kuolemasta yli 3kk - perunkirjoitus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmejuttu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmejuttu

Vieras
Marraskuun alussa vanha naapuri kuoli, hänen sukulaisensa oli ottanut vanhempiini yhteyttä että minä olen mainittu testamentissa ja asia oli unohtunut, mutta näin on.

Olen odottanut kutsua perunkirjoitustilaisuuteen, mutta ei ole kuulunut. Ei ole kenenkään yhteystietoja, ja en ole muutenkaan halunnut olla häiriöksi, jos olisin itse samassa tilanteessa ja surisin kovasti, niin en tiedä mitä ajattelisin jostain naapurinlikasta joka ei välttämättä välitä muusta kuin perinnöstä. Näin ei ole kuitenkaan, mutta eiväthän he minua tunne. Kuolemasta on kuitenkin jo yli 3kk, niin mitäköhän tässä olisi loogisesti voinut tapahtua?

Asiaa hoidetaan myöhässä?
Minua on vedetty välistä?
En ollutkaan perillinen?
Minua ei kutsuttu tilaisuuteen?
 
Lain mukaan 3kk kuluessa pitää järjestää, ja kaikki pitää myös kutsua paikalle, niin että siitä kutsusta tulee todistus, eli vaikkapa kirjattuna kirjeenä jos myöhemmin asiasta tulee riitaa.

Ja sinulle "tulipas mieleen", taidat olla yksi niistä jolla on ns. vetovastuu asian järjestämiseen. Onko joku tehnyt sen puolestasi?
 
perunkirjoituksessa ei tarvitse olla läsnä vaikka olisi testamentissa mainittu. Edes rintaperillisten ei tarvitse olla paikalla, se on vain omaisuuden luettelointi, se jakaminen tapahtuu sitten myöhemmin. Leffoissa taidetaan aina olla ringissä asianajotoimistossa, suomalainen versio on hieman erilainen. :)
 
Äitipuoleni hoitaa kaikki asiat, ei olla väleissä.

Ei sieltä mitään perittävääkään ole, mutta tuli vaan mieleen että eikö olis pitänyt jo jotain kuulua.....
 
Sinulle, tulipas mieleen: kannattaa ainakin ottaa yhteys äitipuoleen ja kysyä, että onko perunkirjoitus nyt toimitettu asianmukaisesti että siitä ei sitten tule mitään ongelmia. Ja jos on, niin vaadit kaikki paperit itsellesi, joihin sulla on oikeus. Jos ei, niin homma pyörimään, ettei tule jälkiseuraamuksia itselle.
 
Saattaa olla, että perunkirjoitus on tehty eli tehty luettelo vainajan omaisuudusta, veloista ja luettelo pesän osakkaista ja toimitettu se verottajalle. Jos on iso ja sotkuinen pesä, niin on voitu hakea lisäaikaa kaiken paperityön selvittelyyn. Jos perijöitä on vielä ympäri maailmaa, niin kaikkien välttämättömien lippusten ja lappusten hankkiminenkin kestää ja sillä perusteella saa sitä lisäaikaa. Periaatteessa, jos sinut on siinä testamentissa mainittu, niin sinut olisi pitänyt virallisesti kutsua tilaisuuteen ja sinusta pitäisi olla ns. hengissäolo todistus, tosin pesänhoitaja voi tilata sen itsekin, jos hänellä on sinun tarkat tietosi sekä sinulle pitäisi toimittaa kopio testamentista. Toivottavasti posti ei ole kadottanut mitään. Jos sinulle on vaikka jätetty joku tietty tavara, niin voivat sen joku kertaa jättää sinun vanhemmillesi ja ovat kuvitelleet, ettei sinua tarvitse vaivata moisella.

Sinuna kyselisin vanhemiltasi yhteystietoja ja kyselisin suoraan naapurin sukulaisilta, että mistä tuossa testamenttijutussa oikein on kyse, kun kuulit, että sinut on siinä mainittu, mutta sinulla ei ole mitään tietoa siitä.
 
[QUOTE="aap";30686298]Sinulle, tulipas mieleen: kannattaa ainakin ottaa yhteys äitipuoleen ja kysyä, että onko perunkirjoitus nyt toimitettu asianmukaisesti että siitä ei sitten tule mitään ongelmia. Ja jos on, niin vaadit kaikki paperit itsellesi, joihin sulla on oikeus. Jos ei, niin homma pyörimään, ettei tule jälkiseuraamuksia itselle.[/QUOTE]

Hän ei vastaa minulle... Voi nenä.
 
Perunkirjasta pitäisi tulla kopiot kaikille osallisille ja se kannattaa tarkistaa kunnolla. Tässä vaiheessa se kait kannattaisi myös riitauttaa. Perunkirjoitus voidaan tehdä myös myöhemmin kuin 3kk kuluessa, jotain lisäaikaa tms. saa tarvittaessa.
 
Selvä, kiitos teille seikkaperäisesti vastanneille. Pesän koko on ollut pieni, yksinelävä ihminen jolla ei ollut paljoa omaisuutta. Tiedän sen melko varmasti. Ja testamenttiasioita alettiin hoitaa miltei heti kuoleman jälkeen viime vuoden puolella, tai näin oli puhelimessa ilmoitettu, siitähän se soittokin johtui.

Kukaan ei ole enää kenenkään naapuri, vanhemmatkin asuu ihan muualla. Joku vainajan sukulaisista oli kaivanut jostain vanhempieni numeron. Ei ole oikein mitään tietoa, mistä alkaisin yhteystietoja etsiä, kun en tiedä varmaksi vainajan viimeistä osoitettakaan, tai soittajaa. Hankalaa. Vainajan nimikin luokkaa Matti Virtanen...
 
[QUOTE="aap";30686337] Joku vainajan sukulaisista oli kaivanut jostain vanhempieni numeron. Ei ole oikein mitään tietoa, mistä alkaisin yhteystietoja etsiä, kun en tiedä varmaksi vainajan viimeistä osoitettakaan, tai soittajaa. Hankalaa. Vainajan nimikin luokkaa Matti Virtanen...[/QUOTE]
Ei vanhempien puhelimesta löydy logia, mistä selviäisi numero? Toiset säilöö kaiken :whistle: toisilla on asetuksissa, ettei mitään jää.

Väestörekisterikeskuksen osoitepalvelusta saa osoitteen, jos sen antamista ei ole kielletty, jos tietää nimen ja vaikka niitä entisiä osoitteita, mutta voi olla, ettei noinkin kauan sitten kuolleen osoitetta siellä enää ole. https://www.osoitepalvelu.net/Default.aspx?lang=fi
Kysele vanhemmiltasi, muistavatko he jotain sukulaisten nimiä, jos et itse muista.
 
Ei vanhempien puhelimesta löydy logia, mistä selviäisi numero? Toiset säilöö kaiken :whistle: toisilla on asetuksissa, ettei mitään jää.

Väestörekisterikeskuksen osoitepalvelusta saa osoitteen, jos sen antamista ei ole kielletty, jos tietää nimen ja vaikka niitä entisiä osoitteita, mutta voi olla, ettei noinkin kauan sitten kuolleen osoitetta siellä enää ole. https://www.osoitepalvelu.net/Default.aspx?lang=fi
Kysele vanhemmiltasi, muistavatko he jotain sukulaisten nimiä, jos et itse muista.

Kiitos hyvistä neuvoista, mutta pelkäänpä että nämäkään eivät riitä.. Olen nähnyt vainajan 20v sitten, ja ei ole tietoa senjälkeisistä asuinpaikoista. Vanhempani muistavat vain nimen ja numeroa ei jäänyt muistiin.

Minä juoksin siellä naapurissa rasittavana kakarana kahvia juomassa ja kissaa rapsuttamassa, jotain puutarhahommia tein, varmaan enimmikseen söin hänen mansikoitaan :D Tavallaan vähän erikoinen tilanne, en ole tehnyt asian selvittämisen eteen hirveästi, kun tuntuu jotenkin.. väärältä, jos hän on minulle jotain jättänyt. Toisaalta, jos olisin itse tehnyt testamentin, niin kyllä piru vie haluaisin, että asiat menee sen mukaan.
 
Kiitos hyvistä neuvoista, mutta pelkäänpä että nämäkään eivät riitä.. Olen nähnyt vainajan 20v sitten, ja ei ole tietoa senjälkeisistä asuinpaikoista. Vanhempani muistavat vain nimen ja numeroa ei jäänyt muistiin.

Minä juoksin siellä naapurissa rasittavana kakarana kahvia juomassa ja kissaa rapsuttamassa, jotain puutarhahommia tein, varmaan enimmikseen söin hänen mansikoitaan :D

Kyllä sen 20 v takaisen osoitteen perusteella pitäisi onnistua yksilöimään se oikea henkilö uutta osoitetta varten.

Nyt sitten voi vaikka jäädä saamatta se kissa täytettynä, mitä aikoinaan rapsuttelit :D
 
Perunkirjasta pitäisi tulla kopiot kaikille osallisille ja se kannattaa tarkistaa kunnolla. Tässä vaiheessa se kait kannattaisi myös riitauttaa. Perunkirjoitus voidaan tehdä myös myöhemmin kuin 3kk kuluessa, jotain lisäaikaa tms. saa tarvittaessa.


Mitenkäs ajattelit perunkirjoituksen itseksesi tarkistaa? Ja minkä suhteen riitauttaa? Tiedätkö edes, mitä perunkirjoitus tarkoittaa?
 

Yhteistyössä