särkylääkkeetkään auta juur ollenkaan. :( Kipu vaan tuntuu pahenevan, vaikka se alkoi jo sunnuntaina (tänään to). Tulehdusarvot normaalit.
 
"sami"
Eli tilanne on tämä: muutaman päivän on ollut kurkku kipeänä. Yleensä kurkku kipeytyy iltaisin enemmän. Tänään huomasin nielussa tuommosen punaisen verestävän patin. Onko kellään kokemusta samanlaisista oireista? Epäilyttää siksi, että aikaisemmin kurkkukivut ovat aina esiintyneet flunssan yhteydessä ja nyt ei ole muista oireista tietoakaan. tuossa kuva: IMG 20140522 100633 - Aijaa.com
 
äiti 5x
Mulla tuli angiina 2vkua sitten ja samalla märkäpaise.lääkäri yritti neulalla imee märkää mut mittää ei tullu.tulehusarvot oli 270 jote ottivat osastolle ja seuraavana pvnä leikkasivat nielurisat.leikkauksesta nyt aikaa 1vko ja 3pv.ääni vielä aku ankka ja kipulääkkeinä mennee oxycontin 5mg, ketomex ja panacod.syömään pystyn ainuastaan jugurttia, löysää mannapuurua ja vettä.kysymys kuuluu:eek:nko normaalia et ääni vielki epäkunnos ja vahvat kipulääkkeet vieläki? Tosin aattelin ma soittaa korvapolille jos tilanne sama....
 
Pelokas..
Olen kyllä erittäin herkkä millekkään toimenpiteille (varsinkin suun alueella), joten kaipaisin pikaisesti vastauksia!
Kun minulla alkoi tulla kurkku vähitellen kipeämmäksi ja kipeämmäksi (jonkun 4-5 päivän aikana), kävin sitten nielunviljelyssä ja todettiin se sitten positiiviseksi, eli angiinasta oli kyse.

Sain lääkkeet sen hoitoon ja kipu kurkussa pikku hiljaa alkoi helpottamaan (n. 4 päivää kulunut) Mutta nyt sitten on tullut ihan toisenlainen, nielemistä vaikeuttava möykky tuonno suht syvälle nieluun! Aluksi kun huomasin tämän, se ei ollut kipeä, mutta ihan muutamassa tunnissa nielemisestä on tullut jo aika vaikeaa. Tuntuu ikään kuin sinne olisi juuttunut lihapulla tai joku muu vastaava möykky kun nielaisee. Kurkun ulkopuolellakin tuntuu jotain.. Onko tämä nyt sitten kurkkupaise?

Pakko kyllä mennä uudestaan lääkäriin, jos tämä pahenee koko ajan tämmöstä vauhtia... En vain millään kestäisi kyllä nuita operaatioita, mistä täälläkin ollaan puhuttu...
 
Pelokas..
Meinaat siis, että tämä olisi varmuudella kurkkupaise? Nyt sain kun sainkin kehnosti muutaman tunnin nukuttua, niin on tuo "patti" selvästi laskenut nieltäessä. (Melkein olemattomiin) Mutta nyt oikeastaan vähän kipeämpi muuten..
 
Pelokas..
(Nyt tuo patti on tullut taas niellessä esiin) Tuli vain mieleen.. Minulle määrättiin angiinaan Kefexin-kuuri. Ja kun olin näitä jonku aikaa popsinut, satuin vilkaisemaan tuoteselostetta tarkemmin ja.. Kappas kummaa, mahdollisissa haittavaikutuksissa mainitaan kurkunpään turpoaminen! Voisikohan, olla ettei siellä olekaan kurkkupaisetta, vaan lääkkeet saanut sivuvaikutsena kurkunpään turpoamaa! Tämä selittäisi sen, miksi se tuntuu kaulassa asti ja nielemisen "ahtauden" tunnun,

Ihmetyttää vain miksi se olisi näin julmetun kipeä.
 
CATzinga
Joo itsellänikin oli tossa viikko kaks sitten angiina (ei ollut kyllä peitteitä) ja se parani kuin paranikin ilman antibioottia, eli särkylääkkeitten voimalla mentiin muutama päivä. Sen jälkeen kurkku lakkasi vain sattumasta kunnes edellispäivänä tuli niin hirvittävä kurkkukipu ja puolet kurkusta turposi kiinni. Leukalukko, nielurisa uvuluksessa kiinni ja hirvittävä kurkkukipu, kamalaa!!! Kitalakikin oli ihan järkyttävän kipeä eikä päätäkään voinut kääntää. Kävin aamuyöllä lääkärissä ja kurkkupaisehan siellä todettiin, siitä menin lääkärille kauhunomaisin tuntein koska olin lukenut kauhukertomuksia paiseen puhkaisemisesta. Lääkäri ei kuitenkaan puhkaissut paistetta vaan antoi antibiootteja ja Buranaa. Tänään äskettäin paise puhkesi itsekseen ja tulee vihreäkeltaista mätää. Hyh
 
tyttöminä
Minulla nousi maanantai aamuna kamala kuume ja päänsärky...siinä sitte buranalla selvittiin tiistaihin asti. Tänään aamulla kun heräsin huomasin kurkkuni olen todella kipeä ja nieleminen vaikeaa. Peilin avulla kun katselin huomasin kurkussani ison paiseman, no menin heti sitten näyttämään sitä isälleni ja hän varasi lääkärin täksi illaksi..toivottavasti selvittäisiin pelkillä antibioteilla kun sitä kipu ja piikki kammoa löytyy. Kipu on jo aamusta jonkun verran helpottanut :) (12-vuotias)
 
"Kokenut"
Itselläni on ollut kurkkupaise 2 kertaa noin 5 vuoden välein. Terveyskeskukset ei näistä mitään ymmärrä, on mentävä suoraan isoimpaan mahdolliseen sairaalaan kun tilanne alkaa olla se, ettei pysty enää nielemään omaa sylkeään. Paiseen puhkeaminen sisäänpäin on todellinen riski, itselleni spesialisti sanoi, ettei seuraavana päivänä olisi enää sitten tarvinnutkaan tulla lainkaan. Olin tuolloin n. 35-vuotias.

Sattuuko se? Kyllä sattuu. Kättä ja jalkaa on ollut irti ja poikki, mutta pahasti tulehtuneen kurkun avaaminen veitsellä on kamalin kipu minkä voin kuvitella. Jos jotain vielä hirveämpää on, sen täytyy olla se mätä tavara jota omasta suusta pursuaa ja jota yrittää oksentaa ulos tukehtumatta - maistuu suunnilleen siltä kuin ruumista söisi, ja sitähän se oikeastaan onkin. Puudutukset eivät auta enää siinä vaiheessa kun nielu on täynnä mätää.

Loppupäivä ja seuraava yö meni sitten tiputuksessa, antibioottia ja Ketorinia suoraan suoneen ja Panadolia suun kautta päälle, kuume nousi neljäänkymppiin ja korvakipu oli helvetillinen. Kuvaavaa avaamisen kivulle on, että kun sama paikka seuraavana päivänä avattiin varmuuden vuoksi uudelleen, se ei tuntunut enää missään.

Kun paise sitten vuosien kuluttua uusi, tajusin oireista tilanteen jo itse ja menin yöaikaan suoraan sairaalaan. Tällä kerralla se puhkesi "vahingossa" itsekseen ja lekurin tehtäväksi jäi putsailla paikat. Jäin tarkkailuun yöksi ja seuraavana aamuna poistettiin sitten nielurisat. Tämän jälkeen ei ole uusinut, luojan kiitos. Kyseessä on kyllä sellainen tauti jota en toivoisi kenellekään.
 
miika
Juu mullakin todettiin paise. Ensin laitettii puudutusainetta sinne paiseesee ja sitte sitä availtii veitsellä ja kaikienlaisilla vempaimilla ja annettii purkki naaman etee mihi voi sylkee verta. Sattu muuten aika hyvin se avaaminen:D eivät saaneet sitä kunnolla auki, nyt oon osastolla yötä tipassa kii ja aamulla päättävät leikataanko vai yritetäänkö avata uudestaan...
 
vierailija
Minulla nousi maanantai aamuna kamala kuume ja päänsärky...siinä sitte buranalla selvittiin tiistaihin asti. Tänään aamulla kun heräsin huomasin kurkkuni olen todella kipeä ja nieleminen vaikeaa. Peilin avulla kun katselin huomasin kurkussani ison paiseman, no menin heti sitten näyttämään sitä isälleni ja hän varasi lääkärin täksi illaksi..toivottavasti selvittäisiin pelkillä antibioteilla kun sitä kipu ja piikki kammoa löytyy. Kipu on jo aamusta jonkun verran helpottanut :) (12-vuotias)
Ei taida paise pelkällä antibiotilla lähteä ;)
 
vierailija
Olisiko kenelläkään vastausta mun oireisiin,eilen oli 39.1 astetta kuumetta ja kurkku järkyttävän kipeä, TK:ssa kävin, eI löydetty mitään ja tulehdusarvot 13 eli todella matalat. tänään kurkku ei ole niin kipeä kuin eilen, ei melkein ollenkaan mutta oikeanpuoleinen korva toooodella kipeä ja nenä tukossa, ääni kuulostaa todella tukkoiselta...
 
vierailija
Minulla oli 23v molemminpuolinen paise, puhe kuulosti kuin olisi ollut kanamuna suussa ja alkoi olla kurkku niin turvoksissa, että hyvä kun sain henkeä. Kävin työlääkärillä, joka sanoi, että tule huomenna uudestaan, jos on pahentunut yön aikana. No, menin seuraavana päivänä ja lääkärille tuli silmin nähden kiire, lähetti suoraan toimenpiteeseen. Sain rauhoittavaa ennen toimenpidettä. Sen vaikutus oli kuitenkin jo lakannut 3h odotusajan jälkeen ja luulen, että lääkäri unohti laittaa puudutusainetta tai ei antanut sen vaikuttaa, sillä en ole KOSKAAN elämässäni tuntenut sellaista kipua. Kipu oli sanoinkuvaamatonta! Kyyneleet valuivat kaulaan ja puristin tuolia niin kovaa kuin pystyin. Vaikeroin, tärisin kauttaaltaan ja oli vaikea ytittää olla paikallaan ja pitää suu auki ja antaa lääkärin jatkaa. Mietin miksi vapaaehtoisesti annoin jonkun kiduttaa itseäni sillä tavalla. Luulin pyörtyväni. Kun toimenpide oli osaltani ohi, pääsin viereiseen huoneeseen keräämään voimia. Kuulin kuinka seuraava potilas ei suostunut istumaan yhtä rohkeasti paikallaan kuin minä, sillä lääkäri huusi hänelle, että takaisin sieltä! Ja tyttö itki hysteerisesti. Tämä tapahtui 2010 Helsingissä. Todella toivon ettei paise uusiudu ja jos niin käy, vaadin nukutuksen.
 
vierailija
Olisiko kenelläkään vastausta mun oireisiin,eilen oli 39.1 astetta kuumetta ja kurkku järkyttävän kipeä, TK:ssa kävin, eI löydetty mitään ja tulehdusarvot 13 eli todella matalat. tänään kurkku ei ole niin kipeä kuin eilen, ei melkein ollenkaan mutta oikeanpuoleinen korva toooodella kipeä ja nenä tukossa, ääni kuulostaa todella tukkoiselta...
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1242073/pdf/ehp0109-000983.pdf
Tulosta luettavaksi. Kamala tauti ja syy on noin selvä...
 

Yhteistyössä