Kuolisin häpeästä...

[aina omillaan]

Miten reagoisitte, jos teille vaikkapa neuvolasta ehdotettaisiin perhetyöntekijää tai jotain keskusteluapua? Mä kuolisin häpeästä ja tuntisin itseni täysin epäonnistuneeksi äitinä ja ihmisenä. Ihanaa, että moni muu osaa ottaa apua vastaan ja osaa jopa pyytääkin sellaista, mutta mut on ilmeisesti kasvatettu pärjäämään aina omillaan ja häpeämään tuollaisia asioita. Eipä sillä, en apua tarvitsisikaan, mutta tulipa vaan mieleen, että jos joskus apua tyrkytettäisiin, reagoisin siihen kyllä todella negatiivisesti.

 

["jou"]

Etkö pystyisi kysymään että miksi he ajattelevat sun tarvitsevan apua? Kumpi on sulle suurempi häpeä: palaa loppuun ja joutua hoitoon, vai ottaa apua vastaan ajoissa?
En tunne ketään joka olisi opetettu häpeämään että joskus voi tarvita muiden apua! Häpeätkö mennä lääkäriin pyytämään apua kun olet sairas? Ihan samasta asiasta on kyse.

 

["hmm"]

Todennäköisesti jos minulle näitä tarjottaisiin, olisin sellaisessa tilanteessa jossa myöskin itse tietäisin tarvitsevani vähän apua. En häpeäisi, mutta olisin kiusaantunut koska en ole ollenkaan keskustelutyyppinen ihminen, joka haluaa puhua vieraille ja puolituntemattomille, enkä myöskään tykkäisi jos sellainen tulisi kotiini.

 

[Hmmmh]

Aika hieno itsekorostus taas - ap arvelee siis ettei ikinä ja koskaan voisi joutua tilanteeseen, jossa voisi omat voimat voi käydä vähiin.
Apuahan on viisasta pyytää ja ottaa vastaan hieman ennen kuin omat voimat loppuu - eli kun voimat ovat tosi vähissä.
Ajatteletko tosiaan että me , jotka päädymme apua pyytämään - olemme erityisen heikkoja, tai kasvatettuja 'pärjäämään -ei-niin-omillaan' ?
Itse elän kaksi lapseni kanssa - voisi sanoa ilman lähisuvun tai perheen tukiverkkoa. Ystävien apua saan jossain määrin. Käyn töissä, pärjään monella tapaa , lapseni on tasapainoinen ja monessa asiassa ikäistään edellä . Silti univelkaisena vauva-aikan oli pakko ottaa hattu kouraan ja pyytää apua , edes jostain.
Tästä huolimatta pidän itseäni pärjäävänä ja monella tapaa vahvana - kuunneltuani kahden vanhemman perheiden valituksia elon haastavuudesta.


Sikäli - kyllä apua pitää vastuullisen aikusien mielestäni itse pyytää, juurikin hieman ennen kuin sitä älytään jo muiden taholta tarjotakin.
Tämä on mielestäni viisasta ja vastuullista vanhemmuutta ja aikuisuutta - lapselle ei nimittäin ole iloa eikä hyötyä sairaalassa makaavasta (tai vaikka mullan alla makaavasta ) vanhemmasta.

Toki apua kannattaa ensi pyytää perheeltä ja läheisiltä, mutta aina ei heiltä apua saa. Syystä tai toisesta.

Ja näin tuumaan - itse apua pyytäneenä ja saaneena. Vaikkakin minunkin kohdallani avulla oli sitten henkisellä tasolla aika kova hinta. Ja jälkikäteen mietin että ehkä olisi pitänyt sama apu ostaa riihikuivalla rahalla.

 

[Kuolisin häpeästä...]

[QUOTE="jou";22408496]Etkö pystyisi kysymään että miksi he ajattelevat sun tarvitsevan apua? Kumpi on sulle suurempi häpeä: palaa loppuun ja joutua hoitoon, vai ottaa apua vastaan ajoissa?
En tunne ketään joka olisi opetettu häpeämään että joskus voi tarvita muiden apua! Häpeätkö mennä lääkäriin pyytämään apua kun olet sairas? Ihan samasta asiasta on kyse.[/QUOTE]

Ei ole mun mielestäni sama asia, joutuuko ottamaan vastaan keskusteluapua neuvolasta tms kuin mennäkö lääkäriin hakemaan apua fyysiseen vaivaan. Sairauksia tulee kaikille, mutta se, että jokin viranomaistaho katsoo, että en osaa kasvattaa lapsiani tai tarjota heille "tervettä" kasvuympäristöä, olisi minulle merkki epäonnistumisesta. Minusta se vaan olisi noloa ja häpeällistä, en voi ajatuksilleni mitään. Ja mielessäno kyllä käy, kun kuulen jonkun saavan tällaista apua, että mikähän on kun eivät pärjää, voiko olla niin vaikeaa... Mun mielestäni sekin olisi jo häpeällistä, että se "leima" on otsassa sitten tulevaisuudessakin, ainakin kun asioi neuvolassa tms. Mutta kuten sanottu, hienoa että toiset osaavat ottaa sen kummemmin miettimättä apua vastaan.

 

[Aamuäree]

Osuva nimimerkki- 'aina omillaan'.

Mäkin olin semmoinen, mutta onneksi tajusin ottaa avun viimein vastaan. Päivääkään en ole katunut enkä suureksi yllätyksekseni myöskään sitä hävennyt.

 

[Huspati Huta]

Ei häpeään kuole.

 

[hoya bella]

Mun mielestä fiksu ihminen ottaa vastaan apua ja pyytää apua jos kokee tarvitsevan sellaista. Enemmän ihmettelen sellaista sinnittelijää joka häpeää ottaa apua vastaan vaikka sitä tarvitsee, siitä voi kärsiä koko perhekin kun mamma on liian ylpeä ottamaan apua vastaan, tiedän sellaisen tapauksen ja kävi lapsia sääliksi

 

["vieras"]

Ei häpeään kuole.

Voi siihen varmaan kuolla... hitaasti.

Ymmärrän jossain määrin ap:ta. Mun äiti käyttäytyy noin. Kaikki esim. mielenterveyden häiriöt ovat suuri kauhistus.

 

["jep"]

Mä kuolisin häpeästä jos oisin niin nolo ku ap.

 

[kurja kuulla]

Mulle on neuvolasta tarjottu mahdollisuutta käydä neuvolapsykologin luona, kärsin synnytyksen jälkeisestä lievästä masennuksesta. Itse koin kuitenkin vertaistuen paremmaksi vaihtoehdoksi omalla kohdalla, mutta hieman ihmetyttää toi sun asenne. Nyt on kaikki jo hyvin. Se, että olen sairastanut masennuksen ei kerro siitä että olisin huono vanhempi tai että pärjäisin sinua huonommin. Tekstistäsi paistaa läpi, että mielen sairaudet ovat sinun mielestäsi enemmänkin asennevammoja.

 

[Anatolia]

Jos mulle ehdotettaisiin sellaista nyt, tässä tilanteessa, niin reaktioni olisi luokkaa 'no just...pidä perhetyöntekijäsi ja keskusteluapusi'. Eli kyllä mä loukkaantuisin hieman. En todellakaan ole sellaisen tarpeessa. Ja tottakai kasvatan lapseni mieluiten ihan itse, ilman mitään sossuja.

Jos taas tuntisin olevani tuollaisen tarpeessa, niin ottaisin avun vastaan tottakai.

 

[aina omillaan]

Ilmeisesti olen ainoa, kenelle tulisi täys luuserifiilis siitä, että jonkun viranomaisen pitäisi tulla neuvomaan ja kertomaan, kuinka niitä lapsia hoidetaan ja kasvatetaan ja kuinka muutenkin pitää elää, jotta lapset eivät kärsi. Kyllä vaan olisi kamal tilanne minulle ja todella nöyrtymisen paikka ottaa apu vastaan.

Siis minulla ei ole mitään ongelmaa, jonka vuoksi apua kukaan tarjoaisi, mutta ihan vaan ajatuksen tasolla olen asiaa pohdiskellut.

Ja kyllä, minut on kasvatettu pärjäämään omillaan, kuitenkin ihan positiivisessa hengessä. Eli että ei esim. koskaan sekaannuta toisten raha-asioihin ja ei myöskään ketään vaivata omilla talousasioilla.

 

[...]

Mä halveksin sua, niinkuin sä halveksit mua. T.Apua tarvinnut

 

[vintilläkö tuulee]

Mulle tarjottiin keskusteluapua kun poika ei tykänny neuvolan akasta ja alko huutamaan. Sanoin ettei mun tarvii siitä keskustella ettei lapsi tykkää kaikista ihmisistä.

 

[aina omillaan]

Jos mulle ehdotettaisiin sellaista nyt, tässä tilanteessa, niin reaktioni olisi luokkaa 'no just...pidä perhetyöntekijäsi ja keskusteluapusi'. Eli kyllä mä loukkaantuisin hieman. En todellakaan ole sellaisen tarpeessa. Ja tottakai kasvatan lapseni mieluiten ihan itse, ilman mitään sossuja.

Jos taas tuntisin olevani tuollaisen tarpeessa, niin ottaisin avun vastaan tottakai.

Juuri tuollainen olisi omakin reaktioni, minäkin loukkaantuisin. Tuskin enää voisin edes asioida neuvolassa, jos jotain apuja ehdottelisivat. Niin paljon ottaisi kupoliin ja aina miettisin, että mitähän ne nytkin minusta ajattelevat ja onkohan taas kaikki ihan päin mäntyjä heidän mielestään.

Juu, ehkä ajattelisin eri lailla jos olisi avuntarvetta. Siltikin kyllä kallistuisin ostamaan tarvitsemiani palveluja ihan omalla rahalla, silloin ei tarvitse lähteä kerjäämään apua ja joutua silmätikuksi.

 

[LisaMarie]

no silloin kun mä olisin sitä apua tarvinnu, olisin kuollu häpeästä. Nyt olisin kiitollinen ja ottaisin sen ilolla vastaan.

 

["jeh"]

Se, että sairastaa masennusta, ei tarkoita sitä, että viranomaisen pitäisi tulla kertomaan kuinka lapsia hoidetaan ja kuinka eletään.

Mulla kävi perhetyöntekijä muutamia kertoja, käsiteltiin hänen kanssaan mun lapsuutta. Kävin terapeutilla keskustelemassa ja purkamassa. KUKAAN ei oo tullu mulle kertomaan, miten mun pitää lapsia hoitaa, ei kukaan!

Kannattaisi varmaan puhua sitten, kun tietää mistä puhuu.

 

[Foortti harmaana]

Eli vaikka sun lapses kuolis tavalla tai toisella, niin olet niin vahva, että et tarvi kenenkään apua?
(Auto-onnetomuudessa, nistin sekopäissään tappamalla, syöpään, tulipaloon, pedofiilin raiskaamalla ja kiduttamalla?)

Kaikki osaisit yksin käsitellä...?

 

[leijona76]

Ilmeisesti olen ainoa, kenelle tulisi täys luuserifiilis siitä, että jonkun viranomaisen pitäisi tulla neuvomaan ja kertomaan, kuinka niitä lapsia hoidetaan ja kasvatetaan ja kuinka muutenkin pitää elää, jotta lapset eivät kärsi. Kyllä vaan olisi kamal tilanne minulle ja todella nöyrtymisen paikka ottaa apu vastaan.

Siis minulla ei ole mitään ongelmaa, jonka vuoksi apua kukaan tarjoaisi, mutta ihan vaan ajatuksen tasolla olen asiaa pohdiskellut.

Ja kyllä, minut on kasvatettu pärjäämään omillaan, kuitenkin ihan positiivisessa hengessä. Eli että ei esim. koskaan sekaannuta toisten raha-asioihin ja ei myöskään ketään vaivata omilla talousasioilla.

Mulle tarjottiin neuvolasta perhetyöntekijää ja aivan tarpeeseen. Mutta, kukaan ei tullu sanomaan miten mun pitäs lapseni hoitaa ja olla vanhempi. Eikä olleet sillä asenteella. Työntekijä tuli vain apuun jotta sain levätä jne ja jutteli aivan tavallisia. Kehui kotia ja systeemejä.

 

[Criminal Mind]

Aika vinkee ajattelutapa. Taas jotenkin über suomalaista "minähän hoidan omat asiani ja naapuri omansa, tässä mitään apua tarvita ikinä" Itse asiassa tää maailma ois aika paljon paremppi paikka jos sitä apua useemmin toisilleen tarjottais. Ja en panis pahakseni tota "ammattilai"apuakaan.

 

["jeh"]

[QUOTE="jeh";22408977]Se, että sairastaa masennusta, ei tarkoita sitä, että viranomaisen pitäisi tulla kertomaan kuinka lapsia hoidetaan ja kuinka eletään.

Mulla kävi perhetyöntekijä muutamia kertoja, käsiteltiin hänen kanssaan mun lapsuutta. Kävin terapeutilla keskustelemassa ja purkamassa. KUKAAN ei oo tullu mulle kertomaan, miten mun pitää lapsia hoitaa, ei kukaan!

Kannattaisi varmaan puhua sitten, kun tietää mistä puhuu.[/QUOTE]

Ai niin, vielä se, että mulle ei ehdotettu apua, mä hain sitä ihan itse, kun koin tarvitsevani.

 

[Criminal Mind]

Ilmeisesti olen ainoa, kenelle tulisi täys luuserifiilis siitä, että jonkun viranomaisen pitäisi tulla neuvomaan ja kertomaan, kuinka niitä lapsia hoidetaan ja kasvatetaan ja kuinka muutenkin pitää elää, jotta lapset eivät kärsi. Kyllä vaan olisi kamal tilanne minulle ja todella nöyrtymisen paikka ottaa apu vastaan.

Siis minulla ei ole mitään ongelmaa, jonka vuoksi apua kukaan tarjoaisi, mutta ihan vaan ajatuksen tasolla olen asiaa pohdiskellut.

Ja kyllä, minut on kasvatettu pärjäämään omillaan, kuitenkin ihan positiivisessa hengessä. Eli että ei esim. koskaan sekaannuta toisten raha-asioihin ja ei myöskään ketään vaivata omilla talousasioilla.

EIhän ne mitään neuvo vaan kuuntelevat ja ovat neutraali osapuoli jos ei esim miehen tai oman suvun kanssa jostain voi puhua koska kaikilla on niin tunteet pinnassa

 

[MorbidMama]

En osannut hävetä kun meille ehdotettiin apua..olin vain kiitollinen siitä, että sain olla hetken yksin ja levätä.

 

[Aamuäree]

Ilmeisesti olen ainoa, kenelle tulisi täys luuserifiilis siitä, että jonkun viranomaisen pitäisi tulla neuvomaan ja kertomaan, kuinka niitä lapsia hoidetaan ja kasvatetaan ja kuinka muutenkin pitää elää, jotta lapset eivät kärsi.

No ei se nyt noin mene!!:O