Kunhan nyt löysin todella osuvan kirjoituksen..

Yhtä naisten lehteä tässä lueskelin ja osui silmiin todella hyvä kirjoitus..
"Minkälaisia kokemuksia teillä on ystävyydestä?Onko se vastavuoroista ,,ilojen ja surujenkin jakamista?Toisen tsemppaamista?Kestääkö se pitempään kuin ohimenevän elämänvaiheen?Sellaista minä olen ajatellut ystävyyden olevan.
Olen koettanut olla olkapäänä.Olla aidon kiinnostunut toisen asioista,soitellut kuullakseni kuulumisia,lähetellyt kortteja ja pikkutervehdyksiä.En kuitenkaan omasta mielestäni ole ollut liian tunkeileva,enkä ole toisen asioita kertoillut eteenpäin.Olen kuitenkin joutunut pettymään katkerasti useita kertoja.Jos en itse ole ollut se aktiivinen osapuoli,vastakumppani on vain hävinnyt ja ystävyys jäänyt.
Tai kun minun aallonpohjani on tullut,kuuntelijat ovat kaikonneet.Kun olen soittanut,puhelu on katkaistu lyhyeen ja on luvattu soittaa uudelleen.Soittoa ei ole tullut.
Yllättäen olen myös kuullut asioitani muilta,niitäkin,joita en ollut toivonut kuulevani.
Nykyään en uskalla aloittaa uutta tuttavuutta,sillä pelkään uutta pettymystä.Kai nykymaailma on vain kevyttä small talkia varten."
Tämä kertoo aika hyvin oman elämän tilanteen ja mitä olen lukenut,vissiin aika monenkin täällä..Miksi sitten kaikki nämä ystävänhaku-ilmoitukset täällä?
 

Yhteistyössä