Kuolemanpelko..

["peikko"]

Pelkätkö kuolemaa?

Olen 24-vuotias kahden lapsen äiti ja naimisissa. Minä pelkään. Olen pelännyt 18-vuotiaasta. Terapia eikä mikään auta siihen. Yritän olla ajattelematta, mutta kun olen yksin hiipii mieleen ajatus, entä jos kuolen nyt? Se ajatus ahdistaa, samoin se ettei mua enää olisi. En pysty olemaan onnellinen kun mulla se kuolema kulkee vierellä ajatuksissa. Onko muilla tälläistä? Millä olette saaneet helpotusta? Vai oletteko saaneet ollenkaan?

 

["vieras"]

sanoa, mikä sinua auttaisi. Olen myös kärsinyt erilaisista peloista/ahdistuksista aina välillä, mutta en noin voimakkaasti kuin sinä. Ne ovat jonkin verran haitanneet yleistä elämästä nauttimista. Sitten eräänä päivänä ystäväni kuoli auto-onnettomuudessa. Sen jälkeen tajusin, että elämän lanka todellakin on ohut ja olen alkanut arvostaa jokaista päivää. Kuolemanpelkonikin on hävinnyt, koska siihen asiaan ei voi mitenkään vaikuttaa. Ja lapsiperhekin pärjää ilman äitiä, vaikka tiukkaa/kipeää se tekeekin. Itsellä kun on pienet lapset, niin suuri ahdistus on ollut, että miten ne pärjäis, jos minulle sattuisi jotain. Nyt olen läheltä nähnyt, miten elämä jatkuu, kuolemasta huolimatta.

Ehkä tällainen puhe ei sinua auta, mutta näin koen asiat nykyään

 

[lue]

Lue kirja Sielujen matka ja myös "jatko-osa" Sielujen kohtalo. Voi olla, että kuolemanpelko hellittää.

 

["hmmm"]

no mua ainakaan kuolema ei pelota enään ja syy siihen on usko. Se, että uskon ja tiedän, että tämä elämä ei ole tässä, vaan jatkuu kuoleman jälkeenkin taivaassa. Koen, että meitä ei luotu tätä maailmaa varten, vaan taivasta ja ikuisuutta varten. Kuolemassa tulen vain siirtymään sinne minne nyt en näe, mutta jonka tiedän olevan.

 

[suht peloton]

yleensä tuommoisessa taitaa olla jostain muusta lopulta kysymys. sua saattaa vaivata elämänpelko yhtä hyvin.

tottakai ihmiset pelkäävät kuolemaa, mutta sen voi kääntää voimaksi tai itseään vastaan.

 

[kyllä]

nuorempana pelkäsin. Sitten pakotin itseni irti siitä ja tajusin ettei pelko pidä mua elossa, vaan estää elämästä.

 

[fortunate]

Ei pelota yhtään, en oikeastaan edes mieti kuolemaa juuri ikinä eikä "tunnu missään" ajatella että kuolisin vaikka huomenna.

Enkä ole uskossa, pelkäsin kuolemaa vain ja ainoastaan joskus lapsuudessa kun ympärillä oli vahvasti uskonnollisia ihmisiä.
Toki mulla on uskomuksia, mutta ne ei ole niin vahvoja että ne saisi mut pelkäämään mitään.
Oikeastaan uskon vähän niin, että ihmiselle tapahtuu niinkuin hän tahtoo.

Eli valitettavasti en tiedä miten tuosta päästä yli, ootko sä miettiny miksi pelkäät?
Ja mitä pelkäät? Mikä kuolemassa pelottaa?
Ja mitä etukäteen pelkääminen auttaa?

 

[Ttppii]

Minua ei pelota yhtään, ja syy on se että en usko. Kuoleman jälkeen on vain olemattomuutta. Maailman on tullut toimeen miljardeja vuosia ilman minua, ja jatkossa tulee tulemaan toimeen ilman minua ihan yhtä hyvin.

 

["A P"]

On mulla sitä elämänpelkoakin. Terapeuttini sanoo, että mussa on ristiriita. En osaa olla onnellinen vaikka mulla on kaikki hyvin, kun ajattelen ettei ole mitään järkeä/uskalla olla onnellinen kun kuolen kuitenkin.

Tuo onnellisuuden pelko johtuu lapsuudestani ja kärsimästäni väkivallasta äidin osalta. Olen lapsesta asti oppinut murehtimaan ja huolehtimaan, siksi pelkään paljon asioita ja vielä etukäteen.

Kuolemassa pelottaa se, etten enää ole olemassa vaan katoan johonkin. Eniten pelottaa jos kuolen nuorena, yht`äkkiä ja lapset ja perhe jää tänne. En vaan halua lähteä täältä. 3 vuotta olen terapiassa ollut.. Terapeutti on suositellut sellaista mielen pakopaikkaa. Eli jos alan ajattelemaan ahdistavia asioita, pitäisi ajatukset kääntää johonkin muuhun, laulunpätkään, runoon yms. Ei se aina onnistu ja sitten tuntuu että vain pakoilen noin sitä kuolemaa..

 

["A P"]

Mun pitäisi varmaan lukea jotain kuolemaan liittyvää kirjallisuutta.

 

["sairas"]

Hmmm. Siis nehän ovat vain ajatuksia, ajatukset eivät tapa. Miksi et antaisi ahdistuksen tulla, olla ja mennä. Sillä ihan taatusti se menee pois kun annat sen ahdistuksen tunteen vaan tulla täysillä päälle. Ei se ajatus sua tapa.

Sitä paitsi voit ajatella siitä kuolemasta niin että sitten kun olet vanhus ja sairas ja kipeä niin toivot sen kuoleman jo tulevan ja helpottavan oloa. Kuolemaa voi ajatella myös kipujen, sairauksien helpotuksena - minä kroonisesti sairaana ajattelen niin. Totta kai kuolema on arvoitus mutta ei sitä kannata pelätä. Se on tasapuolisesti meille kaikille arvoitus ja kaikki sen joskus kokevat.

 

["A P"]

[QUOTE="sairas";26488882]Hmmm. Siis nehän ovat vain ajatuksia, ajatukset eivät tapa. Miksi et antaisi ahdistuksen tulla, olla ja mennä. Sillä ihan taatusti se menee pois kun annat sen ahdistuksen tunteen vaan tulla täysillä päälle. Ei se ajatus sua tapa.

Sitä paitsi voit ajatella siitä kuolemasta niin että sitten kun olet vanhus ja sairas ja kipeä niin toivot sen kuoleman jo tulevan ja helpottavan oloa. Kuolemaa voi ajatella myös kipujen, sairauksien helpotuksena - minä kroonisesti sairaana ajattelen niin. Totta kai kuolema on arvoitus mutta ei sitä kannata pelätä. Se on tasapuolisesti meille kaikille arvoitus ja kaikki sen joskus kokevat.[/QUOTE]

Mulla jää tavallaan se ahdistuvassa ajatuksessa oleminen "päälle" etten pääse siitä eroon vaikka haluaisinkin. En tiiä onko tää joku vaihe kun toinen tyttäreni on nyt 5kk ikäinen. Kun esikoinen syntyi, kuolemanpelko oli päällä silloinkin. Vielä raskaana ollessa oli hyviä aikoja etten kuolemaa paljon ajatellut.

Kiitos sanoistasi, antaa ajattelemisen aihetta.

 

["Piia"]

No, uskovana suosittelen sinulle, että rukoilet Jeesusta sydämeesi, silloin ei tarvitse pelätä.
Voit myös mennä Helluntai- tai Vapaasrk:n tilaisuuteen ja pyytää, että puolestasi rukoillaan. Yleensä tilaisuuden lopussa on siihen mahdollisuus.

 

["A P"]

Välillä tosiaan tuntuu että mä olen ainut joka tässä maailmassa kuolee. Vähän helpottaa kun ajattelee että kaikki sen joutuvat kokemaan.

 

["Uskis"]

[QUOTE="Piia";26489015]No, uskovana suosittelen sinulle, että rukoilet Jeesusta sydämeesi, silloin ei tarvitse pelätä.
Voit myös mennä Helluntai- tai Vapaasrk:n tilaisuuteen ja pyytää, että puolestasi rukoillaan. Yleensä tilaisuuden lopussa on siihen mahdollisuus.[/QUOTE]

Jep, tämä auttaa.
-En haluaisi muuten tunkea jokaiseen uskoa liippaavaan ketjuun mutta kun kuolemanpelko nyt vaan lähtee juuri ylläolevalla tavalla. Kun on asiat kunnossa Jumalan kanssa niin voi elää iloiten tätä elämää.
Kuolemanpelko voi olla joskus viesti siitä, että asiat eivät ole Jumalan kanssa vielä reilassa. Itse sen asian hoitaminen ei vie kuin 2-3 lausetta (voi pyytää syntejä anteeksi, pyytää Jeesusta elämäänsä) ja aikaa siihen menee ehkä minuutti. Jotkut kokevat heti voimakasta rauhaa, itse olin vähän hermoilevampi tapaus joten mulla siihen rauhan omaksumiseen meni päiviä tai viikkoja.